Kemikaalit ja materiaalit

Kodin ja muun ympäristön kemikaalit ja materiaalit voivat aiheuttaa allergia- tai ärsytysoireita. Kodeissamme on lukuisia kemikaaleja pesuaineista rakennusmateriaaleihin. Erilaisista ympäristöherkkyyksistä saadaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa.

Akrylaatit

Akrylaateille altistuminen tapahtuu ihokontaktissa tai hengitysteiden välityksellä. Akrylaatit voivat aiheuttaa viivästynyttä kosketusallergiaa, ärsytysihottumaa, astmaa, nuhaa sekä kurkunpään ja silmän sidekalvon tulehduksia. Osa akrylaateista, kuten metyylimetakrylaatti tai etyylimetakrylaatti, voi aiheuttaa ääreis- ja keskushermoston oireita.

Akrylaatit voivat höyrystyä hengitysilmaan, jolloin altistuminen voi tapahtua silmien tai hengitysteiden kautta. Altistua voi myös akrylaattipölyn, kuten rakennekynsien hiontapölyn kautta. Altistumisen yhteydessä voi ilmetä päänsärkyä, väsymystä, nenän tukkoisuutta, yskää, silmien turpoamista, huimausta, ihon punoitusta ja turpoamista. Jo yksi altistuskerta voi aiheuttaa herkistymisen. Altistus ihokosketuksen kautta on hetkellinen.

Akrylaatteja esiintyy kovettumattomassa ja kovettuneessa muodossa. Kovetuttuaan akrylaatti ei enää allergisoi. Kovettumaton akrylaatti on voimakas ärsyke, joka voi herkistää. Kovettumattoman akrylaatin käsittelyssä tulisi aina käyttää soveltuvia suojakäsineitä ja ihokontaktia tulisi välttää.

Akrylaatit ja metakrylaatit (liimat, rakennekynsimateriaalit, hammaspaikat ja -proteesit) ovat yleisimpiä työperäisen allergisen kosketusihottuman aiheuttajia. Akrylaatteihin liittyviä ammattiallergioita esiintyy muun muassa kauneudenhoitoalalla ja hammashoitotyössä. Ripsienpidennyksien ja rakennekynsien kiinnityksessä käytetty akrylaatti voi aiheuttaa herkimmille vakavia allergiaoireita.

Kovettuneita akrylaatteja kutsutaan polyakrylaateiksi. Polyakrylaatteja käytetään esimerkiksi kosmetiikassa, kuten hiusväreissä, kynsilakoissa, ripsiväreissä, hiuskiinteissä ja aurinkorasvoissa.

Akrylaatteja voivat sisältää:

• maalit, lakat
• painomusteet
• ruuvilukitteet
• yksikomponenttiset pikaliimat
• kauneudenhoito: rakennekynsimateriaalit, kynsiliimat, ripsiliimat
• pinnoitteet
• hammashoidossa: muoviset hammaspaikat, hammasproteesit
• kudosliimat
• paperi-, tekstiili- ja muoviteollisuuden kemikaalit
• tekstiilien viimeistelyaineet
• lattiavahat
• UV-kovetettavat 3D-tulostusmateriaalit

Tunnista:

• etyylimetakrylaatti (eng. ethyl methacrylate, EMA)
• metyylimetakrylaatti (eng. methyl methacrylate, MMA)
• 2-hydroksietyylimetakrylaatti (eng. 2-hydroxyethyl methacrylate, 2-HEMA)
• 2-hydroksipropyylimetakrylaatti (eng.2-hydroxypropyl methacrylate, 2-HPMA)
• etyyli-2-syanoakrylaatti (eng. ethyl-2-cyanoacrylate)

Ripsienpidennyksissä yksittäisten ripsikuitujen kiinnittämiseen käytettävät liimat ovat akrylaattihartseja. Nauharipsiliimat ovat lateksipohjaisia liimoja. Niitä saatetaan mainostaa allergiaystävällisempinä, vaikka ne myös sisältävät akrylaatteja. Kumipuusta valmistettu lateksi eli luonnonkumi voi allergisoida. Tällöin ilmenee välitön allerginen reaktio. Viivästynyttä allergiaa voivat aiheuttaa lateksiin lisätyt kemikaalit. 

