Talvisukellusta - elämää 'pakkasastman' kanssa

Tweet

Kuvittele olevasi syvässä vedessä. Joudut hieman ponnistamaan pohjasta veden pinnalle saadaksesi happea. Pompit ja rytmität sisäänhengityksen siihen hetkeen kun suusi on veden yläpuolella. Haluaisit uida, pitää päätäsi veden pinnalla ja hengitellä normaalisti, mutta et voi.

Tällaista vertausta olen kertonut siitä, miltä ’pakkasastma’ tuntuu. Astmaa on tunnetusti monenlaista ja oireet ovat eri ihmisillä hyvin erilaisia. Toisilla hankalin aika on kesällä siitepölyjen tai muiden allergeenien takia. Minulla kesä on parasta aikaa, silloin olen aivan oireeton, elän normaalia ja mukavaa elämää.

Minun astmalleni talven kylmä ja kuiva ilma on myrkkyä. Keuhkoni muuttuvat kuin pienen lapsen keuhkoiksi, ne ovat aivan liian pienet. Tarvitsen enemmän happea, mutten saa sitä, vaikka kuinka yritän hengitellä taitaen ja käytän hengityksenlämmitintä.

Kova paikka

Hengityselinsairauteen sairastuminen oli minulle kova paikka. Olin useamman talven ollut enemmän tai vähemmän kipeänä ja juossut lääkäriltä toiselle. Syytä sairastelulle ei meinannut löytyä. Eräs lääkäri pani minut puhaltamaan PEF-mittariin ja huudahti: ”Ei sinulla ainakaan astmaa ole.”

Isoin ongelma oli keuhkoissa, jotka olivat kuin jatkuvassa tulessa. Keväällä päätin mennä keuhkotautien erikoislääkärille. Hän teki astmatestit ja sanoi, ettei tästä ole mitään epäilystäkään: sinulla on astma. Aloitimme lääkityksen ja aloin voida pikku hiljaa paremmin.

Talvisukellusta

Syksyyn mennessä olin taas mielestäni normaalissa kunnossa, mutta sitten alkoi tulla talvi ja taas olivat keuhkot liekeissä. Nyt olen jo oppinut, että lääkitystä täytyy nostaa kun ilmat alkavat kylmetä.

Tuttuni jo tietävät, että pakkasessa en pysähdy juttelemaan, hyvä jos moikkauksen heitän keskittyneen hengitykseni takaa. Lapsenikin tietävät, etten ole ulkona vihainen, kun en paljoa puhu. Kovimmilla pakkasilla vältän ulos menemistä. Pienemmilläkin pakkasilla lasken, kuinka pitkälle pystyn kävelemään ja mietin reitit niin, että pääsen välillä kulkemaan vaikka tavaratalon kautta, tai jostakin, jossa ilma on lämpimämpää.

Pienenkin talviulkoilun jälkeen olen enemmän puhki kuin kovan pyöräilylenkin jälkeen kesällä. Usein on syytä kotiin päästyään mennä hetkeksi toipumaan eli makoilemaan ja hengittelemään rauhassa. Sitten kun keuhkot saa lämmitettyä, alkaa elämä taas voittaa ja pääsee jatkamaan päivän hommia.

Olisipa kesä

Sairauksia tuntemuksineen on aika vaikea selittää ihmiselle, jolla ei itsellään ole vastaavaa kokemusta. Mieluummin sitä vaan odottaa kevättä ja kesää kun on lämmin ja voi hengitellä normaalisti. Silloin taas pääsen ulos, ajan tuhansia kilometrejä pyörällä, ja toivon, ettei kesä loppuisi koskaan…

 

Tommi Wallenius

Kirjoittaja on Allergia- ja astmaliiton somelähettiläs, tamperelainen filosofian maisteri ja kulttuurin sekatyömies, joka haaveilee ikuisesta kesästä mm. kirjoittamalla blogia Tour de Francesta eli Ranskan ympäriajosta.