Sarvi otsassa

Tweet

Yhtenä aamuna se sitten tapahtui. Keskelle otsaani oli kasvanut sarvi – punainen, kova, kutiseva sarvi. Mitä minulle tapahtuu?

Pohdin pitkin viime kevättä syömistäni. Possu ja kana ovat jääneet ruokalistalta jo aikaa sitten. Lopunkin punaisen lihan kaikissa herkullisissa muodoissaan hyvästelin kesälomani alkajaisiksi.

Mielenkiintoista on se, että luovun lihasta ja sitten etsin lihankorviketta. Halusin käyttää jotain lihan kaltaista valmistetta. Päädyin soijaan. Sitä on rouheena, suikaleina, fileinä, pullina, pihveinä ja makkaroina. Lihaton elämäni korvautui soijalla. Laitoin joka päivä aterian, jossa oli soijaa jossain muodossa. Reilu viikko meni tosi hyvin. Löysin mainioita ohjeita ja herkullisia aterioita syntyi. Nälkä ei vaivannut. Sen sijaan iho kutisi ja siihen nousi punaisia paukamia. Ajattelin että joku kesän ötökkä on varmaan pistänyt. Voitelin kortisonia paukamille käsivarsiin, kasvoihin ja otsaan. Kortisoni ei auttanut, kutina paheni. Otsaa kutitti lopulta aivan hillittömästi, ei kai ole todellista, että siihen kasvaa joku sarven näköinen patti. Mistä se tulee? Ainakaan se ei mene pois. Se soijan syönti – soija-allergiaahan tämä kai on.

Kutinan ja raapimisen ohella järjestelin lähipiirilleni syntymäpäiväjuhlaa. Sukuni hillittömäksi riemuksi juhlin ikääntymistäni sarvi otsassa. Sitä arvailua, odottaako sama kohtalo muitakin. Säästyykö kolmekymppinen sarvelta? Onko sarvi pienempi jos ikä alkaa vitosella, kasvaako se samaa tahtia iän kanssa. Kuinka suuren sarven saa seitsemänkymppisenä?

Lopetin soijatuotteiden käytön siihen paikkaan. Kului viikko ja toinenkin, kutina vaimeni, paukamia ei tullut enää lisää. Sarvi painui hitaasti pois.

Oireiden laannuttua aloitin soijan käytön uudelleen, maltillisesti, ei joka päivä ja ei paljoa. Lihattomuus jatkuu ja paino kehittyy – ylöspäin, mutta se on toinen tarina.

Kirjoittaja on Allergia-, iho- ja astmaliiton järjestösihteeri.