Lopulta alopecia ei ollutkaan henkinen vankila

Tweet

Olin hieman yli parikymppinen, kun huomasin ekan kerran päälaellani kaljun kohdan. Vuodet menivät peitellessä kaljua toivoen, että tämä olisi vain väliaikaista. Odotin hiusten kasvavan takaisin, mutta eivätpä vaan kasvaneet. Kalju kohta jatkoi laajenemistaan hitaasti.  

Kalju kohta loi epävarmuutta, mutta se ei vielä hallinnut elämääni. Minulla oli keinoni saada salaisuuteni piiloon. Minulla oli tapana pitää hiuksia aina kiinni. Vain muutama ystäväni tiesi ongelmastani ja illalla ulos lähtiessämme he auttoivat peittelemään salaisuuttani.

Keksin uusia keinoja. Tajusin, että värjäämällä päänahkani ruskean värisellä kuivashampoolla, sain entistä tehokkaammin häpeäkohdan piiloon.
Oli tosi raskasta miettiä koko ajan, näkyykö jostain joku kalju kohta. Se alkoi jo aamulla töihin lähtiessä. Työpäivän aikana piti kävellä peili taskussa, jotta tilanteen pystyi tarkastamaan milloin vain. Kulutin pullokaupalla ruskeaa kuivashampoota. En voinut värjätä edes juurikasvuani takaisin blondiksi, koska en olisi saanut värjättyä päänahkaani vaalealla peittoon. Olin jatkuvasti ahdistunut ja epävarma.

Apua somesta

Kaksi vuotta sitten aloin viimein nähdä totuuden ja toiveet hiusten kasvusta kuihtuivat. En enää jaksanut sitä peittelyä ja häpeää, mitä kalju päälaki minulle tuotti. Tällaisen salaisuuden pitäminen on todella raskasta. Vuodet olivat syöneet jo muutenkin huonoa itsetuntoani. Elämäni pyöri hiuksien ympärillä 24/7. 
Tunsin olevani tosi yksin sairauden kanssa. Onneksi somen kautta löysin paljon alopeciaa sairastavia muita kaltaisiani. Parasta oli löytää vertaistukiryhmä, jonka jäsenet asuivat samassa maassa ja jopa samassa kaupungissa. En ollutkaan yksin ja se oli lohduttavaa. 

Alopecia on lopulta melko tuntematon sairaus. Kalju nainen on yhteiskunnassamme tabu. Sanotaan, että hiukset ovat naisen kruunu. Ajattelin, että olen menettänyt naiseuteni, enkä ole samanarvoinen kuin muut. 

Asennemuutoksesta peruukkiostoksille

Nuorena puhkeava alopecia tuntuu jotenkin extra-pahalta. Muiden mielipiteet vaikuttavat nuoren elämään ja tekemisiin. Häpeän vuoksi peruin itse myös monia kivoja juttuja. Ajattelin olevani loppuelämäni tässä vankilassa, ellen tee asialle jotain. En halunnut, että alopecia määrittäisi enää minua. Häpesin sairauttani, jolle en voinut mitään. Päätin muuttaa ajatteluani ja alkaa elämään oman näköistä elämää rohkeammin.

Viime keväänä selasin somessa vertaistukiryhmässä olevia julkaisuja. Päätin tilata itselleni peruukin.  Tilasin mittatilausperuukin netistä samalta istumalta. Peruukki tuli neljässä kuukaudessa Kanadasta.

Oli jännittävää maksaa suuri summa ja ostaa peruukki kuin “sika säkissä”. Toivoin ja luotin, että saan rahoilleni vastinetta ja peruukki olisi sopiva. Tietämykseni peruukkipohjista, pitseistä tai hiuslaaduista oli olematon. Jännitin peruukin tuloa, mutta minulla oli neljä kuukautta aikaa valmistautua siihen, että koko loppuelämäni muuttuisi.

Ulos ”alopecia”-kaapista

Olin päättänyt, että en halua enää tuhlata aikaani jokapäiväiseen suremiseen, koska ihmelääkettä hiusten palaamiselle ei ole. Alopecian kanssa pitää oppia elämään, eikä menettää parhaita vuosiaan itsesääliin. 

Peruukin tultua olin päättänyt “tulla ulos alopecia-kaapista” ja alkaa käyttämään peruukkia päivittäin. Olen avoin, mutta samaan aikaan myös hyvin epävarma. Tein ulostulon julkisesti kerralla kaikille Instagram- ja Facebook-tileilläni. Samaan aikaan minulla oli ajatus ja halu auttaa, antaa vertaistukea sekä levittää tietoisuutta alopeciasta.

Päätin olla rohkea ja se kannatti! Vastaanotto julkaisulleni oli aivan ihana. Sain paljon positiivisia ja tsemppaavia viestejä ystäviltä sekä tuttavilta. Suuri kivi vierähti hartioiltani ja elämäni mullistui. Sairaus ei enää vanginnut minua ja saatoin vihdoin olla oma itseni ja alkaa elämään oman näköistä elämääni rohkeampana. 

Elokuun alussa tuli vuosi täyteen täysipäiväisenä peruukkipäänä. Tämä on yksi parhaista päätöksistä, mitä olen osannut tehdä. Olen saanut hirveästi itsevarmuutta ja rohkeutta eikä erilaisuus enää pelota minua. Olen ylpeästi oma itseni alopecian kanssa.

Vuoden aikana useammat ihmiset ovat löytäneet tilini ja tulleet tätä kautta juttelemaan. Ihanaa, että olen voinut toimia myös vertaistukena. Vertaistukea ei voita mikään! Meitä on monia erilaisia alopeetikkoja, niin nuoria kuin vanhoja. 

Minun viestini kaikille alopecian kanssa kamppaileville on, että uskaltakaa olla oma itsenne! Elämä on liian kallisarvoista kuluttaa murehtimiseen. Toivoisin, että olisin itsekin tajunnut tämän aiemmin. 

Ihanaa Alopecia-kuukautta jokaiselle!

Syysterveisin, Josefina 

P.S. Instagram-tilini löydät nimellä @josefinalinkosuo. Siellä vaihtelevasti elämää alopecian kanssa.

Josefina Linkosuo