Kerro kokemuksistasi pitkäaikaissairaudesta koituvista kustannuksista vastaamalla kyselyymme. Kyselyn vastauksista saamme tärkeää tietoa vaikuttamistyöhömme.
Pitkäaikaissairaus voi vaikuttaa sairastavan taloudelliseen tilanteeseen heikentävästi. Kustannuksia tulee niin lääkkeistä, asiakasmaksuista kuin terveydenhuoltoon suuntautuvista matkoistakin. Monien tilannetta on vaikeuttanut myös viime vuosien elinkustannusten nousu.
Kyselyssä kartoitamme kokemuksiasi sairastamisen kustannuksista ja mielipiteitäsi muun muassa lääkekaton jaksottamisesta sekä eri maksukattojen yhdistämisestä. Kysely on toteutettu edellisen kerran vuonna 2018. Nyt haluamme nähdä, millaisia muutoksia kuluneen viiden vuoden aikana on tapahtunut. Hyödynnämme vastauksia järjestöjen edunvalvonnassa ja vaikuttamisessa, jossa haluamme tuoda esille sairastavien kokemuksen.
Kyselyyn voi vastata sunnuntaihin 26.11. saakka. Pääset kyselyyn klikkaamalla tästä. Kiitos, kun annat meille hetken ajastasi!
Kyselytutkimus toteutetaan yhteistyössä IBD ja muut suolistosairaudet ry:n, Psoriasisliiton sekä Suomen Reumaliiton kanssa. Tutkimuksen toteutuksesta vastaa Innolink. Lisätietoja lomakkeen täyttämiseen liittyvistä asioista saatte Innolinkin projektipäällikkö Meiju Ahomäeltä, meiju.ahomaki@innolink.fi