Allergia-, iho- ja astmaliitto on julkaissut vaaliteesinsä ensi kevään eduskuntavaaleihin. Tulevia kansanedustajia liitto haluaa muistuttaa sairastamisen kalleudesta, pitkäaikaissairaiden työelämän haasteista, hoitojen ja palveluiden yhdenvertaisuudesta sekä ilmastomuutoksen terveysvaikutuksista.
Kansanedustajien merkitys lainsäätäjänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana on säilynyt vahvana. Monet kansanedustajista toimivat luottamushenkilöinä myös hyvinvointialueiden ja kuntien valtuustoissa. Tämän vuoksi moni kansanedustaja on mukana myös siinä toiminnassa, jossa mietitään, miten lakeja tulisi soveltaa käytännössä.
Liitto haluaa muistuttaa vaaliteeseillään pitkäaikaissairaan arjen sujuvuuden haasteista. Pitkäaikainen sairaus ei välttämättä aina näy ulospäin, mutta sillä saattaa olla silti merkittäviä vaikutuksia elämänlaatuun ja hyvinvointiin.
1. Sairastaminen on liian kallista
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ja omavastuut ovat monelle kohtuuttomia. Erityisesti monisairailla ja perheissä, joissa on useita pitkäaikaissairaita, taloudellinen rasitus voi olla kohtuuton. Sairastaminen aiheuttaa myös epäsuoria kustannuksia. Asiakasmaksulain uudistuksessa tulee arvioida muun muassa mahdollisuus yhdistää kolme maksukattoa yhdeksi.
2. Työelämä kuuluu kaikille
Työllisyyspalveluita tulee kehittää siten, että niillä pystytään paremmin turvaamaan pitkäaikaissairaiden asemaa työelämässä. Pitkäaikaissairauksien vaikutukset työelämään ovat vielä huonosti tunnettuja. Konkreettisen tuen lisäksi tarvitaan myös asennemuutosta.
3. Hoitoihin ja palveluihin pääseminen yhdenvertaiseksi
Hoitoon tai palveluihin pääsemisen polut eivät aina etene yksilön tarpeiden mukaan. Hoitoon ja palveluiden piiriin pääsemisen esteenä voi olla erilaiset käytänteet ja ohjeistukset eri hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueiden vastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen valvontaa on vahvistettava.
4. Ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksista on saatava lisää tietoa
Ilmastonmuutos on suuri terveysriski. Ilmastonmuutos saattaa lisätä useiden pitkäaikaissairauksien negatiivisia vaikutuksia. Tarvitaan lisää tutkittua tietoa ilmastomuutoksen yhteydestä pitkäaikaissairastamiseen.
Lataa esite liiton vaaliteeseistä
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Risto Heikkinen, puh. 045 114 4459, etunimi.sukunimi@allergia.fi