Ihoviikkoa valmistellessa on riittänyt tunteita laidasta laitaan

1.11.2022

Ihoviikko kolkuttelee nurkan takana. Ensi viikolla 7.-13.11.2022 toitotamme ihorauhaa monin tavoin! Minua jännittää, onhan tätä valmisteltu jo vuosi. Aluksi oli vain idea ihorauhasta, mutta vähitellen se muuttui konkretiaksi.

Halusimme tuoda esille aidot moninaisia ihotauteja sairastavat ihmiset, miten he kokevat ihorauhan. Emme halunneet jäädä norsunluutorniin kaukaisesti tuuttaamaan tyhjiä sanoja, vaan tuoda ihmiset ja heidän ihorauha-tarinansa näkyväksi. Kerätä armeijan, jonka kanssa yhdessä toitottaa ihorauhaa. 

Haaveilimme ihorauha-kuvauksista, joissa ihotautia sairastava saisi kokea ihanan kuvauspäivän ammattilaisten toteuttamana ja vertaisten ympäröimänä. Myönnän purreeni hampaita yhteen, kun haalimme rahat ja toteuttajat kokoon aivan liian kiireisellä aikataululla, vaan onnistuimme!

Muistan, kuinka keväällä seisoin Turussa ankean harmaan rakennuksen edessä, käsiin porautui isot kauppakassit, joissa oli kuvattaville tarjolla syötävää. Miten minua jännittikään. Tulisiko kuvauspäivästä kuvattaville mieluinen? Enhän minä vain rikkoisi vahingossa ihorauhaa?

Seitsemän tuntia ja kaksitoista kuvattavaa myöhemmin hymyilimme ihanan kuvaajamme kanssa. Mikä mieletön päivä! Miten upeita eri-ikäisiä malleja. Miten syvällisiä ihotarinoita pääsimmekään todistamaan päivän aikana. Siinä vaiheessa tiesin, että Ihoviikko tulee onnistumaan. Ainakaan onnistuminen ei jää ihmisistä ja tarinoista kiinni. Syksyllä sitten olikin Helsingin ja Tampereen kuvausten aika.

Kesän aikana jäsenyhdistyksemme lähtivät valmistelemaan tapahtumiaan. Vähitellen pulpsahti ilmoille niin luentoja, kisakatsomoja, vertaistreffejä, OLKA-pisteillä vierailuja Oulusta Helsinkiin ja Turusta Kotkaan. Toivon niin, että ihmiset lähtisivät näihin tapahtumiin. Pääsisivät tapaamaan muitakin, jotka ovat joskus miettineet miten muut ihmiset suhtautuvat heidän ihoonsa.

Mitä enemmän kuulin kuvauksissa ihorauha-tarinoita ja vielä kun luin tekemämme ihorauha-kyselyn tuloksia, sitä vakuuttuneempi olin, että olemme oikeilla jäljillä. Ihorauhasta täytyy puhua. Täytyy kertoa muille kuin ihotautia sairastaville, että joskus tuijottaminen, kommentointi tai neuvominen voi satuttaa. Moni kertoi muistaneensa syvälle sivaltaneet sanat kymmenien vuosien päästä. Jotkut kertoivat, miten ihorauhan rikkominen oli rikkonut paljon muutakin, oli alkanut hävetä itseään eikä ollut kokenut itseään arvokkaaksi. Ei ollut halunnut mennä uimaan, nähdä itseään valokuvissa tai tutustua uusiin ihmisiin. 

Kiukku puski pintaan joka kerta, kun kuulin lääkärin tai hoitajan rikkoneen ihorauhaa. Haluan uskoa, ettei kukaan, ammattilainenkaan, riko ihorauhaa tahallaan, vaan tietämättömyyttään. Onneksi olimme suunnitelleet Ihoviikolle myös terveydenhuollon ammattilaisille sekä Nuori, iho ja mieli -verkkotietoiskun että lyhyen videon ihotautia sairastavan kohtaamisesta. Vaikkei koko maailma muuttuisikaan noiden kautta, niin askel kerrallaan olemme lähempänä ihorauhaa.

Vielä on viimeiset viilaukset tehtävänä, vaan sitten Ihoviikko saa alkaa!

Haastan sinut viemään ihorauhaa eteenpäin! Puhu kahvipöydässä ja somessa ihorauhasta. Tehdään yhdessä maailmasta parempi ihotauteja sairastaville!

Terveisin
 Anu, jonka hommiin Allergia-, iho- ja astmaliitossa kuuluu Ihoviikon koordinointi

Ps. Erityiset kiitokset Ihoviikko.fi -sivuilla Ihorauha-tarinansa kertoneille. Kiitos Lisa (atooppinen ihottuma), Minna (urticaria pigmentosa), Lari (atooppinen ihottuma), Eija (alopecia universalis), Marika (vitiligo ja skleroderma morphea), Anna (akne), Risto (akne), Amanda (atooppinen ihottuma), Virpi (palmoplantaarinen hyperkeratoosi), Johanna (atooppinen ihottuma), Hanna (vaikea palovamma), Daniela (vitiligo), Liisa (atooppinen ihottuma ja alopecia universalis), Marjo (Epidermolysis bullosa (EB)), Lotta (alopecia universalis), Janica (atooppinen ihottuma), Hanna (vaikea palovamma, Pia (alopecia universalis), Marleena (vitiligo), Tiina (vaikea palovamma), Iina (alopecia universalis) ja Jenna (atooppinen ihottuma). Te jokainen olette jättäneet minun sydämeeni pienen erityisen merkin ihorauhasta. Uskon, että tulette Ihoviikon aikana jättämään myös muihin merkkejä.

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 4.11.2022