Tiedotteemme Ripsienpidennykset ja rakennekynnet herkistävät yhä enemmän herätti suurta kiinnostusta mediassa ja keskustelupalstoilla. Myös kauneusalan ammattilaiset ovat ottaneet kantaa. Meillä on yhteinen huoli: Rakennekynsien massassa ja irtoripsien liimassa on herkistävää kemikaalia – kansankielellä akryyliä.
Yleistynyt ripsienpidennys tai tuuheutus tuo mukanaan erinäisiä ongelmia. Herkistyminen syanoakrylaateille ja metakrylaateille on lisääntynyt irtoripsi- ja rakennekynsibuumin myötä. Herkistyminen on yksilöllistä, useimmiten vaaditaan pitempiaikainen altistuminen, mutta joskus se voi tulla jo ensimmäisellä kerralla. Suurimassa vaarassa on rakennekynsien tekijät ja irtoripsien laittajat, mutta eivät asiakkaatkaan välty näiltä ongelmilta.
Allergisoituminen tuo tullessaan ikäviä vaivoja. Rakennekynsissä käytettävä aine on herkemmin altistavaa kuin ripsiliima, mutta molemmista voi tulla oireita. Oireet alkavat kuumotuksena, punotuksena ja kipuna iholla ja iho alkaa kuoriutua – puhutaan kosketusallergiasta. Vaikka oireet helpottuisivat altistumisen loppumisen myötä, allergia jää.
Oli kyseessä geelikynnet tai akryylikynnet, molemmissa käytetään samaa ainetta. On olemassa herkän silmän ripsiliimaa, mutta samaa herkistävää ainesosaa löytyy myös sieltä.
Iho-oireiden lisäksi akryylit tuoksuvat niin voimakkaasti, että olo saattaa muuttua tukalaksi. Rakennekynsiä tehdessä käytetäänkin tehokasta imuria, joka vie höyryt mennessään. Mutta ripsien kohdalla imurin käyttö ei oikein luonnistu.
Haluamme näyttää kauniilta, haluamme säästää aikaa ja ehkä rahaakin – mutta mikä on hintana? Netistä voi tilata setin kuka tahansa ja siltä löytyy myös videot, miten toimitaan ja sitten vaan kynsiin kauniit akryylit ja ripsistä tuuheaakin tuuheammat. Ihan hirvittää, kun penkoo netistä blogeja ja kirjoituksia.
Mutta myös ammattilaisella tulee olla vastuu. Ei pelkän pukeutumisen, ei pitkän työkokemuksen eikä miljöön kautta, vaan ammattilaisen on otettava vastuu allergiariskin kertomisesta ja tekijöiden työturvallisuuden ja koulutuksen huolehtimisesta.
Rakennekynsien tekijöillä on raportoitu ammattiastmaa ja ripsien tekijöillä ammattinuhaa. Nämä ihmiset joutuvat vaihtamaan ammattia, mutta olivatko he tietoisia ammatin riskeistä. Tällaiseksi pienyrittäjäksi voi ryhtyä kuka vaan yhden päivän koulutuksilla, mikä on huolestuttavaa. Niinpä olemmekin aloittamassa yhteistyötä ammattilaisten kanssa, että ennalta ehkäistään nämä surulliset tarinat ammatinvaihdoista, kynsien irtoamisista ja luomitulehduksista.
Anne Vuorenmaa
allergianeuvoja, koulutuspäällikkö
Allergia- ja astmaliitto