Asennetta puolin ja toisin – allergialapsi kouluruokailussa

Tweet

Eka koulupäivä. Äitiä taitaa jännittää enemmän kuin poikaa. Hyppien ja naama hymyssä poika tulee luokseni koulupäivän jälkeen, mutta naama on myös täynnä ihottumaa. Arvaan, että nyt on käynyt moka ruokailuissa, poikani on syönyt jotain allergisoivaa.

Ensin halaan pientä ekaluokkalaistani ja kysyn, miten päivä on mennyt, ketä on ollut kaverina, mitä tunneilla tehtiin, sekä ne tuhat muuta kysymystä mitä ekaluokkalaisen äidillä pään sisällä liikkuukaan. Todellisuudessa haluaisin heti kysyä ruokailusta, mutta maltan mieleni.

Poikani on nopeampi. Kuulumisten yhtenä tärkeimpänä juttuna on, että hän oli ruokailussa kysynyt opettajalta mitä ruokaa hän voi syödä, kun hänellä on ne etukäteen ilmoitetut allergiat. Opettaja oli napannut lähintä keittäjää hihasta, joka oli sanonut, että poikani saa syödä tavallista ruokaa. Poikani oli mennyt muiden mukana ottamaan ruokaa linjastosta ja taiteillut ylisuuren tarjottimen kanssa omalle paikalleen. Katsoessaan ruokaa hän oli vielä kertaalleen kysynyt opettajalta, että ihanko varmasti hän voi syödä sitä. Opettaja oli vakuutellut, että kyllä voit, niinhän keittäjä sanoi.

Niin rakas pieni poikani oli närppinyt ruokaansa, lopulta syöden sitä teelusikallisen verran. Ruuasta oli tullut kurja olo, joten hän oli loput piilottanut servettiin ja heittänyt biojätteeseen. Kertoessaan ruokailutilanteesta poikani on kovin epävarma, että oliko tämä nyt reippaan koululaisen käytöstä. Minulla miltei nousee kyyneleet silmiin. Miten reipas hän onkaan ollut, kun oli hienosti etukäteen kysynyt ja vieläpä uskaltanut kyseenalaistaa ruuan sisällön.

Kiukuttaa ja harmittaa, enpä olisi halunnut näin lapseni koulutaipaleen alkavan. Tekee mieleni kävellä keittiöön ja haukkua keittäjät idiooteiksi ja ammattitaidottomiksi. Onneksi tajuan, että kiihtyneenä ei kannata tehdä mitään, vaan ensin kotiin, allergialääkkeitä ja välipalaa pikkukoululaiselle. Pojalle sanon, että aikuiset selvittävät asian. Käyn keittäjän kanssa läpi uudestaan allergiat ja toimintatavat.

Seuraavana päivänä kesken palaverin puhelin soi. Jokin saa minut poistumaan palaverista ja vastaamaan. Se on koulun terveydenhoitaja, joka kertoo, että lapseni on saanut toisen kerran allergisoivaa ruokaa ja ihottuma on levinnyt laajalle. Keskeytän palaverini ja syöksyn taksilla koululle.

Kun lapsen olo helpottuu, raivo iskee pintaan. Miksi heti perään toinen vahinkoaltistus?!? Eikö ne ymmärrä allergioista? Eikö ne osaa valmistaa ruokaa? Eihän se ole rakettitiedettä? Päiväkodissakin osattiin hoitaa allergiaruuat kunnolla. Miksi se täällä näyttää nyt mahdottomalta? Eihän minun lapseni voi olla tässä jättikoulussa ensimmäinen allerginen? Miten muut lapset pysyvät täällä hengissä?

Pala palalta kiukku laantuu. Tajuan, että enhän minä muuta voi, kun käydä vielä kertaalleen läpi koulukeittiön kanssa, miten pojalleni varmistetaan turvallinen ruoka. Sen jälkeen minun pitää vain luottaa, että homma hoituu. En saa tartuttaa omaa kiukkuani ja epäluuloani lapseeni.

Keittiöhenkilökunta on pelästynyt tapahtuneesta ja vielä kertaalleen käydään läpi toimintatavat. Keittäjä ehdottaa, että tästä eteenpäin dieettikokki tekee pojalleni joka päivä erikseen lautasen, jossa on vain hänelle sopivaa ruokaa. Lisäksi koko keittiöhenkilökunnan kanssa käydään erikseen läpi, mitä allergiat tarkoittavat ja miten ne huomioidaan kouluruokailuissa. Tämä kuulostaa omiin korviini hyvältä tavalta toimia ja kiittelen kovasti pääkeittäjää.

Nyt on kulunut lähes kolme vuotta poikani ensimmäisestä koulupäivästä ja vain yksi vahinkoaltistus on tapahtunut. Silloinkin keittäjä itse oli hoksannut heti ruokailun jälkeen tapahtuneen. Hän oli heti etsinyt lapsen, huolehtinut hänet terveydenhoitajan luo ja soittanut välittömästi minulle. Yhteistyö keittiön kanssa on sujunut muutenkin hyvin. Olen aina aika-ajoin kiittänyt heitä sähköpostilla, kortilla tai suklaarasialla siitä, että he joka arkipäivä jaksavat tehdä pojalleni sopivaa allergiaruokaa. Olen aina yrittänyt ilmoittaa poissaolot, jottei heidän tarvitse turhaan tehdä pojalleni ruokaa.

Tärkein asia on ollut asenne, niin minun kuin keittiöhenkilökunnan. Itselläni on ollut helpompi olla, kun päätin, että luotan keittiön kykyyn hoitaa allergiaruuat ja arvostan heidän tekemistään. Kouluruokailu on kuitenkin päivittäistä, ja he tekevät sitä todella minimaalisella budjetilla sekä isolle massalle.

Olen huomannut, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun itse olen ollut rakentavalla ja arvostavalla asenteella liikenteessä, niin mekin olemme saaneet samanlaista kohtelua. Esimerkiksi dieettikokki on oppinut mitkä ruuat ovat poikani lemppareita ja tekee niitä usein kalapäivinä, kun pääraaka-aine ei voi olla sama kuin muilla. Tai he huikkaavat pojalle koulun kevätjuhlien jälkeisillä jätskeillä, että täällä on sinulle sopiva jätski ja mukavaa kesälomaa. Yhteistyö on sujunut, kunhan alun vahingoista viisastuttiin.

Viisi vinkkiäni päiväkoti- tai kouluruokailuihin allergioiden kera:

1. Kerro etukäteen päiväkotiin tai kouluun allergioista ja sopikaa toimintatavat.
2. Älä tee allergiasta liian suurta numeroa itsellesi, lapsellesi tai keittäjälle. Allergia on vain yksi osa päivää. Tietenkin, jos homma ei toimi, niin se voi pilata koko päivän.
3. Huolehdi, että lapsesi osaa reippaasti toimia, muttei pelkää ruokailuja.
4. Näytä itse aikuisena mallia miten erilaisissa ruokailutilanteissa voi toimia, jotta allergiat huomioidaan positiivisella tavalla.
5. Arvosta keittäjiä ja kiitä heitä aika ajoin.

Virpi, ruoka-allergisen pojan äiti