Nelli, alopecia 2024

 

Oma matkani alopecian kanssa alkoi tietämättäni 2012, kun kampaaja huomasi ensimmäisen kaljun spotin takaraivolla. Se ei näkynyt päällepäin ja kasvoi nopeasti umpeen. Sivuutin asian täysin.

Alopecia aiheutti alkushokin ja suruajan

Vasta myöhemmin sairaus käynnistyi niin, ettei asiaa voinut olla enää huomaamatta. Lyhyessä ajassa koko niskan, takaraivon ja ohimon alue kaljuuntui. Se oli kova paikka. Olen kasvanut monien muiden lailla pitkäkutristen prinsessasatujen parissa olettaen, että "hiukset ovat naiseuden kruunu". Alkushokkia seurasi suruaika eikä kyyneliltäkään vältytty. Tuolloin en halunnut poistua kotoa kuin pakollisia asioita varten. Silloin elettiin koronapandemian alkuaikaa, mihinkään ei voinut edes lähteä Lock Downin vuoksi — minulle se oli onni onnettomuudessa.

Se, että sain surra ja nuolla haavojani maailmalta piilossa helpotti merkittävästi. Hiukset kasvoivat vuodessa takaisin, mutta ajatustyö jatkui edelleen, koska tuon vuoden aikana olin ehtinyt lukea joka ikisen tieteellisen julkaisun alopeciasta ja kääntänyt kaikki lääketieteelliset kivet tullakseni aina samaan lopputulokseen, mahdolliseen kaljuuteen.

Oivalsin, että alopecia voi olla henkisesti paljon vaarallisempi kuin lääketieteellisesti, enkä halunnut olla sairauteni, vaan halusin elää sairauteni kanssa. En halunnut piilottaa sitä, enkä etsiä parannusta, vaan toivottaa sen tervetulleeksi ja katsoa mitä tapahtuu.

Hääpäivämme on selkeä käännekohta matkallani alopeciattareksi

Seuraavan kerran alopecian aktivoituessa ajattelin olevani valmis siihen. Onneksi, koska ajankohta ei olisi voinut olla huonompi. Kaljuuntuminen nimittäin starttasi sopivasti häitämme edeltävänä keväänä.

Loppujen lopuksi olin siilitukkainen morsian pälvineni. Eikä se vaivannut minua hääpäivänä kertaakaan. Tajusin jälkeenpäin, etten ollut edes miettinyt asiaa eikä uusi hiustyyli näyttänyt herättävän minkäänlaista ihmetystä kanssa juhlijoissa.

Hääpäivämme on selkeä käännekohta matkallani alopeciattareksi. Hiusten tippuessa kiihtyvään tahtiin syksyä kohti päätin lopettaa kaljujen spottien inventaariot peilin edessä, koska kuka niitä nyt laskee! Ajoin ensimmäistä kertaa hiukset kokonaan pois. Tunne oli mahtava! Tunsin itseni vahvaksi ja ainutlaatuiseksi. Löysin osan itsestäni uudestaan!

Voimaantumista ja inspiraatiota kaljuudesta

Kahdessa vuodessa olen menettänyt 90 % hiuksistani ja kasvanut prinsessasatujen yläpuolelle. Olen saanut uskomattoman määrän inspiraatiota kaljuudesta, löytänyt uusia polkuja ja voimaantunut naisena. Alopeciasta tuli lyhyessä ajassa minulle muusa.

Lock down mahdollisti omaa sopeutumista

Olen päässyt lyhyessä ajassa pitkälle alopecian prosessoinnissa. Uskon sen johtuneen osaltaan eletystä aikakaudesta ja ympäristötekijöistä.

Kun koronapandemian sulki koko maailman, sain rauhassa surra ja käsitellä asiaa ilman sosiaalisen elämän paineita. En siis joutunut kohtaamaan asiattomia kommentteja tai katseita, en joutunut tuijotuksen tai arvostelun kohteeksi ennen kuin olin siihen valmis.

Olin tuolloin sopivasti opiskelija, harjoittelut siirtyivät ja kaikki opetus tapahtui verkossa. Myös puolisoni työ siirtyi kotitoimistoon ja etäsuhteemme muutti samaan kaupunkiin. Puolisoni myötäeli muutoksen kanssani ja osti myöhemmin joululahjaksi ensimmäisen hiustenleikkuuteräni.

Lock downin jälkeen katukuvaan alkoi ilmestyä yllättävän paljon siilitukkaisia naisia ja alopeciakin alkoi näkyä otsikoissa — kuin tilauksesta!

Lähipiirin tuella on merkitystä

Puolison lisäksi myös muulla lähipiirilläni on ollut suuri rooli matkassani. Jokainen on kohdannut muuttuneen ulkonäköni luonnollisesti, aivan kuin olisin aina ollut kalju. Olen saanut tukea, kehuja ja kannustusta, kun sitä on tarvittu. Minut on myös palautettu maan pinnalle, kun negatiiviset ajatusketjut on yrittänyt viedä väärään suuntaan. He ovat hyväksyneet ja toivottaneet alopecian tervetulleeksi siinä missä minäkin.

Jokaisen alopeciatarina on omanlainen

Suuri osa on ollut myös kiinni omasta persoonastani, mutta jos alopeciani ei olisi puhjennut oikeassa paikassa oikeaan aikaan matkani voisi näyttää myös hyvin erilaiselta. Siksi haluan korostaa, että vaikka olen saanut alopecialta paljon ja pystyn sivuuttamaan ikävät kommentit seksuaalisesta suuntautumisestani tai muutoin huomiota herättävästä ulkonäöstäni on muistettava, ettei muut samaa sairautta kantavat kulje samaa polkua. Heillä on oma tarinansa teille.

Rakkaudella Nelli