Ripsienpidennysliimat voivat sisältää myös pieniä pitoisuuksia säilöntäaine formaldehydia. Formaldehydi on herkistävä. 

Kirjallisuutta:

1. 1. Aalto-Korte K, Jungewelter S, Henriks-Eckerman ML, et al. Contact allergy to epoxy (meth)acrylates. Contact Dermatitis. 2009;61(1):9–21.
   2. Geukens S, Goossens A. Occupational contact allergy to (meth)acrylates. Contact Dermatitis. 2001;44(3):153–159.
   3. Työterveyslaitos (TTL). Akrylaattiallergia. Saatavilla: https://www.ttl.fi/teemat/tyoturvallisuus/altistuminen-tyoympariston-haittatekijoille/kemiallisten-tekijoiden-hallinta-tyopaikalla/akrylaattiallergia
   4. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Ripsienpidennykset ja rakennekynnet. Saatavilla: https://tukes.fi/koti-ja-vapaa-aika/kodin-kemikaalit/kosmetiikka/ripsienpidennykset-ja-rakennekynnet
   5. Symanzik C, Weinert P, Babić Ž, et al. Allergic contact dermatitis caused by 2-hydroxyethyl methacrylate and ethyl cyanoacrylate contained in cosmetic glues among hairdressers and beauticians who perform nail treatments and eyelash extension as well as hair extension applications: A systematic review. Contact Dermatitis. 2022;86(6):480–492.
   6. Pesonen M, Kuuliala O, Henriks-Eckerman ML, Aalto-Korte K. Occupational allergic contact dermatitis caused by eyelash extension glues. Contact Dermatitis. 2012;67(5):307–308.
   7. Aalto-Korte K, Suuronen K. Ten years of contact allergy from acrylic compounds in an occupational dermatology clinic. Contact Dermatitis. 2021;84(4):240–246.
   8. van der Voort EA, van Neer FJ, Neumann HA. Acrylate-induced nail contact allergy. Int J Dermatol. 2014;53(9):e390–392.
   9. Aalto-Korte K, Alanko K, Kuuliala O, Jolanki R. Occupational methacrylate and acrylate allergy from glues. Contact Dermatitis. 2008;58(6):340–346.

Antimikrobiset aineet

Antimikrobiset aineet torjuvat tekstiilituotteista bakteereja, hometta ja muita pieneliöitä.

Suurin osa kaupallisissa tekstiileissä käytetyistä antimikrobisista aineista on biosideja. Biosidit ovat kemiallisia aineita, valmisteita tai pieneliöitä, joita käytetään eri tuotteissa tuhoamaan haitallisia pieneliöitä, kuten bakteereja, homeita ja sieniä. Biosidit voidaan jaotella kemiallisen luonteen, rakenteen sekä sen mukaan, mitä pieneliöitä vastaan ne toimivat. Biosiditehoaineita voidaan lisätä tekstiiliin valmistuksen aikana. Biosidit voivat aiheuttaa allergioita. 

Homeenestoaineet ovat esimerkki biosideista, joita lisätään valmiiseen tekstiiliin varastointia ja kuljetusmatkaa varten. Erityisesti kosteutta imevät luonnonkuidut, kuten puuvilla ovat herkkiä homeenkasvulle.

Dimetyylifumaraattia (DMF) käytettiin aiemmin homeenestoaineena tekstiileissä. DMF:a säilytettiin pienissä jauhepusseissa, joista sen oli tarkoitus vapautua tuotteeseen haihtumalla. Sen aiheuttamat useasti raportoidut allergiset ihoreaktiot johtivat sen käytön kieltämiseen. Herkistyneet reagoivat jo hyvin pieniin pitoisuuksiin DMF:a.

Kiellon jälkeen DMF:n esiintyminen tuotteissa on merkittävästi vähentynyt, kun se on korvattu muilla homeenestoaineilla. EU:n ulkopuolella tuotetuissa tekstiileissä DMF:ää voi kuitenkin esiintyä. Kuluttajalle riski piilee pakkauspusseissa säilytetyissä tekstiileissä, jolloin DMF ei ole päässyt vielä haihtumaan tuotteesta.

