Allergia-, iho- ja astmaliiton tekemät kustannusvaikutteiset sopeuttamis- ja muutostoimet ovat olleet vaikuttavia, totesi STEA. Se teki liittoon tarkastuksen jälkeisen selvityskäynnin 18.11. liiton vuoden 2022 talouden ja hallinnon selvittämiseksi.
Allergia-, iho- ja astmaliitto on vuosina 2021 ja 2022 järjestellyt toimintaansa uudelleen. STEAn (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) selvityskäynnin tarkoituksena oli muodostaa kokonaiskuva toteutettujen muutosten taloudellisista vaikutuksista STEAn avustamaan yleishyödylliseen järjestötoimintaan.
Selvityskäynnillä todettiin liiton tehneen yleishyödyllisessä toiminnassa merkittäviä kustannusvaikutteisia sopeuttamistoimia. Ne ovat kohdistuneet muun muassa työntekijöiden määrään, henkilöstökuluihin, taloushallintoon ja sen järjestämisestä aiheutuviin kuluihin sekä ICT- ja muihin kuluihin.
Muutosprosessin näkyvimpiä seurauksia ovat henkilöstön määrän supistumisen lisäksi muun muassa kahden aluetoimiston toiminnan päättyminen, omistetuista toimitiloista luopuminen, organisaatiouudistus, aikaisemman konsernirakenteen eli liiketoiminta- ja kiinteistötytäryhtiöiden purkaminen sekä Allergiasäätiön toiminnan aikaisempaa selvempi eriyttäminen liiton muusta toiminnasta.
Taloushallinnon osalta liitto on uudistanut talous- ja henkilöstöhallinnon prosessit sisältäen muun muassa laskentaohjelmiston, tilikartan ja kustannuspaikkarakenteen uudistamisen sekä työajanseurantaan liittyvät menetelmät ja ohjeistukset.
Selvityskäynnin taustalla on, että Allergia-, iho- ja astmaliittoon on vuonna 2020 tehty vuoden 2018 avustusten käyttöön kohdistunut STEAn laillisuustarkastus. Tarkastuskertomuksen perusteella tehtyyn sosiaali- ja terveysministeriön takaisinperintäpäätöksestä laadittuun avustuksen saajan valitukseen on 27.6.2022 saatu Helsingin hallinto-oikeuden antama lainvoimainen päätös (H3777/2022).
Avustusten käytön laillisuustarkastusta on ensimmäisen, vuonna 2020 tehdyn tarkastuksen jälkeen jatkettu yleisavustukseen kohdistuvana vuosien 2017 ja 2019 osalta. Tämän tarkastuksen alustavan tarkastuskertomuksen odotetaan valmistuvan vuoden 2022 lopussa.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Paula Hellemaa, puh. 041 513 0224, etunimi.sukunimi@allergia.fi