Ensimmäinen kevät siedätyshoidon aloittamisen jälkeen

4.6.2024

Olen aiemmin kertonut kahdessa blogitekstissä koivun tablettimuotoisen siedätyshoitoni polusta. Lokakuussa kerroin siedätyshoitoni aloituksesta sekä toiveeni ja odotukseni olevan helpommassa siitepölykaudessa.

Tänä vuonna ensimmäisten lepän siitepölyjen kaukokulkeutumien saavuttaessa Etelä-Suomen, en huomannut sitä. Oli outoa, kun muut perheenjäsenet alkoivat valittamaan siitepölyoireistaan, mutta olin itse oireeton. Ennen siedätyshoidon aloitusta olen reagoinut voimakkaasti jo kaukokulkeutumiin. Ensimmäinen testi siis vaikutti hyvältä!

Siitepölymäärien lisääntyessä tunsin erilaisia allergiaoireita ja aloitin allergialääkkeen. Selvisin pitkään vain yhdellä allergialääkkeellä päivässä, mutta siitepölymäärien kasvaessa runsaiksi oireenikin lisääntyivät ja lisäsin allergialääkkeen määrää ottaen sen aamuin illoin.

Silmätippoja olen käyttänyt siitepölykauden aikana alle viisi kertaa, nenäsumutteita en ole käyttänyt lainkaan. Väsymystä on ollut jonkin verran. Tablettimuotoisessa siedätyshoidossa ei pidetä taukoa siitepölykauden aikana vaan siedätyshoito jatkuu normaalisti.

Suurimmat haasteet tämän kevään siitepölykaudella on ollut atooppisen ihottuman ja seborrooisen ekseeman kanssa. Molemmat ovat selvästi reagoineet siitepölykauteen ja ihoni on ollut hyvin kuiva. Myös ristiallergiat ovat olleet aiemmalla tasolla.

Siitepölyn siedätyshoito toi apua jo ensimmäisenä keväänä

Yksi suurimmista siedätyshoidon hyödyistä on ollut se, että olen pystynyt liikkumaan ulkona tänä keväänä. Aiempina keväinä olen tuntenut kehossani olleeni ulkona, sillä siitepölyoireet ovat olleet erittäin runsaat. Tänä keväänä olen pyöräillyt ja ollut muutenkin ulkona ilman pahempia siitepölyoireita.

Olen erittäin tyytyväinen siihen, millaisen avun syksyllä 2023 alkanut siedätyshoito toi jo ensimmäiselle keväälle. Kun nenä ei ole koko aikaa tukossa, silmät eivät vuoda eikä kuume nouse, on olo paljon parempi kuin mitä se on ollut aiempina keväinä. Jännityksellä odotan millaiset tulokset saavutan kolmen vuoden hoidon jälkeen.

Kirjaa oireet ylös ja ota siedätyshoito puheeksi

Jos yhtään mietit siedätyshoitoa, kannustan kirjaamaan oireesi ylös tämän kevään osalta niiden ollessa vielä tuoreessa muistissa ja ottamaan siedätyshoidon puheeksi lääkärin kanssa. Puheeksi ottaminen ei vielä sitouta siedätyshoidon aloitukseen, mutta se olisi ensimmäinen askel mahdollisesti helpompiin siitepölykausiin!

Taina
somelähettiläs ja kokemustoimija

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 29.7.2024