Lahjoita allergisten, astmaatikkojen ja ihosairaiden tueksi
Suomessa on yli 3,5 miljoonaa allergiaa, astmaa, ihosairauksia sairastavia ja palovamman kokeneita. Nämä sairaudet koskettavat niin lapsia kuin vanhuksia. Lahjoittamalla voit tukea tärkeää työtä heidän arkensa tukemiseksi. Allergia-, iho- ja astmaliitto on tehnyt työtä jo 55 vuotta allergiaa, astmaa ja ihosairauksia sairastavien eteen.
Tarjoamme eri-ikäisille kohderyhmäämme kuuluville ajantasaista tietoa, tukea ja toimintaa, kuten tapahtumia, vertaistukitoimintaa, kursseja ja koulutuksia. Teemme työtä allergiaa, astmaa ja ihosairauksia sekä palovamman kokeneiden tukemiseksi, jotta kukaan ei tuntisi olevansa yksin arjessaan.
Ajamme allergiaa, astmaa ja ihon sairauksia sairastavien etuja valtakunnallisesti. Kaikki tuki on tarpeen sairastavien aseman vahvistamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa. Annamme neuvontaa itse sairastaville ja heidän läheisilleen sekä ammattihenkilöstölle verkossa, luennoilla ja puhelimessa sekä ohjaamme sairastavia liikunnan pariin ohjattujen liikuntatapahtumien avulla.
Tukemalla toimintaamme sinusta tai organisaatiostanne tulee tärkeiden asioiden puolestapuhuja – näin parannat allergiaa, ihon sairauksia ja astmaa sairastavien arkea. Ja edistät allergian ja astman kannalta turvallisen elinympäristön ja terveellisten elintapojen saavutettavuutta.
Juuri sinun tukesi yksityishenkilönä tai yrityksenä on erittäin tärkeää ja auttaa tekemään työtä allergiaa, astmaa, ihon sairauksia sairastavien ja heidän läheistensä eteen.
Lähde mukaan lahjoittamaan!
Näin voit lahjoittaa
Kertalahjoitus
Voit tukea Allergia-, iho- ja astmaliiton työtä tekemällä kertalahjoituksen. Pienikin lahjoitus on tärkeä. Lahjoituksesi mahdollistaa tiedon ja vertaistuen tarjoamisen allergiaa, astmaa tai ihotautiin sairastuneelle ja hänen läheisilleen.
Allergia-, iho- ja astmaliiton keräystili on FI96 8000 1901 7904 45, DABAFIHH. Merkitse tilisiirtoon viitenumero 1232.
Muistokeräys
Muistotilaisuuden kukkien sijasta voit pyytää muistamisen lahjoituksena. Muistamiset pyydetään Allergia-, iho- ja astmaliiton keräystilille FI96 8000 1901 7904 45, DABAFIHH. Merkitse tilisiirtoon viitenumero 1313.
Jos haluat tietää, paljonko lahjoituksia kertyi, pyydä lahjoittajia merkitsemään muistamisen kohde eli muistettavan henkilön nimi tai saatu viite viestikenttään.
Kysy tarvittaessa lisätietoja talousvastaava Mari Ojalalta. puh. 044 078 5466. mari.ojala@allergia.fi
Merkkipäiväkeräys
Täytätkö pyöreitä vuosia? Syntymäpäivälahjarahasi voit ohjata hyvään tarkoitukseen. Syntymäpäivämuistamiset pyydetään Allergia-, iho- ja astmaliiton keräystilille FI96 8000 1901 7904 45, DABAFIHH. Merkitse tilisiirtoon viitenumero 1245.
Jos haluat tietää, paljonko lahjoituksia kertyi, pyydä lahjoittajia merkitsemään muistamisen kohde eli muistettavan henkilön nimi tai saatu viite viestikenttään.
Kysy tarvittaessa lisätietoja talousvastaava Mari Ojalalta. puh. 044 078 5466. mari.ojala@allergia.fi
Joulurahalahjoitus
Lahjoittamasi joululahjarahat ohjataan allergiaa, astmaa ja ihosairauksia sairastavien arjen tukemiseen. Joulukorttien sijaan voit ohjata tukesi vertaistukitoiminnan ylläpitämiseen. Lahjoittamalla yritys voi tukea terveysjärjestötyötä ja siten olla esillä hyvä asian puolesta.
Allergia-, iho- ja astmaliiton keräystili on FI96 8000 1901 7904 45, DABAFIHH. Merkitse tilisiirtoon viitenumero 1287.
Testamentti
Tekemällä testamentin voit jo elinaikanasi päättää miten omaisuutesi käytetään. Ohjaamalla varat järjestömme työhön voit huolehtia sinulle tärkeiden asioiden edistämisestä poismenosi jälkeen.
Allergia-, iho- ja astmaliitto yleishyödyllisenä toimijana ei tarvitse suorittaa testamenttilahjoituksista perintö- tai lahjaveroa.
Tutustu testamenttioppaaseemme Allergia-, iho- ja astmaliiton testamenttiopas (PDF).
Kysy tarvittaessa lisätietoja hallintopäällikkö Sirpa Pajunen, puh. 050 408 7335, sirpa.pajunen@allergia.fi
Allergia-, iho- ja astmaliiton rahankeräyslupa on voimassa 12.4.2024 alkaen. Luvan numero on RA/2024/688. Lupa on voimassa koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Poliisihallitus myönsi keräysluvan 12.4.2024.
Sivua päivitetty: 22.11.2024