Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuihin ja etuuksiin tulee muutoksia vuoden vaihtuessa. Osaltaan muutokset lisäävät pitkäaikaissairastamisen aiheuttamaa kustannustaakkaa. Petteri Orpon hallitusohjelmassa luvattu lääkkeiden vuosiomavastuun jakaminen osiin toteutetaan luottokokeiluna.
Asiakasmaksuihin suuret korotukset
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismääriin tulee huomattavia korotuksia. Pääsääntöisesti perusterveydenhuollon maksuja korotetaan 22,5 prosentilla ja erikoissairaanhoidon maksuja 45 prosentilla. Esimerkiksi poliklinikkamaksu nousee 46 eurosta 66,7 euroon. Terveydenhuollon asiakasmaksukatto, 762 euroa, pysyy samana.
Hyvinvointialueita ohjataan tekemään päätöksiä kohtuullistaa tai olla perimättä asiakasmaksuja, jos maksun periminen esimerkiksi vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä.
Lääkekorvausten omavastuiden korotukset
Lääkekorvausten alkuomavastuu nousee nykyisestä 50 eurosta 70 euroon. Lisäksi alkuomavastuu sidotaan kansaneläkeindeksiin, jonka mukaan alkuomavastuu tarkistetaan vuosittain. Lääkkeiden vuosiomavastuu on 633,17 euroa.
Kela aloittaa syksyllä luottokokeilun helpottamaan lääkekorvausten vuosiomavastuun maksamista. Kokeilussa asiakas hakee Kelalta luottoa, jonka avulla vuosiomavastuun voi maksaa pienemmissä erissä takaisin.
Osana hallituksen esittämää muutosta alennettuihin arvonlisäverokantoihin lääkkeiden arvonlisävero nousee 10 prosentista 14 prosenttiin.
Biologisten lääkkeiden vaihto edullisempaan
Biologisen lääkkeen vaihto edullisempaan ja samankaltaiseen valmisteeseen laajenee vuoden alusta lähes kaikkiin biologisiin lääkkeisiin. Lääkäri voi kuitenkin kieltää lääkevaihdon lääketieteellisellä tai hoidollisella perusteella. Lääkäreillä on jo vuodesta 2017 alkaen ollut velvollisuus määrätä edullisinta hoitoon soveltuvaa biologista lääkettä.
Vammaisetuuksiin kansaneläkeindeksin mukainen korotus
Alle 16-vuotiaan ja 16 vuotta täyttäneen vammaistukia korotetaan yhdellä prosentilla. Perusvammaistuki on 109,97, korotettu vammaistuki 256,62 ja ylin vammaistuki 497,60 euroa.
Eläkettä saavan hoitotuen uudet määrät ovat perushoitotuessa 84,17, korotettu hoitotuki 183,36 ja ylin hoitotuki 387,73 euroa.
Vammaisetuudet ovat verottomia sekä tuloista ja varallisuudesta riippumattomia.
Lisätietoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismäärät nousevat vuoden 2025 alusta, Sosiaali- ja terveysministeriö
Pienituloisille kokeilu lääkkeiden vuosiomavastuun luotottamiseen syksyllä 2025, Kela
Biologisten lääkkeiden lääkevaihto, Fimea