Miksi kirjoitan tästä niin tutusta asiasta – välillä tuppaa unohtumaan tuo kevään heräämisen ilo, koska vain vouhotetaan suojautumaan siitepölyltä. Siihen on apukeinoja löydettävissä eikä meidän tarvitse ”juosta pakoon” siitepölyä.
Allergiaoireet voivat vaihdella muutamasta aivastuksesta astmaoireiden pahenemiseen. Oireet ovat siis yksilöllisiä ja siksi tarvitaan myös yksilöllistä ohjausta oireiden hoitoon. Lievät oireet saattavat mennä itsestään ohi, mutta vaikeissa oireissa tarvitaan siedätyshoitoa. On hyvä muistaa myös se, että siitepölyn määrä vaihtelee vuosittain ja alueittain.
Eteläisimmässä Suomessa leppä on aloittanut kukintansa, mutta siitepölyn määrä on kohtalaista tai heikkoa riippuen alueesta.
Siitepöly ei ole peikko, vaan osa luontoamme.