Tekstiileissä antimikrobiviimeistyksiin käytettäviä kemikaaleja on useita ja niitä käytetään tuotteissa sekä hygienia- että esteettisistä syistä. Biosideilla torjutaan esimerkiksi hajua muodostavien bakteerien kasvua urheiluvaatteissa ja sukissa. Tehoaineiden käytöllä lisätään tuotteen kestoa ja voidaan vähentää myös pesukertojen määrää.

Triklosaani (eng. triclosan) on esimerkki bakteerien torjuntaan käytettävästä biosidista, jota on käytetty eri tuotteissa ja myös tekstiileissä. Sen terveysvaikutuksia on arvioitu ja sen käyttö EU:ssa on lopetettu 17.8.2017 alkaen.

Tuotteessa voi olla väittämä esim. ”antibakteerinen” tai sillä mainitaan olevan biosidisia vaikutuksia, jolloin tuote on todennäköisesti käsitelty biosideilla. Myös tuotteet, joissa ei ole erikseen mainintaa antibakteerisuudesta voivat olla käsitelty biosideilla. Valmistaja on velvollinen antamaan tuotteesta tarkemmat tiedot 45 päivän kuluessa.

Desinfiointiaineet

Desinfiointiaineet tappavat kodin pinnoille pesiytyneitä mikrobeja. Kylpyhuoneiden ja WC-tilojen siivouksessa voidaan käyttää desinfiointiainetta sisältäviä puhdistusaineita. Desinfiointiaineita kannattaa käyttää harkiten. Esimerkiksi keittiön puhdistukseen ei normaalioloissa tarvita desinfiointiaineita.

Desinfiointiaineita kannattaa käyttää ainoastaan silloin, kun kodissa on erityinen riski haitallisten mikrobien esiintymiseen. Jatkuvassa käytössä ne saattavat vaikuttaa epäsuotuisasti kodin pintojen vaarattomaan, normaaliin bakteerikantaan. Desinfiointiaineet voivat ärsyttää ihoa, joten ne kannattaa huuhdella huolellisesti pois.

Formaldehydi

Tekstiilien jälkikäsittelyssä käytetty formaldehydi voi aiheuttaa ärsytysoireita, mutta vähenee vesipesulla.

Formaldehydia sisältäviä kemikaaleja voidaan käyttää vaatteiden ja kodin tekstiilien jälkikäsittelyssä, jotta tuotteet esimerkiksi pysyvät sileänä ja muodossaan. Formaldehydia käytetään muun muassa puuvilla- ja viskoosikuitujen käsittelyssä. Formaldehydi on herkästi kaasuuntuva yhdiste ja sitä voi haihtua tekstiileistä, jotka on käsitelty formaldehydipitoisilla aineilla.

Tekstiilien formaldehydi voi ärsyttää ihoa, silmiä ja hengitysteitä. Lisäksi se voi aiheuttaa iholla allergista kosketusihottumaa, erityisesti henkilöillä, jotka ovat aiemmin herkistyneet formaldehydille. Formaldehydin ärsyttävyys ja allergisoivuus riippuvat sen pitoisuudesta tekstiileissä. Formaldehydi on vesiliukoinen, minkä vuoksi sen pitoisuus tuotteessa pienenee vesipesussa. Uusi tekstiili on siksi hyvä pestä ennen käyttöönottoa.

Ftalaatit

Ftalaatit ovat kemiallisia aineita, joita käytetään pehmittiminä muovien (esimerkiksi PVC) valmistuksessa. Tekstiilituotteissa PVC:tä voidaan käyttää esimerkiksi tekonahan, sadevaatteiden ja tekstiilien painokuvien valmistuksessa. Ftalaatit ovat rasvaliukoisia, minkä vuoksi ne kykenevät läpäisemään ihon. Ftalaatit voivat myös irrota muovista. Osa ftalaateista on nimetty erityistä huolta aiheuttavien aineiden kandidaattilistalle (esim. syöpävaarallinen, lisääntymiselle vaarallinen) ja niiden käytölle on rajoituksia ja kieltoja EU:n alueella.

