Kokemustoiminta

Kokemustoiminta

Kokemustoimijat jakavat tietoa ammattilaisille ja osallistuvat esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Allergia-, Iho- ja Astmaliitolla on tällä hetkellä jo 32 koulutettua kokemustoimijaa, jotka vievät allergioita, astmaa ja eri ihosairauksia sairastavien asioita eteenpäin!

Kokemustoimija on pitkäaikaissairas tai hänen läheisensä, joka haluaa lisätä ymmärrystä sairaudestaan kertomalla omista kokemuksistaan. Kokemustoimija voi esimerkiksi pitää omiin kokemuksiinsa pohjautuvia alustuksia tuleville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, tai muuten tuoda kokemuksiaan esille mm. sosiaali- ja terveyspalveluita suunniteltaessa ja kehittäessä. Kokemustoimijaksi ryhtyminen edellyttää soveltuvuutta kuten riittävää oman sairauden tuntemusta ja sinuna olemista itsensä kanssa. Liiton kokemustoimijat ovat koulutettuja tehtävään.

Kokemustoimijoiden hyödyntäminen oppilaitoksissa antaa tuleville terveydenhuollon ammattilaisille mahdollisuuden oppia pitkäaikaissairailta itseltään ja heidän omaisiltaan, millaista on elämä pitkäaikaisen sairauden tai vamman kanssa. Kokemustoimijat kertovat opiskelijoille esimerkiksi sairaudestaan, saamastaan hoidosta, palveluista ja kuntoutuksesta. Kokemustoimijoiden hyödyntäminen luo mahdollisuuden syventää tulevien ammattilaisten osaamista erilaisista sairauksista. Kokemustoimija voi pitää omaan kokemustietoonsa pohjaavan alustuksen tai osallistua muulla tavoin tulevien ammattilaisten opetukseen. Koulutuksia voidaan pitää myös verkossa. Liiton koulutetut kokemustoimivat kykenevät toimimaan yhteistyössä eriasteisten sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitosten kanssa.

Kokemustoimijat antavat myös mielellään haastatteluja mediaan. Näin he voivat lisätä laajemmin ymmärrystä ja tietoa eri sairauksien vaikutuksista arkeen. 

Voit kysyä kokemustoimijoita myös muihin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. 

 

Liiton kokemustoimijat

Allergia-, iho- ja astmaliitossa on tällä hetkellä mukana 32 kokemustoimijaa, jotka edustavat allergioita, astmaa ja eri ihosairauksia sairastavia sekä vaikean palovamman kokeneita.

Kokemustoimijat toimivat liiton vapaaehtoisina. Toiminnasta ei saa aiheutua kuluja toimijoille itselleen ja periaatteena on, että vähintään matkakulut korvataan. Mahdollisuuksien mukaan voidaan myös maksaa erillinen palkkio, mutta korvausten sopiminen on aina kokemustoimijan ja tilaajan välinen asia.

Liiton kokemustoimijoihin saat yhteyden liiton järjestöasiantuntija Mia Teerikankaan kautta mia.teerikangas@allergia.fi, puh. 050 516 7858. Koulutetut kokemustoimijamme löytyvät myös kokemustoimintaverkosto.fi-sivuston kokemuskouluttajarekisteristä (Kokemuspankki). Rekisteriin käyttöön tarvitaan tunnukset, jotka voi tilata sivustolta.

 

Sivua päivitetty: 11.12.2024