Miksi kukaan ei varoittanut viljavaarasta?

Tweet

Älä ota koiraa, älä ota lemmikkiä, voit allergisoitua sille, sanoi lääkärini ollessani pieni atoopikko. Näillä sanoilla lähdin elämään elämääni. En ottanut koiraa. Mutta viljat otin elämääni, ruokavaliooni, työhöni. Kukaan ei varoittanut niistä. Miten voisikaan, viljathan on vaarattomia elämämme tarpeellisia hiilihydraattien tuojia, energiaa antavia suolistoa hoitavia kuitulähteitä. Yhteiskuntamme ruokateollisuuden yksi kivijalka.
 

Allergisoituminen tapahtui hitaasti

Ajauduin leipomoalalla vuonna 2001, koska halusin jotain uutta. Leipomoiden konsulenttityö kukoisti, oli helppo sujahtaa työhön. Parin vuoden jälkeen minulle tarjottiin siirtoa upouuteen leipomoon, lähettämöön. Tämän piti olla minulle vain väliaikainen työ miettiessäni mitä oikeasti haluan tehdä. Mutta hullaannuin vakituisesta työstä, turvallisuuden tunteesta ja työkavereista.

Aloin huomaamaan, etten meinaa jaksaa kävellä rappusia ylös taukohuoneeseen. Muistan miettineeni jatkuvaa nuhaani ilman kipeän tuntua ja huomasin kipeän ihottuman ilmestymisen kaulalleni. En kuitenkaan osannut aavistaa, että olin sairastunut jauhoista. Ammattitautirumbani alkoi syksyllä 2012, kun vihdoin hakeuduin työterveyteen pitkittyneen flunssan johdosta.

Työterveys, keuhkopoliklinikka, Helsingin työterveyslaitos on ammattitautini tie. Lähdin tutkimuksiin ammattinuhaepäilynä. Ajatuksella, että tutkitaan ja palaan työhöni takaisin. Tutkimukset olivat raju kokemus. Minua altistettiin lasikopissa jauhopölylle ja katsottiin kuinka elimistöni reagoi. Ja reagoihan se.  Taju meinasi lähteä, kun keuhkot ja nenä olivat niin ahtautuneet.

Elämäni hajosi miljooniksi palasiksi kuunnellessani lääkärin sanoja sairastumisesta ja siitä, etten voikaan palata työhöni takaisin. Kuuntelin sanoja, joihin en ollut osannut varautua lainkaan.
 

Aikuisena vilja-allergiseksi – on kuin allergiavankeutta

Tämä on minun tarinani, minun elämäni jo yli 12 vuoden ajan. Minulta vaurioitui työpaikan jauhoaltistuksen seurauksena keuhkoputket, puhkesi astma. Nenän limakalvot, puhkesi nuha. Iho, puhkesi kosketusurtikaria. Koko elimistö, puhkesi välitön IgE-välitteinen vilja-allergia vehnälle, rukiille, ohralle ja kauralla kattaen jauhot ja jauhopölyn.

Tiesittekö, että kun elimistö allergisoituu IgE-välitteisesti aikuisiällä, se on useimmiten elinikäinen allergiavankeus.
 

Todellisuus - pysyvästi sairas

Oletusarvo oli, että toivun, kun jään jauhoaltistuksesta pois. En toipunut, en ole edelleenkään toipunut. Muistan hoitajan Helsingissä sanoneet, että kun hetken hoidan astmaani, niin en varmaan edes huomaa sitä. Sitä päivää ei ole tullut vastaan. Olen pysyvästi monisairas, työkyvytön. Valitettavasti minun kohdallani sairaudet puhkesivat niin vaikeina, ettei menetettyä työkykyä ole saatu palautettua kuntoutuksella.

Miksi kukaan ei varoittanut? Mitä tein väärin? Miksi näin lopullisesti? On ollut vaikea käsittää asiaa ja mieleni on mustunut. Syyllisyys omasta sairastumisesta tuhoaa sisältä käsin, hävittää värit, ilot ja naurut, estää toipumisen. Olen tajunnut, että niin kauan, kun syyllistän itseäni siitä, että sairastuin, en pysty henkisesti toipumaan. Sanon itselleni ja lukijalle: se ei ole sinun syy!

Luovuttaminen ei ole vaihtoehto!

Onko sairastumisen jälkeen elämää enää jäljellä? Ei ole, tai ainakin niin minusta tuntui. Ei ole ruisleipää, ei korvapuusteja, eikä järkeä missään. Elämää, jota elin 35 vuotta ei ole enää olemassa.

Olen toistuvasti palannut ajatuksen tasolla aikaan ennen sairastumista ja yrittänyt tehdä toisenlaisia valintoja siinä kuitenkaan onnistumatta. Niin paljon haluaisin resetoida tämän tilanteen ja saada terveyteni takaisin.

Kun on menettänyt terveyden, työkyvyn, työpaikan, toimeentulon ja työyhteisön, on rippeiden joukosta etsittävä kaikki käyttökelpoinen kierrätettävä asia. On ehkä vähän puhdistettava, ehkä vähän korjattava ja jotain on hankittava uutena. Näistä alkaa uuden elämän kasaus, joka jokaisen ihmisen kohdalla näyttää erilaiselta omanlaiselta.

Jossain elämän vaiheessa voi kasassa olla korjattu käyttökelpoinen elämä. Anna itsellesi aikaa, toipumista ei voi aikatauluttaa.

Raainta tässä kaikessa on, että itse joutuu tekemään kaiken toipumistyön. Voit saada apua lääkäriltä, terapeutilta, ystävältä, lääkkeistä, vertaistuesta, mutta ne ovat vain kainalosauvoja pitämään sinut pystyssä ja pääsi pinnan yläpuolella. Itse on haluttava toipua! En tarkoita terveeksi, vaan toipua elämään sen korjatun elämän kanssa. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto!

Kirjoittanut ammattitautiin sairastunut Mia Värri, voimia kaikille toipumiseen