Miksi mikromuovista tuli ongelma?

Tweet

Kasvanut kulutus, puutteellinen jätehuolto ja piittaamattomuus ovat johtaneet siihen, että muovijätteestä on muodostunut ympäristöhaitta

Vuonna 2015 globaalista muovijätteestä vain noin 9 % kierrätettiin ja 12 % poltettiin. Valtaosa 79 % globaalista muovijätteestä päätyi kaatopaikoille tai ympäristöön (Geyer ym. 2017). Euroopassa kaatopaikoille päätyi noin 40-50 % muovijätteestä (Fjäder, 2016). Erityisenä huolenaiheena on meriin päätynyt muovijäte. Valtameriin päätyy vuosittain noin 12 miljoonaa tonnia muovijätettä. Ellei muutosta tapahdu ja roskaaminen jatkuu samaa vauhtia niin ennuste siitä, että vuonna 2050 merissä on enemmän muovia kuin kalaa, toteutuu (Mather & Ravasio, 2016).

Muovi päätyy ympäristöön, kuten meriin eri suuruisina kappaleina ihmisen toiminnan seurauksena. Meriin päätyneet muoviroskat aiheuttavat vuosittain miljoonien merieläinten tukehtumis- tai nälkiintymiskuoleman. Ongelmallista ympäristöön päätyvästä muovista tekee sen äärimmäisen hidas hajoaminen. Valtaosa meriin päätyneestä roskasta on peräisin maalta. Muovin osuus on tästä arviolta 60- 80 % (Fjäder, 2016, Barnes ym.  2009, Andrady, 2011). Maalta meriin päätyvän roskan päästölähteitä ovat esimerkiksi hoitamattomat rannikoiden ja vesireittien läheisyydessä olevat kaatopaikat, hule- ja jätevedet, jokien kuljettamat roskat, laiton roskien dumppaus ja turismi (UNEP, 2005). Merellä tapahtuvien aktiviteettien, kuten meriliikenteen aiheuttamien merisyntyisten roskien osuus on arviolta 20 %.
 

Monikäyttöisestä ja edullisesta hyödykkeestä ympäristöhaitaksi

Muovista on tullut arkemme monikäyttöinen hyödyke edullisuutensa ja toiminnallisten ominaisuuksien vuoksi. Muovien tuotanto ja kulutus on kasvanut merkittävästi viimeisten 50 vuoden aikana (Henry ym. 2018). Arvioiden mukaan muovien käyttö on moninkertaistunut tuona aikana. Viimeisten 13 vuoden aikana muoveja on valmistettu enemmän kuin koskaan. Muoveja hyödynnetään eri sektoreilla, kuten pakkaus-, rakennus-, ja autoteollisuudessa. Muovien muita käyttökohteita ovat elektroniikkateollisuus, maataloussektori sekä muut kuluttajatuotteet, kuten vaatteet, jalkineet, lelut ja kotitaloustavarat. Eniten muoveja käytetään pakkaus- ja rakennusteollisuudessa (Plastics Europe, 2015). Noin puolet muovituotteista on kertakäyttöisiä, kuten elintarvikepakkaukset (Hopewell ym. 2009). Tällaiset muovituotteet ovat lyhytikäisiä ja ne päätyvät nopeasti jätteeksi. EU:ssa pakkausmuovi muodostaa jopa 62 % muovijätteen kokonaismäärästä (Eskelinen ym. 2016).

Viime aikoina ympäristön mikromuovit ovat herättäneet keskustelua. Mikromuovit ovat veteen liukenemattomia alle viiden millimetrin kokoisia kiinteitä muovipartikkeleita (Bruce ym. 2016). Mikromuoveja esiintyy pinta -ja jätevesissä, lietteessä, maaperässä ja ilmassa. Huolestuttavaa on se, että mikromuoveja on löytynyt yli 200 eläinlajista. Mikromuovi voi edelleen päätyä ravintoketjuun ja sitä kautta lautasellemme. Ghentin yliopiston tutkijat arvioivat laskelmissaan, että paljon mereneläviä syövät ihmiset (72.1 g/päivä) altistuvat jopa 11 000 mikromuovihiukkaselle vuosittain. Kattavaa tutkimustietoa mikromuovien mahdollisista terveysvaikutuksista eliöihin ja ihmisiin ei ole vielä saatavilla. Mikromuoveilla saattaa olla kemiallisia ja biologisia vaikutuksia eliöihin. Ne voivat toimia vektoreina haitallisille kemikaaleille, kuten pysyville orgaanisille yhdisteille (PoP-yhdisteet) sekä taudinaiheuttajille (Henry ym. 2018). Mikromuovien pintaan voi kiinnittyä kemikaaleja, mutta toisaalta mikromuoveista voi vapautua niiden valmistuksessa käytettyjä lisäaineita, kuten ftalaatteja.
 

