Ota askeleita hyvinvointisi eteen - tule mukaan kävelykilometrikisaan

1.9.2020

Osallistu Allergia-, iho- ja astmaliiton joukkueeseen kävelykilometrikisassa ja auta meitä keräämään askeleita yhteiseen pottiin.

Kävelykilometrikisa on leikkimielinen haastekilpailu, jonka tavoitteena on kannustaa ihmisiä edistämään hyvinvointiaan kävellen ja ulkona liikkuen. Samalle eri tahot kilpailevat keskenään kerryttämällä kävelykilometrejä yhteiseen pottiinsa.

Käveleminen on myös näin poikkeusaikoina lähes kaikille soveltuva liikuntamuoto, joka ei ole ajasta tai paikasta riippuvainen. Terveyden kannalta olisi hyvä, että ottaisimme päivittäin vähintään 9000 askelta. Se määrä kertyy esimerkiksi normaalin aktiviteetin lisäksi tehdystä päivittäisestä 30 minuutin kävelylenkistä. Kilometreillä ei loppupeleissä ole suuri merkitys. Tärkeintä on, että liikumme päivittäin, vaikka lyhyissä pätkissä. Jokainen askel, jonka otamme edistää terveyttämme. Ulkona liikkuminen tekee hyvää myös monella muulla tapaa ja tuo meille tärkeitä luontohetkiä.

Liity liiton joukkueeseen nyt!

Kaikilla liiton jäsenillä on nyt oiva mahdollisuus osallistua kävelykilometrikisaan Allergia-, Iho- ja Astmaliiton joukkueessa. Liiton joukkueeseen ovat tervetulleita kaikki liiton jäsenet ja muut kävelemisestä kiinnostuneet. Kilpailuun osallistuminen ei maksa mitään ja mukaan liittyminen on helppoa. Arvomme kaikkien joukkueeseemme osallistuneiden kesken palkintoja kilpailun päätyttyä.

Ilmoittaudu mukaan:

  1. Rekisteröidy sivulle https://kavelykilometrikisa.fi ja liity joukkueeseemme. Joukkueeseemme pääset osallistumiskoodilla ”luontoliikkujat2020”.
  2. Jos et halua kerryttää kilometrejä omalla nimellä, voit merkitä itsellesi nimimerkin, joka näkyy julkisissa listoissa.
  3. Kirjaa 1.9.-31.10.2020 aikana kävelemäsi kilometrit tai minuutit. Jokainen askel edistää omaa terveyttäsi. Mitä enemmän askelia kerrytät, sen paremmin voit. Kirjaamalla kilometrejäsi kerrytät askeleita myös joukkueellemme. Muista merkitä tietoihisi myös kunta, niin olet automaattisesti kerryttämässä askeleita myös kunnallesi.

Kilpailun järjestää HSL ja Traficom.

Tervetuloa mukaan ottamaan askeleita oman hyvinvointisi eteen!

Sivua päivitetty: 1.9.2020