Henkinen toipuminen vaikean palovamman jälkeen

Tweet

Kunpa henkiseen toipumiseen palovamman jälkeen olisikin jokin lääke tai kirurginen toimenpide, joilla saataisiin psyyke nopeasti parannettua. Umpilisäkkeen poisto tai nuhakuume kyllä näillä konsteilla paranevat. Kuten fyysiseen toipumiseen ja kuntoutumiseen vaikuttavat monet tekijät, niin henkinen toipuminenkin on jokaiselle omanlaisensa matka.

Usko toipumiseen kannatteli

Tapaturmasta, joka aiheutti vaikeat palovammat, on kulunut nyt 1 vuosi ja 10 kuukautta. Olen kirjaimellisesti noussut tuhkasta ja syntynyt uudelleen, eikä matka uuden minäni kanssa ole ollut helppoa. Henkinen toipuminen alkoi jo teho-osastolla, heti kun minut oli irrotettu hengityskoneesta. Valtavan suuri tuki lääkäreiltä, hoitajilta, fysioterapeutilta, toimintaterapeuteilta ja psykiatrisilta sairaanhoitajilta, auttoivat käsittelemään tapahtunutta. Vaikka olin lääkehuuruissa, aistin heistä aidon huolen ja välittämisen. Ennen kaikkea rehellisyys ja suora puhe antoivat uskoa toipumiselle.

Henkinen toipumiseni jäi odottelemaan parempia aikoja, oli pakko keskittyä fyysiseen paranemiseen ja se vei kaiken energiani. Kipu otti kaikki henkiset voimavarani käyttöön, jotta pystyin olemaan järjissäni. Oli annettava itsensä olla henkisesti heikko ja silti samalla uskoa omaan henkiseen vahvuuteen. Tuo asetelma vaakakupeissani aiheutti sen, että en epäillyt hetkeäkään selviytyväni voittajana.

Olin huolissani läheisistäni, heidän henkisestä hyvinvoinnistaan, ja murehdin heidän jaksamisestaan. Kuin salaa siinä kävikin niin, että se antoi minulle valtavaa energiaa ja tahtoa kuntoutua nopeasti, päästä kotiin huolehtimaan omista rakkaistani.

Kotona iski arki – palovamma oli muuttanut elämäni

Psykologit varmasti sanoisivat, että tämä oli ”se ja se vaihe”, joka kuului henkiseen toipumiseeni. Vasta sairaalasta kotiin päästyäni, aloin työstämään omaa henkistä maailmaani. Siirryin vaiheeseen, jossa halusin todistaa itselleni pystyväni tekemään kotityöt. Oli karmea shokki huomata, etten pystynyt nostamaan imurin vartta lattiasta ylös tai avaamaan tiskikoneen luukkua. Oli outoa, että tarvitsin niin paljon apua. Vei muutaman päivän aikaa tajuta ja hyväksyä tilanne. Koko elämäni oli muuttunut, eikä paluuta entiseen ollut. Sen tiedostaminen ja ymmärtäminen tuli lopulta melko nopeasti, ja sain taas ilon elämääni.

Fysioterapiassa käynnit alkoivat tuottamaan tulosta, voimistuin ja sain menetettyjä kiloja takaisin. Kävin henkisen minäni kanssa pitkiä keskusteluja, sovimme pitävämme toisistamme huolta. Tästä tapaturmasta henkisesti toipuminen on ollut yllättävän helppoa. Syy lienee se, että olen elämäni aikana kokenut muitakin vakavia asioita, selviytynyt niistä ja vahvistunut henkisesti joka kerta enemmän.
 

Läheiset antavat henkistä voimaa

Läheiseni ovat myös muuttuneet. Mikään ei palaa ennalleen, eikä tarvitsekaan. Jokainen heistä on tehnyt omanlaista matkaansa itseensä, elämän arvoihin ja uinut sinne syvimpään mustaan itseensä. On tapahtunut henkistä kasvua, mutta on myös tullut pelkotiloja. Olemme jo aikuisten lasteni kanssa puhuneet paljon tapahtuneesta ja myös lastenlapseni keskustelevat avoimesti asiasta kanssani. Ystäväni ovat olleet myös tukena ja henkistä toipumista olemme tehneet yhdessä.

Kun kotiuduin sairaalasta 3,5 kuukauden jälkeen tapaturmasta, mietin miten avopuolisoni mahtaa jaksaa kanssani jäädessään puoleksi vuodeksi kotiin hoitamaan minua. Kerran sairaalassa ollessani, hän syötti minua pikkulusikalla ja hymyili sanoen ” Minä syötän sinua nyt, ehkä sinä syötät minua joskus. Me selvitään yhdessä tästä ja tämän jälkeen me selvitään ihan mistä vaan, yhdessä”. Nuo sanat antoivat henkistä voimaa lisää ja sovimme, että kotona tapaturmasta puhutaan ensi alkuun vain silloin kun itse sitä haluan. Tämä mahdollisti sen, että sain rauhassa henkisesti toipua, levätä ja käsitellä asioita. Mieheni empatiakyky, huumorintaju, ammattitaito ja rakkaus – siinäpä parasta mielialalääkettä.

Arpia, naurua ja onnellisuutta

Suurin kolaus on ollut ehkä se, etten voi enää palata takaisin hoitotyöhön. Kiitollisena muistelen noita aikoja ja nyt on aikaa tehdä oman mielen mukaisia asioita. Olen tehnyt melkoisen matkan itseeni tämän kohta kahden vuoden aikana. Henkisen toipumiseni myötä olen oppinut rakastamaan itseäni, kuuntelemaan tunteitani ja toimimaan myös sen mukaisesti. Henkinen minäni on arpinen, kuten koko kehoni, mutta me yhdessä nauramme ja nautimme elämästämme onnellisimpina kuin koskaan ennen.

Minun piti melkein kuolla, ennen kuin opin elämään.

Tiina Kukkonen

Lue vaikeista palovammoista ja Palovammayhdistyksestä: www.allergia.fi/iho/vaikeat-palovammat/