Aleksi, alopecia 2024

Lapsena minulla oli kiharat ja paksut hiukset, joita aina kehuttiin. Kun olin noin 11-vuotias aloin ihmettelemään takaraivossani olevaa kaljua läikkää. Parturi sanoi, että se voisi olla alopeciaa. Kuukausi kuukaudelta minulta lähti enemmän hiuksia. Pahin vaihe oli 12-13-vuotiaana, kun pääni oli aivan läikikäs. 

Joka paikassa kysyttiin ”Miksi sinulla on tuollaiset hiukset?”. Koulussa opettajakin sanoi, että ”sulla on vähän erikoinen kesäkampaus”. Minkäs minä läikilleni mahdoin! Harrastin silloin jääkiekkoa ja sielläkin kuulin hiuksistani ja läikistäni. Meninpä minne vaan, kouluun, harrastuksiin, kotiin tai suvun juhliin, niin kaikkialla vaan ihmeteltiin. Se oli raskasta aikaa. 

Luulen, että muita mietitytti, kun ulkonäköni muuttui niin radikaalisti. Kiharahiuksisesta läikkien kautta kaljuksi. Itsellekin se oli kova paikka, kun ulkonäkö olikin jotain muuta mihin olin tottunut. 

Puhumattomuutta, vääriä luuloja ja hyviäkin vaiheita 

Kotona oli jännä, kun isä vaan totesi alopeciasta ”se on sellainen tauti” eikä puhunut enempää. Oli raskasta lapsena kokea sellaista, kun ei asiasta puhuttu. Minua kyllä käytettiin lääkärissä ja selvitettiin ja testattiin, mutta mitään selitystä hiusten lähdölle ei löytynyt. 

Kun kaljuunnuin, niin ihmiset ympärillä luulivat, että minulla on syöpä. Koulussakin taputettiin päähän ja voivoteltiin ”voi kun sulla on syöpä”. 

Kaljuuntuminen toi myös hyvän vaiheen. Hiukset olivat lähteneet kokonaan, mutta minulla oli kuitenkin jonkinnäköiset ripset ja kulmakarvat. Oli helpompaa, kun oli selkeästi jonkun näköinen. Ympärillä olevat ihmiset tottuivat ulkonäkööni ja kaljuuni. Pidin itseäni normaalin näköisenä. Elämässä tuli muita onnistumisia ja alopecian miettiminen jäi vähemmälle. Sain käytyä koulun loppuun ja sain töitä ulkomailta. 

Jouduin miettimään, kelpaanko ja riitänkö sellaisena kuin olen 

Myöhemmin minulle tuli alopecia universalis -muoto. Kahden vuoden aikana minulta lähtivät kaikki karvat kehosta. Se nosti uudestaan pintaan vanhat ajatukset, ja aloin taas miettimään omaa ulkonäköäni. Sinkkuna tuli mietittyä miellyttääkö ulkonäköni muita. Sain muutamia ikäviä kommentteja ja luin toisen kehonkielestä, että karvaton mies ihmetytti. Kyllähän se satuttaa, kun nainen sanoo: ”en tykkää kaljuista miehistä”. Tuollaisia kommentteja tuli etenkin somessa.  

Sinkkujen keskustelupalstoilta sain lukea, että ”miehen pitää olla karvainen” ja ”karvat ovat luonnollinen osa ihmistä”. Silloin kommentoin, että karvat eivät kaikilla kasva, ja kerroin mikä alopecia on. Myönnän, että tuollaiset keskustelut nostivat vanhat traumat pintaan. Tuli mietittyä miltä itse näytän, kelpaanko ja riitänkö. 

Toivon, etteivät muut tuijottaisi. Jos kaljuuden ottaa puheeksi, niin toivoisin sen tapahtuvan positiivisen kautta. Voisi vaikka sanoa, että ”kalju sopii sulle”. Nykyään mielelläni kyllä puhun alopeciasta. En salaile sitä. 

Stereotypiat tulevat esiin myös alopeciassa. Somessa ja ihmisten puheissa karvaisia miehiä ihaillaan. Kun minulla ei ole partaa, niin onko se ok? Ehkä miehet eivät puhu niin paljon alopeciasta kuin naiset. Kaikkia miehiä alopecia ei haittaa, mutta itseä sinkkuna kyllä alopecia mietityttää. 

Ihorauha syntyy alopecia-tiedon lisäämisellä 

Ymmärrän, että ihmisiä vaivaa tiedonpuute. Sairauksia on niin paljon, ettei kukaan voi tietää kaikista sairauksista. Alopecian tuntemattomuus tulee ilmi mm. uimahalleissa. Siellä uidessa olen saanut outoja katseita. Onhan ne ikäviä. Enemmän tuijotusta tulee vanhemmilta ihmisiltä, kuin nuoremmilta. Luulen, että sukupolvierot näkyvät, kun alopeciaa ei tunneta. Toivoisin kuitenkin, että tietoisuus alopeciasta lisääntyisi. Siksi itsekin teen someen postauksia alopeciasta. Toivon, että joku arempi alopeciaa sairastava arvostaa sitä.  

Koen, että ihmisillä, joilla on alopecia, on tietty yhteys keskenään. Haluan siksi olla mukana alopecia- ja vitiligoyhdistyksessä. Toivon, ettei kukaan jää yksin, vaan, että kaikki saisivat vertaistukea ja esimerkkiä muista. 

Terveisin Aleksi