Ihon suojaaminen auringolta
Tehokkaimmin iho suojataan peittävällä vaatetuksella. Lierihattu tai lippalakki auttaa kasvojen, kaulan ja korvien suojauksessa.
Tummat tiukkakuosiset keinokuiduista valmistetut vaatteet suojaavat auringolta paremmin kuin puuvillasta valmistetut. Märkä vaate suojaa huomattavasti vähemmän kuin kuiva.
Saatavilla on myös erikoiskäsiteltyjä aurinkosuojavaatteita kuten hattuja, käsineitä, paitoja, housuja ja uima-asuja, joita myydään verkkokaupoissa. Ikkunoiden suojakalvoista saattaa olla hyötyä vaikeasti oireileville EPP:tä sairastaville. Visiiri-tyyppinen kasvosuojus, joka on päällystetty keltaisella 12 erityissuodattimella voi olla hyödyllinen esimerkiksi talviulkoilussa ja kesällä pitempään ulkoillessa.
Aurinkosuojavoiteessa tulee olla korkean UVB-kertoimen (SPF 50) lisäksi fysikaalinen UVA-suodatin kuten titaanidioksidi, jolla on tehoa myös näkyvän valon aallonpituuksilla. Voidepakkauksesta löytyvä UVA-logo kertoo, että voiteessa on EU-komission suosituksen mukainen UVA-suojataso. Suojavoidetta levitetään iholle runsaasti puoli tuntia ennen ulosmenoa. Käsittely uusitaan parin tunnin välein sekä aina uinnin jälkeen, vaikka voide olisi vedenkestävä. Kuitenkin tehokkaimmistakin aurinkosuojavoiteista on vain rajoitetusti hyötyä, koska porfyrian iho-oireet aiheutuvat näkyvästä valosta. Suojavoiteet suojaavat ihoa pääasiassa ultraviolettisäteilyltä (UVB ja UVA).
Sivua päivitetty: 14.6.2019