Mikromuoveja on maailman merissä noin 10 %

Ympäristöön päätynyt mikromuovi on peräisin eri lähteistä. Maailman merissä mikromuoveja on noin 10 %. Mikromuovia muodostuu suuremman muoviroskan pilkkoutumisen ja hajoamisen seurauksena. Esimerkiksi meriin päätyneet muovipakkaukset, juomapullot, muovikassit tai tupakantumpit hajoavat mikromuoviksi ultraviolettisäteilyn, lämpötilamuutosten sekä aaltojen ja virtauksien vaikutuksesta ajan kuluessa. Mikromuovipäästöjä tuottavat myös tieliikenne, kuten autonrenkaat sekä kotitalouksien synteettiset tekstiilikuidut ja kosmetiikka- ja hygieniatuotteet.  Autonrenkaiden kulumisen tuottamat mikromuovipäästöt arvioidaan olevan merkittävä yksittäinen meriin päätyvän mikromuovin lähde (Kole ym. 2017). Autonrenkaista peräisin olevat mikromuovit kulkeutuvat vesistöihin ja meriin hulevesien kautta.

Kuva: David Edelstein / Unspash

Mikromuoveja kulkeutuu yhdyskuntajätevesiin eri lähteistä, kuten kotitalouksista, hulevesistä ja kaatopaikkojen suotovesistä. Tutkimuksen mukaan jätevesi sisältää mikromuovia noin 18 % (Talvitie ym. 2017). Kotitalouksien tuottama mikromuovi on peräisin esimerkiksi pyykinpesun yhteydessä vapautuneista tekstiilien keinokuiduista, huonepölystä sekä kosmetiikka- ja hygieniatuotteista, kuten kuorintavoiteiden rakeista. Kosmetiikan osuus mikromuovin lähteenä on arviolta 0.01-1.5 %. Vaatekuitujen tuottamat mikromuovimäärät ovat merkittävämpiä.

Jätevedenpuhdistusprosessi poistaa noin 99 % mikromuovista (Talvitie ym. 2017). Valtaosa mikromuoveista päätyy jätevedenpuhdistamojen tuottamaan lietteeseen, jonka mukana ne kulkeutuvat viherrakennuskohteisiin ja pelloille. Puhdistettuun jäteveteen jää kuitenkin tekstiilien ja kosmetiikan mikromuoveja. Puhdistettua yhdyskuntajätevettä lasketaan vesistöihin suuria määriä, jolloin pieni määrä mikromuovia voi muodostua merkittäväksi.  

Arviot meriin päätyneiden tekstiilikuitujen määristä vaihtelevat. Osa arvioista on merkittäviä, norjalais-australialaisen tutkimusryhmän tuoreen selvityksen mukaan jopa 20-35 prosenttia meriin päätyvästä mikromuovista voi olla peräisin synteettisistä tekstiilikuiduista (Henry ym. 2018). Tekstiilikuitujen osuuden merten muoviroskasta on arvioitu lisääntyvän vaatteiden lisääntyneen kulutuksen ja kasvaneen keinokuitujen käytön myötä tuotannossa. Arviolta yli 60 % tekstiilien valmistukseen käytettävistä kuiduista on keinotekoisia. Tutkimusten mukaan (Browne ym. 2011) puhdistamolietteen mikromuovi koostui pääosin polyesterikuiduista (78 %) ja akryylistä (22 %). Mikromuovien lähteistä puhuttaessa fleece- ja softshellkankaat ja tekniset urheiluasut ovat ongelmallisia. Yksi pesukerta vapauttaa fleecetakista, joka on 100 % polyesteriä yli 1900 mikromuovipartikkelia (Browne ym. 2011).
 

Kosmetiikan mikromuovit

Toimenpiteitä kosmetiikan mikromuovin vähentämiseksi on tehty. Eurooppalainen kosmetiikkateollisuuden kattojärjestö Cosmetics Europen selvityksen mukaan mikromuovien käyttö onkin vähentynyt kosmetiikassa Euroopassa 82 % vuosien 2012-2015 aikana. Kosmetiikan mikromuovin osuus merten roskasta oli vuonna 2012 noin 0.01-1.5 prosenttia (Cosmetics Europe). Useissa maissa mikromuovin käyttö kosmetiikassa on kielletty tai ollaan kieltämässä. Suomessa mikromuovin käyttöä kosmeettisissa valmisteissa ei ole kielletty, mutta suomalaiset valmistajat tarjoavat markkinoille mikromuoveista vapaita tuotteita.  On hyvä muistaa, että kosmeettisissa valmisteissa käytettävät polymeerit eivät suinkaan aina ole kiinteitä muovipartikkeleita ja mikromuovia. Polymeerit, jotka ovat tuotteessa esimerkiksi nestemäisessä olomuodossa huoneenlämpötilassa tai vesiliukoisia eivät ole mikromuoveja (Leslie, 2014).    

