Aasialaiset tattaret

Japanintatar, sahalinintatar (ent. jättitatar), sekä näiden kahden risteymä tarhatatar (ent. hörtsätatar), ovat monivuotisia Itä-Aasiasta kotoisin olevia ruohokasveja. Lajit ovat suosittuja puutarhaperennoja kasvuvoimansa ja sitkeytensä ansiosta – samat ominaisuudet ovat tehneet niistä hankalasti torjuttavia haitallisia vieraslajeja.

Kuva: Panu Kunttu

Tunnistaminen

Japanintatar on monivuotinen, nopeakasvuinen ruohokasvi, jolla on lähes kolmion muotoiset 5–15 senttimetriä pitkät ja 5–8 senttimetriä leveät lehdet. Sillä on punapilkullinen varsi ja kasvi kasvaa jopa kolmimetriseksi. Sahalinintatar voi kasvaa vieläkin suuremmaksi, jopa 4–5 metriseksi. Sillä on suuret, pitkulaiset, jopa yli 40 senttimetriä pitkät ja 25 senttimetriä leveät lehdet ja vihreä, pilkuton varsi. Japanin- ja sahalinintattaren risteymä, tarhatatar, on ominaisuuksiltaan kantalajien väliltä. Tarhatatar on harvinainen ja sitä kasvaa Suomessa vain muutamassa paikassa. Kaikki tässä esitellyt tattaret ovat haitallisia vieraslajeja ja niiden torjuntakeinot eivät eroa, joten niitä ei ole välttämätöntä erottaa lajilleen toisistaan.

Torjunta ja kasvijätteen hävitys:

Tattarien onnistunut torjunta vaatii sitkeyttä. Helpointa kasvin hävittäminen on sen ollessa vielä pieni, jolloin pienimmät taimet voi kiskoa juurineen käsin. Pienialaisten kasvustojen hävittäminen saattaa onnistua kasvuston varsien katkaisulla ja peittämisellä vahvalla mustalla muovilla tai pressulla 3–4 vuoden ajaksi, jolloin juuristo ehtii kuolla. Peittämiseen käytettävän pressun paino (vahvuus) tulisi olla vähintään 600 g/neliömetri.

Kasvin elinvoima piilee sen juuressa, joten pelkkä maanpäällisten osien tuhoaminen toistuvastikaan ei välttämättä riitä usein tuhoamaan koko kasvustoa, mikäli se on päässyt leviämään laajalle. Varren toistuva katkaiseminen heikentää kuitenkin vähitellen juurakon elinvoimaa. Kasvusto pitää leikata tyveä myöten alas, jolloin päästään käsittelemään juurakkoa. Kasvin hävittämiseksi on sen kaikki juuret ja juuren kappaleet poistettava maasta. Pienikin juurakon palanen mahdollistaa uuden kasvuston kasvamisen. Maan kaivaminen ja kuljettelu edesauttaa tatarten leviämistä, joten loppukäsittelyyn on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Tehokkain hävittämismenetelmä on varsien katkaiseminen ja torjunta-aineen ruiskuttaminen onttoihin varsiin. Menetelmä tulee toistaa muutaman kerran vuodessa niin kauan, että kasvusto häviää. Katkaistut varret voi jättää tällöin maatumaan kasvuston päälle. Tällaisessa täsmäkäsittelyssä torjunta-ainetta ei pääse leviämään ympäristöön. .

Kasvijätteen hävittämisessä on varmistettava, että juuret ja varret ovat kuolleita, eivätkä siirry esimerkiksi kompostin tai maamassojen mukana uusille kasvupaikoille. Poistetut varret ja juuret tulee mieluiten kuivata tai polttaa. Kompostissa ne tuhoutuvat varmasti vain hyvin korkeassa lämpötilassa (vähintään 70 °C), joten kotikompostointi ei ole suositeltavaa.

Juurakonkappaleita sisältävän maan siirtely ei ole suositeltavaa, koska kasvi leviää juurten ja varren kappaleilla. Tattaria ei tule siirtää sellaiselle paikalle, josta ne pääsevät leviämään valvomatta luontoon. Koska tattaret suosivat myös avoimia rantaympäristöjä, niitä ei missään tapauksessa tule viedä vesistöjen äärelle. Kasvustojen leviämistä voi estää juurimaton avulla.