Siitepölyallergia, korona ja sairaanhoitajan työ – mahdoton yhtälö?

11.5.2020

"Työskentely sairaanhoitajana koronan aikaan on jatkuvaa tasapainoilua allergioiden kanssa", kirjoittaa somelähettiläs Outi.

Työskentelen sairaanhoitajana. Meillä on normaalistikin tiukat ohjeet sairastamiselle, eikä kipeänä tulla töihin. Tänä vuonna koronan vuoksi tästä ollaan vieläkin tarkempia. Pienistäkin hengistystieinfektion oireista pitää jäädä kotiin. Vaikka olisikin vain pientä nuhaa tai yskää ilman kuumetta, se pitää ottaa vakavasti.

Valitettavasti vain sitä pientä nuhaa ja yskää aiheuttaa myös siitepölyallergia ja astma. Nyt on menossa kevään pahin siitepölykausi, mikä tarkoittaa itselleni allergialääkettä, nenäsuihketta ja silmätippoja sekä hengitettäviä astmalääkkeitä päivittäin.

Aamut alkavat ensin niistämällä yön aikana kertyneet limat. Sen jälkeen suorinta tietä lääkekaapille. Ilman allergialääkkeitä ei päivä ala. Ennen töihin lähtöä edessä on tiukka pohdinta nuhan tarkemmasta aiheuttajasta.

Jos nuha alkaa helpottaa lääkkeiden myötä, voi työpaikalle mennä. Työpaikallakin aamulla usein on niiskutusta ja pientä rykimistä. Ja vakuuttelua työkavereille, että tämä on vain allergiaa ja kyllä se kohta helpottaa. Yleensä niiskutus helpottaakin lääkkeiden alkaessa vaikuttamaan.

Asiakkaita kohdatessa on aina oltava kirurginen suu-nenäsuojus eli maski. Pahimmat niiskutukset päivän mittaan jäävät sinne maskin taakse. Kukaan ei myöskään huomaa, jos nenästä valuu jotakin kesken työn tekemisen.

Valitettavasti kortisonipohjainen nenäsuihke lisää limakalvoärsytystä ja aiheuttaa herkästi nenäverenvuotoa. Asiakkaiden luona maskin takana ei oikein nenäverenvuodollekaan voi tehdä mitään. Pitää vain toivoa, että kohta helpottaa tai pääsee pois ja riisumaan maskin. Asiakkaiden luona ei voi maskia ottaa pois sen enempää niistääkseen kuin tyrehdyttääkseen nenäverenvuotoakaan.

Työskentely sairaanhoitajana koronan aikaan on jatkuvaa tasapainoilua allergioiden kanssa. Jos lääkitystä vähentää, nenäverenvuodot helpottavat, mutta nuha lisääntyy.

Maskin kanssa hengittäminen on paljon raskaampaa kuin normaalisti. Usein hengitänkin suun kautta maskia käyttäessäni.

Toistaiseksi en ole joutunut jäämään hengitystieinfektion oireiden vuoksi pois töistä. Jos allergian takia joudun jäämään kotiin, olen pois töistä luultavasti elokuulle asti. Allergian ja astman aiheuttama nuha ja yskä jatkuvat tavallisesti koko kesän.

 En ole vielä keksinyt aukotonta tapaa selvittää, mikä lopultakin nuhan aiheuttaa. Mistä tietää, onko kyseessä allergia, tavallinen flunssa vai korona? Toivottavasti pian korona helpottaa ja voimme kulkea ja niiskuttaa ilman pelkoa muiden katseista tai kommenteista.

 

Outi
Allergia-, iho- ja astmaliiton somelähettiläs

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 11.5.2020