Kesän jäätelövalikoimassa on vähän vaihtoehtoja allergiselle

16.6.2023

Jäätelöstä nauttivalle allergiselle on tulossa ankea kesä, sillä erityisesti pähkinättömien jäätelöiden valikoima on pieni. Samaan aikaan kun pähkinäallergisten määrä on lisääntynyt, heille sopivien jäätelöiden määrä on vähentynyt.

Allergia-, iho- ja astmaliitto kysyi Suomen isoimmilta jäätelön valmistajilta, miten paljon niillä on valikoimassa maidottomia ja pähkinättömiä jäätelöitä. Selvisi, että yleisimmin ruokakaupoista löytyvissä puikko- ja tuuttijäätelöissä on vain muutamia pähkinäallergisille sopivia.

Turengin jäätelötehdas ei valmista yhtään täysin maidotonta ja pähkinätöntä tuotetta. Valiolla on kaksi tuuttia ja Ingmanilla yhteensä kuusi tuuttia ja puikkoa, joissa ei ole pähkinää.

Pähkinäallerginen löytää siis ruokakaupan pakastealtaasta ehkä yhden tai kaksi jäätelötuuttia tai -puikkoa, kun allergiaa sairastamaton voi valita kymmenistä eri vaihtoehdoista. Esimerkiksi S-ryhmän verkkokaupasta voi ostaa 128 erilaista yksittäistä jäätelöä (puikkoa, tuuttia tai pikaria) ja 342 erilaista jäätelötuotetta.

– On aika erikoista, että pähkinättömiä tuotteita tarjotaan entistä vähemmän, vaikka pähkinäallergiat ovat lisääntyneet väestömme keskuudessa. Tutkijat epäilevät pähkinäallergioiden yleistymisen johtuvan siitä, että nykyään käytetään tuotteissa enemmän pähkinöitä. Kun altistumista on enemmän, myös herkistymisiä tapahtuu enemmän, kertoo allergia-, iho- ja astma-asiantuntija Katariina Ijäs.

Pähkinäallergisen luettava jäätelön tuoteseloste tarkasti

Liiton selvityksessä kävi ilmi, että pähkinättömissä jäätelöissä on tapahtunut muutoksia. Osassa jäätelöistä, jotka eivät aikaisemmin sisältäneet ollenkaan pähkinäjäämiä, voivat nyt niitä sisältää. Allergisen onkin tänä kesänä luettava tuoteseloste tarkasti jäätelöä valitessaan.

Anafylaksiariskiselle pähkinäallergiselle jäätelövalinta voi olla kohtalokas. Anafylaksia on henkeä uhkaava, vakava allerginen yleisreaktio ja pähkinät ovat yksi sen yleisimmistä aiheuttajista. Pähkinöistä anafylaktisen reaktion saanut ei saa syödä edes ”saattaa sisältää pähkinää”-merkittyjä tuotteita. Voimakkaita oireita aiheuttava pähkinäallergia on alle 2 prosentilla väestöstä.

Anafylaksian oireet alkavat usein nopeasti ja niitä on useammassa kuin yhdessä elimessä. Tyypillisiä oireita ovat iho-oireet kuten nokkosihottuma, ihon kutina tai turvotus, hengityselinten oireet kuten hengitysvaikeus, yskä ja limaisuus, verenkiertoelimistön oireet kuten sydämen tykyttely tai verenpaineen lasku sekä suoliston ja vatsan alueen oireet. Ilman ensiapua oireet etenevät ja pahenevat ja aiheuttavat henkilölle kuoleman vaaran.

Ensihoitona anafylaksiassa käytetään adrenaliinia, joka on annettava heti oireiden ilmaantuessa. Anafylaksiariskisellä on mukanaan lääkärin määräämät omat helppokäyttöiset adrenaliini-injektorit. Kun adrenaliinipistos on annettu, on sen jälkeen soitettava hätäkeskukseen numeroon 112.

Allergia-, iho- ja astmaliiton selvitys jäätelöistä tehtiin sähköpostikyselynä Suomen suurimmille jäätelön valmistajille Unileverille ja Froneri Finlandille. Unileverin jäätelöitä ovat Ingman, Magnum ja Ben & Jerry’s. Froneri Finlandin tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa Pingviini, Aino, Classic, Puffet ja Mövenpick.

Lisätietoja:

Asiantuntija, allergia, iho ja astma, Katariina Ijäs, Allergia-, iho- ja astmaliitto, puh. 040 188 1540, katariina.ijas@allergia.fi

Allergisten haastattelupyynnöt: verkkoasiantuntija Anu Sauliala, Allergia-, iho- ja astmaliitto, puh. 044 514 7957, anu.sauliala@allergia.fi

Allergia-, iho- ja astmaliiton kokoama lista maito- ja pähkinäallergisille sopivista jäätelöistä 2023

Pähkinäallergia

Sivua päivitetty: 16.6.2023