Sairastamisen kustannukset huolettavat eläkkeelle jääviä

27.5.2020

Pitkäaikaissairauden kulut eivät muutu, vaikka eläkkeelle jäädessä tulotaso alenee. Silloin viimeistään on syytä tarkistaa omat oikeudet saada taloudellista tukea yhteiskunnalta.

Allergia-, iho- ja astmaliitto teki vuonna 2018 yhdessä kolmen muun järjestön kanssa selvityksen pitkäaikaissairauksien aiheuttamista kustannuksista. Erityisesti haluttiin selvittää, miten haastavina sairastamisen taloudelliset vaikutukset koetaan.
 

Sairauden kulut kuormittavat myös keskituloisia

Selvityksen mukaan kustannukset eivät ole taakka vain pienituloisille. Myös monet keskituloiset kokevat sairastamisen kustannukset välillä liian isoksi taakaksi. Toisaalta esimerkiksi työterveyshuollon palveluiden maksuttomuuden koetaan helpottavan taloudellista tilannetta.

Sairastamisen aiheuttamat kustannukset koostuvat monista yksittäisistä kulueristä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden asiakasmaksujen sekä lääkkeiden ja terveydenhuollon matkojen omavastuiden lisäksi sairastaminen voi lisätä esimerkiksi vaatetus-, hygienia-, lääke- ja ruokakustannuksia.

Yleensä sairauden aiheuttamiin lisäkustannuksiin ei ole saatavilla tukea yhteiskunnalta. Vähävarainen voi hakea ylimääräisiin kustannuksiin toimeentulotukea. Tällöin on hyvä, että esimerkiksi lääkäri on ottanut kantaa kustannusten välttämättömyyteen.
 

Eläkkeelle jääminen huolettaa pitkäaikaissairaita

Neljän järjestön selvityksen mukaan moni on kuitenkin huolissaan, miten eläkkeelle jäämisen jälkeen pärjää: sairauden aiheuttamat kustannukset eivät muutu, mutta tulotaso alenee. 

Yksittäisenä huolenaiheena tuotiin esille terveydenhuollon matkojen omavastuun korkea taso. Tämä korostuu erityisesti niillä alueilla, joissa lähipalveluiden määrää on vähennetty. 
 

Tarkista oikeutesi taloudellisiin tukiin

Liittoon kertyneen kokemuksen mukaan yhteiskunnan tuet ja palvelut saattavat olla monelle vieraita. Pitkään sairastaneet saattavat todeta, ettei heidän kohdallaan ei ole edes käyty keskustelua tukien ja palveluiden hakemisesta. Lisäksi ehkä ajatellaan, että tuet ja palvelut on suunnattu vain vähävaraisille.

Viimeistään eläkkeelle jäämisen yhteydessä olisi hyvä tarkistaa mahdolliset oikeudet tukiin ja palveluihin. Tarkistuksen voi tehdä yhdessä esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa. Useimmissa sairaaloissa yhteyden sosiaalityöntekijään saa joustavasti ja matalalla kynnyksellä.

Oma oikeus esimerkiksi eläkettä saavan hoitotukeen ja veronmaksukyvyn alentumisvähentymiseen kannattaa selvittää. Hoitotuen perusteina on sairauden aiheuttama toimintakyvyn heikentyminen sekä avun, ohjauksen ja valvonnan tarve. Isot sairauskulut voidaan hyväksyä verovähennysoikeutena.

Sivua päivitetty: 27.5.2020