Atooppinen iho ja aistiherkkyydet – meidän tarinamme

Tweet

Istun tässä kahvikupposen äärellä ja mietin mistä aloittaisin. Perheessämme on enemmän ja vähemmän atooppista ihottumaa ja aistiherkkyyksiä, mutta päätin kirjoittaa tämän yhden perheenjäsenen näköisen tarinan, tyttäreni tarinan.

Tämä on tarina siitä, miten ja mitä aistiherkkä lapsi tuntee ja mitä tunteita se herättää lapsen vanhempana, kun olet pisteessä, jossa on pakko ”valita taistelunsa” ja antaa osan vaan olla. 

Vauvana rasvaus sujui, kunhan osasi lukea ihoa

Jälkikäteen ajateltuna ensimmäiset merkit aistiherkkyydestä näkyivät varhain. Tyttö huusi kaarella, kun vesi osui suihkussa päähän. Ikää oli noin 9 kuukautta. Ruoan piti olla sileää pitkään, sillä kokkareinen ruoka aiheutti paljon kakomista.

Iho-oireilu näkyi jo alle vuoden iässä. Iho lehahti eri ruuista ja eri lämpötiloissa ja tuntui, että ikinä ei ole ihan hyvä. 
Tällöin vielä rasvaus kuitenkin onnistui hyvin ja ihon hoito ei tuntunut vaikealta. Vaikeampaa oli se, että tyttö ei vielä osannut puhua ja kertoa mikä hätänä.

Toimivien ihovoiteiden löytäminen etenkin ensimmäisten vuosien aikana ja sijoittaminen oikeaan vuodenaikaan oli oma polkunsa. Siinä vaiheessa, kun hetken oli mennyt hyvin ja esimerkiksi syksy vaihtui talveksi, iho kertoi, että on aika vaihtaa voiteen laatua. 

Ihoa piti oppia lukemaan. 

Lapsi kasvoi ja aistiherkkyydet pysyivät

Tunto-, haju-, ja makuaistien yliherkkyydet tulevat mieleeni niistä rasvausjohtoisista ihonhoitovuosista, kun mietin äitinä aikaa taaksepäin. 
Keksin juuri tätä kirjoittaessa sanan ”rasvausjohtoinen”.  Tarkoitan sanalla sitä aikaa, kun olin se, joka oli voiteen levityksestä alkaen vastuussa lapsen atooppisen ihon hoidosta.

Ensimmäiset kolme vuotta menivät ihan ok ihon hoidon kanssa. Lapsi ei taistellut vastaan ja pieni voiteen maistelu iholta ei maata kaatanut. Kortisonia ei toki päässyt maistamaan.
Onneksi pitkillä vaatteilla pystyi tehokkaasti suojaamaan pienen kielen ja kortisonilla kuorrutetun ihon kohtaamisen. Onneksi kortisonia vaativat alueet olivat taipeissa piilossa.

Tyttö kasvoi ja aistiherkkyydet näkyivät enemmän, samaa tahtia, kun ikää ja ymmärrystä ympäröivään maailmaan tuli lisää. 
Tytön ollessa 4-vuotias kaikki löysät vaatteet saivat kyytiä ja tilalle piti saada yhtä kokoa liian pieniä vaatteita, sukkien saumojen piti olla suorassa tai mielellään sukkien piti olla täysin saumattomia.
 
Iholla tuntui ihan kaikki epämiellyttävältä… Kauheinta oli ihon hoito.
 
Tyttö ei kestänyt rasvausta. Se tuntui kylmältä, liukkaalta ja kauhealta iholla. Ei voinut raapia, koska kynsien alle olisi mennyt rasvaa. Ei voinut pyyhkiä, koska se tarttui käsistä alkaen joka paikkaan.  Ainoa vaihtoehto tytön näkökulmasta oli luikkia pakoon, niin kovaa kuin pääsi ja huudon kera.
 
Tämä ei minulle äitinä ollut lainkaan helpottava vaihtoehto, sillä ”lennossa” osittain rasvattu lapsi oli varsin liukas käsiteltäväksi ja hiljalleen sitten rasvattiin vain osittain ja vain hyvinä hetkinä. Päiväkotipäivien iltoina ei kannattanut edes näyttää rasvaukseen liittyvää materiaalia.
 
Lapsen jo nukkuessa oli hyvä hoitaa edes taipeet. Nukkuminen kun tapahtui tällä noin nelivuotiaalla vain alushousut jalassa.
 
Lapsi ei myöskään viihtynyt suihkussa, joten riittävä aika suihkun tuomassa kosteudessa ja sen hyödyistä iholle ei täyttynyt. Suihkukerrat olivat nopeita ja äänekkäitä.

Vanhempana ihonhoidossa valitsin taisteluni

Sain tosiaan vanhempana miettiä ajoittain mikä kannattaa ja ei kannata, jotta iho ei mene pahemmaksi sen jo ollessa huonompana. 
Muistan, että oli pitkiä aikoja, jolloin ihon hoito ei yksinkertaisesti onnistunut lainkaan.
 
Tytön kasvaessa hän kiinnostui hiljalleen hoitamaan näkyviä ihottumia. Vielä eivät auttaneet selittelyt, kuinka ihoa olisi hyvä voidella kauttaaltaan, jotta se ei kuivuisi.
Vuodet vierivät, atopia on yhä ja tulee olemaan jatkossakin.  Tänä päivänä tyttäreni on pian 18-vuotias nuori neitokainen.
 
Ihon hoidon merkitys on hänelle tärkeä osa arkea ja iho on usein suhteellisen hyvässä kunnossakin. Edelleen on hetkiä, että vuodenaikavaihteluiden lisäksi ihottumia tulee enemmän, kun aistit ovat kuormittuneita ja ihon hoito ei ole prioriteettilistalla. Tällöin rasvaus jää vain osittaiseksi, muttei kokonaan.
 
Uskon, että vuosien taistelut ja taistelemattomuudet ja tiedoksiannot ja keskustelut ihon hoidon tärkeydestä kannattivat. Ei tehty liian iso numeroa asiasta, jotta ihon hoidosta ei tule ”mörköä”.

Haluan tämän kokemukseni myötä tsempata ihan jokaista ihon hoidon kanssa kamppailevaa! Ihanaa syksyä sinulle, lukija. 

Sari 
somelähettiläs