Sote-uudistuksen yhteydessä korostetaan paljon asiakaslähtöisyyttä ja osallisuutta. Allergia-, iho- ja astmaliitto näkee, että asiakaslähtöiset ja osallistavat hoito- ja palveluketjut edistäisivät pitkäaikaissairaan hoidon onnistumista, kun ne on kehitetty asiakkaiden ja potilaiden erilaisten tarpeiden mukaan.
”Hoito- ja palveluketjuja tulisi kehittää esimerkiksi niin, että vastaanotoille varataan riittävästi aikaa ja omatyöntekijä-mallia sovelletaan monisairaiden ja paljon sote-palveluita käyttävien asiakkaiden kohdalla”, kertoo liiton erityisasiantuntija Risto Heikkinen.
Sote-ammattilaisten ja asiakkaiden kohtaamisessa haasteita
Asiakkaan ja terveydenhuollon ammattilaisen hyvällä kohtaamisella on merkittävä vaikutus hyvään hoitokokemukseen, ilmeni Allergia-, iho- ja astmaliiton ja Pfizerin kyselytutkimuksesta. Tutkimus tehtiin atooppista ihottumaa sairastaville syksyllä 2021.
Kyselyyn vastanneista vajaa 40 prosenttia koki puutteita hoidon selkeydessä ja sujuvuudessa. Moni koki myös kohtaamisen terveydenhuollon ammattilaisen kanssa haastavana ja viidennes oli tyytymätön vuorovaikutukseen ammattilaisten kanssa. Jopa 47 prosenttia arvioi ammattilaisten antaman tuen riittämättömäksi.
Kohtaamisen haasteet lääkärin kanssa saattavat heikentää hoidon onnistumista. Kyselytutkimukseen vastanneista 43 prosenttia arvioi mahdollisuudet keskustella lääkärin kanssa sairaudesta ja hoitovaihtoehdoista vähäisiksi. Vajaa 40 prosenttia arvioi, että vastaanotolla ei ole riittävästi aikaa keskustelulle. Lisäksi kolmannes vastaajista koki, että lääkärin kanssa ei ollut helppo keskustella sairautensa vaikutuksista jokapäiväiseen elämään.
46 prosenttia vastaajista kertoi joskus vähättelevänsä oireitaan lääkärille. Lisäksi lähes 40 prosenttia koki vaikeana ottaa esille kaikkia sairauteensa liittyviä huolia ja pelkoja. Kaksi keskeisintä syytä tähän oli, että lääkäri vaihtui (62 %) ja että vastaanottoaika koettiin liian lyhyeksi (59 %). Reilu kolmannes vastaajista ei myöskään halua, että lääkäri pitää heitä hankalana potilaana.
Kohtaamisen haasteista huolimatta yli puolet vastaajista arvosti ammattilaisten osaamista ja ammattitaitoa.
Allergia-, iho- ja astmaliitto ja Pfizer toteuttivat valtakunnallisen kyselytutkimuksen atooppista ihottumaa sairastavien kokemuksista yhteistyössä Nordic Healthcare Groupin kanssa. Kyselytutkimukseen osallistui 251 henkilöä ja se toteutettiin sähköisesti 23.6. - 26.9.2021.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Risto Heikkinen, puh. 045 114 4459, etunimi.sukunimi@allergia.fi