Allergia- ja astmaliitto aikoo tutkituttaa patjojen ja sänkyjen päästöt

21.8.2015

Allergia- ja astmaliitto saa säännöllisesti kysymyksiä patjojen hajuista ja niihin liittyvistä mahdollisista terveyshaitoista. Nyt liitto haluaa tutkia, lähteekö kuluttajille myytävistä patjoista terveydelle haitallisia päästöjä. Allergia- ja astmaliitto on suunnitellut tutkimusprojektin yhdessä Rakennustietosäätiö RTS:n ja VTT Expert Services Oy:n kanssa. Projekti toteutuu, mikäli hankkeeseen ilmoittautuu riittävä määrä patja- ja sänkyvalmistajia. 

Allergia- ja astmaliiton mukaan patjojen ja sänkykokonaisuuksien päästöjä ei ole aikaisemmin tutkittu. Toteutuessaan tutkimuksesta saadaan uutta, kuluttajille tärkeää tietoa.
- Haluamme selvittää, mistä patjojen ja sänkyjen päästöt muodostuvat. Esimerkiksi vaahtomuovimateriaalien ominaishajut ovat herättäneet paljon huolta ja kysymyksiä, viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta kertoo.

- Järjestöllemme tämä on edunvalvonnallinen asia erityisesti allergiaa ja astmaa sairastavien näkökulmasta, mutta kyllä aihe koskettaa muitakin. Haluamme varmasti kaikki nukkua patjalla, jonka päästöt eivät tutkitusti ole haitallisia hengitysteille tai muulle terveydelle, Niki Alanko painottaa.

Tavoitteena lisätietoa kuluttajille
Allergia- ja astmaliiton sekä Rakennustietosäätiö RTS:n ja VTT Expert Services Oy:n tavoitteena on saada tutkimuksesta tietoa uusien patja- ja sänkykriteerien laatimiseen. Jos patjat voidaan luokitella päästöjen osalta, kuluttaja saa mahdollisuuden valita tuotteen myös tämän tiedon pohjalta.

- Olisi tärkeää, että patja- ja sänkyvalmistajat kiinnostuvat asiasta ja osallistuvat tutkimukseen. Tutkimushan palvelee yritysten omaa tuotekehitystä siinä missä kuluttajaakin, Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta toteaa.

Tutkimukseen osallistuvat tuotevalmistajat saavat käyttöönsä tiedot omien tuotteidensa ominaisuuksista. Tutkimushankkeen valmistuttua julkaistaan tuloksista myös yhteenveto.
Tutkimus rahoitetaan yritysten osallistumismaksuilla, minkä vuoksi tutkimuksen toteutuminen riippuu yritysten mukaantulosta. Allergia- ja astmaliitto on juuri lähettänyt kutsun patjavalmistajille, ilmoittautumisaikaa yrityksillä on 11. syyskuuta saakka. Tuotteiden testaus aloitetaan VTT Expert Servicen testikammioissa syksyn aikana. Allergia- ja astmaliitto tiedottaa toteutumisesta ja tuloksista myöhemmin syksyllä.


Lisätietoja toimituksille:  

Viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko, Allergia- ja astmaliitto, p. 040 525 5982, niki.alanko@allergia,fi
Tutkimusmenetelmästä: Tuotepäällikkö Helena Järnström, VTT Expert Services Oy, p.040 720 1726, helena.jarnstrom@vtt.fi

Tiedottaja Elina Demir, Allergia- ja astmaliitto, p. 040 544 9728, tiedotus@allergia.fi

Sivua päivitetty: 21.8.2015