Siitepölyn sietokykyä lisäämässä

18.3.2025

Moniallergisen lapsen vaikea koivun siitepölyallergia haastaa koko perheen ja arjen. Hankalista oireista kärsivän lapsen oireilukausi on jopa useita kuukausia vuodessa. Meidän perheessämme lääkitykset aloitetaan lääkärin ohjeilla jo silloin, kun täällä Savon sydänmailla paukkuvat pakkaset ja lumihanget ovat korkeimmillaan. Lääkkeitä lopetellaan vasta, kun keskikesän juhlat on juhlittu, jos silloinkaan, koska sen jälkeen alkavat heinät pöllytä.  

Lapsen siitepölyallergiaoireet voivat olla perinteisiksi miellettyjä aivastelua, silmien kutinaa ja vuotamista ja allergista nuhaa. Vaikeasta oireilusta kärsivällä oireet voivat olla laajempia; yllä mainittujen lisäksi lapsella voi olla yleistä huonoa oloa ja väsymystä, ihottumia, hengenahdistusta ja pahoinvointia. Pahimpien hetkien aikana saattaa olla tarvetta vierailla päivystyksessä, jossa hengitystä autetaan ja kehoa tuetaan kortisoneilla. 

Lääkäri suositteli siitepölyallergiaan siedätyshoitoa 

Esikoisemme oli viiden vanha, kun hoitava lääkäri suositteli siitepölyallergiaan siedätyshoitoa. Hoidon alku kuitenkin viivästyi sille syksyä, kun lapsi lähti kouluun. Mahdollisen puhkeamamaisillaan olevan astman seuranta ja melkoiset infektiokierteet hidastivat aloitusta. Astmaa ei kuitenkaan puhjennut. 

Ensimmäisen koulusyksyn aikana alkoi myös siedätyshoito. Meillä tämä tarkoitti pistossiedätystä. Ensimmäinen pistos saatiin keskussairaalassa ja seuraavat oman paikkakunnan sotekeskuksella hoitajan vastaanotolla. 

Kuulimme, että koivun siedätyshoitoon on olemassa myös tablettivaihtoehto. Jokaisen lapsen ja perheen kanssa käydään läpi lapselle ja perheelle parhaiten sopiva vaihtoehto.  

Toivo paremmasta vakuutti lapsen 

Esikoisemme kohdalla suurin kynnys oli ehdottomasti vakuuttaa lapselle, että pistäminen olisi hyvä juttu ja se tulisi mitä todennäköisimmin auttamaan. Iso kiitos ja kumarrus kuuluu lastentautien poliklinikan henkilöstölle. He osasivat nähdä ja kuulla lapsen jännityksen, pelon ja epämääräiseen monen vuoden hoitoon sitoutumiseen liittyvät asiat. 

Arkea ja normaaleja touhuja haittaavat viikkokausien oireet eivät kuulu lapsuuteen. Apua on saatavilla. Tämä oli se, millä lapsemme vakuuttui. Kaikki lapset eivät voi huonosti koko koivukautta. Kaikki lapset eivät vaihda tuulikaapissa vaatteita tullessaan sisälle eivätkä aina ulkoilun jälkeen suuntaa suihkuun. Hiuksia ei joka perheessä tarvitse huuhtoa iltaisin suihkussa vain siksi, että henki kulkisi nukkumaan käydessä. 

Pistoksia, pistoksia ja pistoksia, mutta vähitellen helpottaa 

Siedätyshoidon alkuvaiheessa pistoksia saatiin usein. Meidän perheellemme ja lapselle tämä oli totta kai kaikessa muun arjen pyörityksessä sitovaa ja kuluttavaa. Pikkuhiljaa kuitenkin pistosten väli harveni. Kun siedätyksessä oli saavutettu ylläpitoannos, väli oli enää kuusi viikkoa. Se tuntui jo todella helpolta, voin kertoa! 

Jokaisen pistossiedätyshoito ja sen kulku on yksilöllinen. Meilläkin annoksia on jouduttu muuttamaan välillä, kun oireita on tullutkin enemmän. Joskus on taas sen sijaan mennyt kuukausia, ettei pistoksista ole tullut juuri pientä punoitusta ja pistoskohdan paukamaa kummempaa.  

Siedätyshoito on sujunut vain pienin oirein 

Lapsen koulu tietää pistossiedätyshoidosta. Olemme olleet avoimia, jotta mahdollisten oireiden tullessa ymmärrystä löytyy. Pyrimme sopimaan pistokset myös sellaisille päiville, joina ei ole koululiikuntaa, sillä raskasta fyysistä aktiivisuutta pitää pistoksen jälkeen välttää.  

Isossa kuvassa tähänastinen polkumme on sujunut hirvittävän pienin oirein. Se on upeaa! Verrattuna siihen, miten hurjia ja hankalia kaksi viimeisintä koivukautta ennen hoidon alkua olivat, tämänhetkinen tilanne siedätyksessä on upea. 

Ensimmäisenä keväänä ei enää jysähtänyt allergiaoireet päälle 

Ensimmäinen kevät siedätyshoidon alkamisen jälkeen jännitti meitä vanhempia. Lääkkeet aloitettiin ajoissa kuten ennenkin. Ihmeellistä oli, kun oireet eivät jysähtäneetkään päälle yhdessä kevätauringon kanssa. 

Kesäkuun lopulla fiksu ja tarkka lapsemme havahtui yhtäkkiä ja kysyi: ”Hei milloin se koivu oikeen alkaa pöllytä?!” Itketti ja nauratti. Hoitovaste näyttää nyt hyvältä ja hoitoa on vielä reilusti jäljellä. Tänä keväänä en pelkää ja ahdistu etukäteen. Luotto pistosten tekemään työhön on iso.  

Heidi, somelähettiläs 

Lähetä kommentti

Sivua päivitetty: 18.3.2025