Ilo olla lupaamatta

25.1.2018

Teitkö sinä uudenvuodenlupauksia? Minä nimittäin en tehnyt. Aikanaan tein, mutta kun niiden täyttämisestä alkoi tulla stressi, lopetin lupaamisen.

Mieluummin teen vähän parempia tekoja ja ajattelen parempia ajatuksia pitkin vuotta ihan muuten vain, ilman lupausten aiheuttamaa pakkomiellettä.

On hauska huomata miten pienetkin asiat vaikuttavat positiivisesti, kun niihin suhtautuu armollisemmin. Ei tarvitse yrittää tunkea kalenteriin tunnin urheilusuoritusta, kun ottaa ilon irti siitä, että kävelee joka tapauksessa arkiaamuisin kilometrin verran juna-asemalle. Ja huippusuosittu porrastreenikin korvautuu osin sillä, että nousee portaat työpaikan kolmanteen kerrokseen ilman hissiä pari kertaa päivässä. Helppoa ja niin palkitsevaa, kun sen oikein oivaltaa.

Joulukuisella sairaalakäynnillä tuli todettua sekin, että tietämättäni olen allerginen beetalaktaameille. Onni onnettomuudessa oli se, että keuhkokuumeen takia olin jo valmiiksi sairaalassa reaktion puhjetessa ja sain antihistamiinia ennen kuin nokkosrokko ehti kutisevimpaan vaiheeseensa. Tämä tosin ei liittynyt mitenkään uudenvuodenlupauksiin mutta iloinen veronmaksaja ylisti siinä vaiheessa suomalaista terveydenhuoltoa.

Ilon voi ottaa irti myös siitä, että tuoksuttomia kanssaihmisiä on ympärillä yhä enenevässä määrin. Tammikuisilla leffa- ja teatterikäynneillä minun ei tarvinnut kertaakaan aivastella, sillä kukaan lähellä istuneista ei ollut suihkautellut ylleen herkkään nenääni käyviä hajusteita.

Ja jotta poikkeus lupausten suhteen vahvistaisi säännön, niin yhden lupauksen teen kuitenkin ilolla: sunnuntaina 28.1. äänestämään mennessäni otan mukaani lompakon ja osallistun Pieni ele -keräykseen.
 

Kirjoittaja: Anna Laaksonen, Allergia-, iho- ja astmaliiton vapaaehtoinen somelähettiläs

 

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Satu Smolander 7 vuotta sitten

    Olipa kiva Blogi kirjoitus. Olen itsekin somelähettiläs, mutta en ole vielä saanut Blogia aikaiseksi. Minut valittiin Eteläsuomen atopiayhdistyksen hallitukseen, joten kiireitä riittää.

Sivua päivitetty: 26.1.2018