Muovien kulutuksen kasvulle ei näy loppua ja sen on arvioitu tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana (Ellen MacArthur Foundation). Mittavia kansainvälisiä toimenpiteitä tarvitaan merten siistimiseksi ja ennen kaikkea uuden muoviroskan päätymisen estämiseksi ympäristöön. Myös yksittäinen kuluttaja voi vaikuttaa omilla valinnoillaan mikromuovin vähentämiseksi. Oletko jo tarttunut haasteeseen #muovitonmaaliskuu ja #meriroskahaaste?

 

Vinkkejä:

• Älä heitä roskia ympäristöön. Muovipakkaukset eivätkä tupakantumpit maadu. Vesistöihin päätyessään ne hajoavat mikromuoveiksi ajan kuluessa.  Niiden oikea paikka on roskis.  
• Osta laadukkaita, kestäviä vaatteita. Keinokuituiset vaatteet vapauttavat mikromuovia pesujen yhteydessä. 
• Vähennä turhia pesukertoja ja tuuleta vaate pesun sijaan.
• Vaatteen pitkä käyttöikä on ekoteko. Vähennä pikamuodin ostamista.
• Vältä kosmetiikkaa, jotka sisältävät muovirakeita. 
• Suosi liikkumista jalan, pyörällä tai julkisilla yksityisautoiluin sijasta

 

Lähteet:

B. Henry, K. Laitala, I. G. Klepp, Microplastics pollution from textiles: A literature review, 2018.

World Economic Forum, Ellen MacArthur Foundation and McKinsey & Company, The New Plastics Economy — Rethinking the future of plastics (2016, http://www.ellenmacarthurfoundation.org/publications).

Plastics Europe 2015. Plastics – the Facts 2014/2015. An analysis of European plastics production, demand and waste data. https://www.plasticseurope.org/application/files/5515/1689/9220/2014plastics_the_facts_PubFeb2015.pdf

Hopewell, J., Dvorak, R. & Kosior, E. 2009. Plastics recycling: challenges and opportunities. Philosophical Transactions of Royal Society. 364:2115-2126.

H. Eskelinen ym. 2016 Muovien kierrätyksen tilanne ja haasteet.  Clic Innovation, Raportti Nro. D4.1-3, Helsinki 2016

R. Geyer, J. R. Jambeck, K. Lavender Law, Production, use, and fate of all plastics ever made. Science Advances, 3, 2017.

P. Fjäder, 2016. Merten roskaantuminen, muovit, mikromuovit ja haitalliset aineet. Suomen Ympäristökeskus, raportti 37/2016.

S. Mather, P. Ravasio 2016. Microfibres pose growing threat to world’s oceans. EcoTextile News Dec 2016/Jan 2017 edition.

Barnes D. K. A., Galgani F., Thompson R.C., Barlaz M. 2009. Accumulation and fragmentation of plastic debris in global environments. Philosophical Transactions of the Royal Society B 364(1526): 1985–1998

Andrady A. L. 2011. Microplastics in the marine environment. Marine Pollution Bulletin 62 (8): 1596–1605.

UNEP 2005. Marine Litter an Analytical Overview.

Bruce N., Hartline N., Karba S., Ruff B., Sonar S., Holden P. (2016). Microfiber pollution and the apparel industry. A report for Patagonia by the Bren School of Environmental Science & Management University of California.

Van Cauwenberghe L, Janssen C, 2014. Microplastics in bivalves cultured for human consumption. Environmental Pollution, 193, 65-70.

P.J. Kole ym. Wear and Tear of Tyres: A Stealthy Source of Microplastics in the Environment. International Journal of Environmental Research and Public Health, 14(1265), 2017.

J. Talvitie ym. 2017. How well is microliter purified from wastewater?- A detailed study on the stepwise removal of microliter in a tertiary level wastewater treatment plant. Water Research 109, 164-172.

M.A. Browne ym. 2011, Accumulation of microplastic on shorelines woldwide: sources and sinks. Environ. Sci. Technol. 45, 9175-9179.

Cosmetics Europe,  https://www.cosmeticseurope.eu/how-we-take-action/leading-voluntary-actions/all-about-plastic-microbeads

H.A. Leslie, 2014.  Review of Microplastics in Cosmetics, Institute for Environmental Studies, Report R14/29, 2014.