Irti arjesta, treffeille itsen kanssa

Teija Launis

30.6.2017

...eli milloin olisi oikea aika osallistua sopeutumisvalmennuskurssille?

Allergia, iho- ja astmaliitto järjestää allergiaa, astmaa ja ihon sairauksia sairastaville sopeutumisvalmennusta. Kurssien pituus ja teemat vaihtelevat. Lyhyin saattaa olla päivän mittainen ja pisin kaksi viikkoa kestävä sopeutumisvalmennuskurssi Kanarialla kotimaan jälkijaksoineen.

Kurssilaiset löytävät itselleen sopivan kurssin eri tavoin. Osa löytää kurssin netin tai lehti-ilmoituksen kautta, osalle hoitohenkilökunta on kertonut kurssista tai sitten tieto on voinut tulla vaikka tuttavan välityksellä.

Joillekin kynnys kurssille hakeutumiseen on suuri, osa ei kurssia koe tarvitsevansa. Osa miettii pitkään, hakeako vai eikö. Joku hakee kurssilta lomaa, irtiottoa sairaudestaan. Joku empii vielä kurssipaikan ovella, kääntyäkö takaisin, ennen kuin rohkenee ylittää kynnyksen.

Kursseilta kerätyn palautteen perusteella osallistujat ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä kurssille osallistumiseensa. Osa sanoo, että olisi pitänyt tulla jo vuosia sitten, osalle ajankohta on juuri oikea. Osa on odottanut, että lapset kasvaisivat niin, että on mahdollista jättää heidät kurssin ajaksi toisten hoitoon. Osa toivoo, että voisi ottaa puolison tai perheen mukaan ja osalle kursseista onkin mahdollista lähteä läheisen tai perheen kanssa. Kaikille kursseille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Oma elämäntilanne ratkaisee, milloin kurssille osallistuminen on itselle mahdollista. Osa asettaa toisten tarpeet omien tarpeiden edelle ja jättää hakematta, vaikka tunnistaa tarpeensa. Iso kysymys on, miten osata ottaa aikaa itselle, kun on tottunut asettamaan omat tarpeensa taka-alalle tai kun on oppinut vähättelemään oman sairauden vaikutuksia omaan arkeen ja jaksamiseen? Töistä tai opinnoista voi olla vaikea irtautua kuntoutukseen. Taloudellisesti voi tehdä tiukkaa ottaa töistä vapaata kurssia varten. Ajatus siitä, että itsellä on pitkäaikainen sairaus, joka ei koskaan täysin poistu tai parane kokonaan, voi olla vaikea tunnistaa ja hyväksyä.

Yksi kurssin tärkeimmistä anneista osallistujien mielestä on vertaistuki. Se, kun kohtaa toisia saamaa sairautta sairastavia, ja saa kokemuksen siitä, ettei ole yksin, ainoa maailmassa. Löytyy muitakin, jotka kamppailevat samankaltaisten ongelmien ja haasteiden parissa. Saa kokemuksen ja varmuuden, että on oikeus tuntea niin kuin tuntee, ei tarvitse hävetä omaa sairauttaan ja saa puhua asioista suoraan. Kurssilla on ihmisiä, jotka jo melkein puolesta sanasta ymmärtävät miltä itsestä tuntuu.

Kurssit tarjoavat vertaistuen lisäksi mahdollisuuden tehdä treffit itsen kanssa. On hetki aikaa olla itsekseen, pysähtyä kuuntelemaan mitä minä oikeasti tarvitsen voidakseni hyvin. Joku huomaa vasta kurssilla, että vuosien varrella on kertynyt paljon univelkoja tai liikunta on jäänyt vähiin. Joku yllättyy huomatessaan, kuinka paljon on antanut sairauden rajoittaa omaa elämäänsä.

Kurssilla voi saada etäisyyttä omaan kiireiseen arkeen ja on mahdollisuus pysähtyä pohtimaan itselle tärkeitä asioita ja saada oma stressikehä katkeamaan. Kurssi voi antaa kimmokkeen muuttaa elämäntapojaan ja rutiinejaan arjessa. Kurssin avulla voi lisätä omaa työ- ja toimintakykyä. Kurssi voi antaa sysäyksen jopa ammatinvaihtoon tai uudelleen kouluttautumiseen.

Kurssi antaa eväitä pohtia, mitä itse voi tehdä ja mihin asioihin voi itse vaikuttaa, jotta oma elämä olisi mahdollisimman hyvää sairaudesta huolimatta. Kurssi lisää ymmärrystä sairauden luonteelle. Eli vaikka on itse hoitanut itseään parhaan kykynsä mukaan, niin siitä huolimatta sairaus elää omaa elämäänsä ja oireet voivat välillä pahentua, vaikka hoitaisi itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Myötätunto itseä kohtaan voi vahvistua.

Tarjoamme kuntoutusta aikuisille ja lapsiperheille. Kuntoutuskursseja on eri muotoisia ja eri kohderyhmille. Tutustu kuntoutustarjontaamme!

Kirjoittaja työskentelee kuntoutussuunnittelijana Allergia-, iho- ja astmaliitossa.

Lähetä kommentti

Kommentit

  • Teme 5 vuotta sitten

    Nämä ovat kyllä hyviä kursseja, olen itsekin osallistunut. Jos sitten kaipaa treffeille jonkun toisen seurassa, niin https://www.deittisivut.fi on hyvä paikka aloittaa :)

Sivua päivitetty: 12.11.2019