Kaikesta huolimatta tärkeää on yhteisöllisyys ja toivo

20.3.2020

On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen noudattaa viranomaisten rajoituksia. Silti ketään ei pidä jättää yksin yhteisen huolen edessä.

Vuoden alussa emme pystyneet edes kuvittelemaan, että meillä kaikilla maailman ihmisillä on edessä yhteinen huoli. Koronavirus tuli jokaisen ihmisen arkeen. Olimme uuden edessä. Mihin enää uskaltaa mennä, ettei sairastu tai tartuta tiedostamattaan ketään toista? Mitä kaupasta pitäisi ostaa, kun rajat suljetaan? Miten meidän käy? Monta huolta, jonka vuoksi moni on menettänyt yöunensa. Arki muuttui kerralla.

Allergia-, iho- ja astmaliitto päivittää omille verkkosivuilleen uutta tietoa koko koronavirusepidemian ajan.  Viestinnässä noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) linjauksia. Emme jätä ketään astmaatikkoa tai muita tärkeitä kohderyhmämme ihmisiä yksin. Lisäämme jatkuvasti vastauksia verkkosivujemme Ajankohtaista-osioon, sieltä löytyy vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Olemme lisänneet myös verkkovertaisryhmiä ja täydentäneet puhelin- ja digitaalisia palveluita.  Teemme parhaamme, että saamme hankittua vastauksia nopeasti.

Onneksi valtaosalla sairastuneista tauti on lievä ja siitä selviää kotihoidolla. Ensiarvoisen tärkeää on, että noudattaa tarkasti annettuja ohjeita liikkumisen ja kokoontumisten rajoitusten suhteen sekä huolehtia käsihygieniasta. Rajoituksista huolimatta, liikunta ja hyvän peruskunnon ylläpitäminen on erittäin tärkeässä osassa jokaisen omahoitoa. Lähde siis rohkeasti luontoon, pidä turvaväli muihin ja vältä ruuhkaisimpia retkikohteita. Joko olet kuullut Luontoliikuntabingo-kampanjastamme, löydät siitä verkkosivuiltamme hyvää tietoa.  

Kasvokkain kohtaamiset jäivät kevään osalta liiton ja jäsenyhdistysten toiminnasta pois. Onneksi verkko pelastaa, kun korona sotkee suunnitelmia. Kaikesta huolimatta tärkeää on yhteisöllisyys ja toivo, tunne siitä, että huomisessa on lupaus paremmasta, meille kaikille.

Älä jää, äläkä jätä ketään yksin. Yhdessä me tästä selvitään!

Lämpimin ajatuksin,

PAULA HELLEMAA
toiminnanjohtaja
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Sivua päivitetty: 24.3.2020