Eväitä ikääntyvien astman hoitoon

20.4.2023

Astmatietoviikkoa vietetään parin viikon päästä. Nyt näyttää kaikki olevan toteuttamista vaille valmista, mutta miten tähän pisteeseen on tultu?

Astmatietoviikon suunnittelu aloitettiin jo syyskuussa 2022. Nyt on kiva lukea ensimmäinen suunnittelutapaamisen muistiota. Elävästi mieleeni piirtyy kuva, kuinka olimme isossa kokoushuoneessa jakautuneena pienryhmiin ja mietimme kuka olisi se henkilö, jonka elämää haluaisimme helpottaa Astmatietoviikon kautta.

Paperille syntyi lopulta tikku-ukkokuva Merjasta 66 v, joka sairastaa astmaa ja on aktiivinen eläkeläinen. Haluamme antaa hänelle jo nyt eväitä, jotta hän pärjää astmansa kanssa hyvin myös tulevaisuudessa. Ikääntyminen kun voi tuoda kommervenkkejä astman hoitoon, esim. muisti-, sydän- tai liikuntaelinsairauksen muodossa.

Toiseen paperiin piirsimme Railin 88 v, joka sairastaa astmaa ja asuu kotona, jossa kotihoito käy päivittäin auttamassa. Koska ammattilaiset ovat Railin apuna, niin toiseksi Astmatietoviikon kohderyhmäksi valikoitui kotihoidon ja hoivakodin ammattilaiset. Miten he voivat tunnistaa astman sekä varmistaa astman hyvän hoidon, jotta asiakkaan toimintakyky pysyy yllä – kun happi kulkee, niin jalka nousee!

Aktiivista elämää astman kanssa

Syksyn mittaan ideoimme Astmatietoviikon ilmettä. Mitä haluamme kuvilla viestittää? Totta kai, että astman hyvällä hoidolla voidaan auttaa aktiiviseen elämään, olkoot se sitten puutarhan kuopsuttamista lapsenlapsen kera, jumppaamista kavereiden kanssa tai kävelyllä käymistä.

Halusimme ujuttaa astmalääkkeet kuviin mukaan, sillä astman hoidon kulmakivi on hyvä astmalääkkeenottotekniikka. Miksi kuvissa on myös tilanjatke? Jotta ihmiset pysähtyisivät miettimään, onko ikääntyessä tarpeen muuttaa lääkitys sumutemaiseen muotoon ja tilanjatke apuvälineeksi astmalääkkeen ottamiseen.

Luennoilta astmatieto leviämään

Vähitellen alkoi hahmottua myös kaikille avoin Ikääntyvän astma -verkkoluento. Mietimme miten saada mahdutettua tuntiin kaikki oleellinen. Halusimme mukaan lääkärin luennon sekä yli 60-vuotiaan astmaatikon haastattelun. Tieto ja kokemustieto peilaisivat toinen toisiaan.

Ihanasti myös yhdistykset lähtivät järjestämään astmatietoviikon tapahtumia. Nyt niitä on Muoniosta Helsinkiin ja Joensuusta Lohjalle. Suosittelen osallistumaan, ne on osallistujia varten tehty!

Ammattilaisille päätimme järjestää Miten tukea astmaa sairastavaa kotihoidossa tai hoivakodissa -tietoiskun. Jaamme käytännönläheisiä vinkkejä miten ammattilaine voi huomioida astman työssään. Tutkimusten mukaan yli 60-vuotiaista astmaa sairastaa naisista 16,6% ja miehistä 10,0%, joten jokainen ikääntyvien kanssa työskentelevä kohtaa taatusti työssään astmaa sairastavia.

Uskomme, että mitä paremmin astmaa hoidetaan, sitä toimintakykyisempänä astmaa sairastavat pysyvät. Se tulee myös yhteiskunnalle halvemmaksi. Olisipa hienoa, jos päättäjät ymmärtäisivät panostaa astman hoitoon esim. varmistamalla hyvinvointialueilla astmahoitajien kouluttamisen.

Kaikki on valmista, tule mukaan!

Suuret linjat tulivat valmiiksi syksyllä, mutta kyllä keväällekin on riittänyt hommaa. Olemme keränneet yli 60-vuotiailta astmaa sairastavilta astmatarinoita. En malta odottaa, että ne julkaistaan Astmatietoviikolla, sen verran mielenkiintoisia tarinoita saimme!

Olemme lähetelleet sähköposteja kymmenille tahoille ja houkutelleet heitä mukaan Astmatietoviikkoon. Olemme valmistelleet mediatiedotetta, olleet kulmat kurtussa sekä suu leveässä hymyssä somepostauksia miettiessä ja naputelleet kasaan Astmatietoviikon nettisivuja.  Kaikki vaikuttaa valmiilta.

Nyt vain toivon, että sinä, Merja 66 v, Raili 88 v:n hoitajat ja muut hoksaisivat hyödyntää Astmatietoviikon tapahtumat ja vinkit! Tule mukaan!

Terveisin
Anu, jonka hommiin Allergia-, iho- ja astmaliitossa kuuluu Astmatietoviikon koordinointi

www.astmatietoviikko.fi

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 20.4.2023