Hyönteiskarkotteet

Suurin osa hyönteiskarkotteista on aerosoleja eli sumutettavia tuotteita. Markkinoilta löytyy kuitenkin myös voiteita, geelejä sekä roll-on-vaihtoehtoja. Hyönteiskarkotteet ovat turvallisia ohjeen mukaisessa käytössä. Tuotteessa käytetystä tehoaineesta ja sen pitoisuudesta riippuu, kuinka paljon, kuinka usein ja minkä ikäisille valmistetta voi käyttää turvallisesti. Vauvoille ei tule käyttää hyönteiskarkotteita. Jos lapsen iholle levittää karkotteita, ikärajoitukset ja sallitut käyttömäärät tulee tarkistaa pakkausetiketistä.

Ensimmäiset karkotteet valmistettiin eri kasvien uutteista. Kasviuutteiden ja -öljyjen teho hyönteisiä vastaan on kuitenkin alhainen. Viime vuosisadalla alettiin kehittää synteettisiä kemiallisia tehoaineita, kuten DEET (N,N-dietyyli-m-toluamidi), ikaridiini (hydroksietyyli-isobutyylipiperidiinikarboksylaatti) ja IR3535 (etyylibutyyliastyyliaminopropionaatti).

Yleensä tehoaineen pitoisuus tuotteessa on alle 30 %, mutta joissakin tuotteissa jopa 50 %. Tehoaineiden lisäksi hyönteiskarkotteet sisältävät myös muita aineosia, joiden on tarkoitus laimentaa tehoainetta, auttaa sen levittymistä iholle sekä säätää tehoaineen haihtumista ja imeytymistä. Lisäksi eri aineilla pyritään vaikuttamaan tuotteen hajuun ja siihen, miltä se tuntuu iholla.

Tehonsa ja turvallisuutensa puolesta vain muutama kemiallinen aine on hyväksytty karkotteiden tehoaineiksi. Suomessa kemikaalilain ja biosidiasetuksen mukaisesti hyväksytyt valmisteet on lueteltu Tukesin ylläpitämässä biosidirekisterissä. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Hyönteiskarkotteet löytyvät valmisteryhmästä 19.

DEET: DEET (N,N-dietyyli-m-toluamidi) on tehokas, pitkään tutkittu sekä paljon käytetty tehoaine hyönteiskarkotteissa. Kliinisten tutkimusten perusteella DEET ei ole herkistävä. Sen aiheuttamat allergiset ihoreaktiot ovat harvinaisia, mutta se ärsyttää silmiä. Haittapuolina on sen ominaishaju ja öljymäisyys.  

IR3535: IR3535 (etyylibutyyliastyyliaminopropionaatti) on myös pitkään tutkittu ja turvallinen tehoaine karkotteissa, mutta se ärsyttää silmiä. IR3535 haju on DEET:iä miedompi eikä se ole öljymäinen.

Ikaridiini: Ikaridiini (hydroksietyyli-isobutyylipiperidiinikarboksylaatti) tehoaa hyttysten lisäksi hyvin myös punkkeihin ja paarmoihin. Ikaridiinin ei ole havaittu aiheuttavan allergisia reaktioita, ja myös ärsytysreaktiot ovat harvinaisia. Ikaridiini ärsyttää silmiä.

Luonnonaineet: Yleensä luonnonaineiden karkottava vaikutus saavutetaan vasta korkeampina, yli 10 %:n pitoisuuksina tuotteissa. Esimerkiksi ruusupuusta, santelipuusta ja syreenistä peräisin olevia tuoksuöljyjä ei ole EU:ssa listattu hyönteiskarkotteiden tehoaineiksi, vaikka niillä saattaisi olla karkotustehoa riittävän suurina pitoisuuksina.

Kromi(VI)-yhdisteet

Kromi(VI)-yhdisteitä voi esiintyä nahkatekstiileissä, joita käytetään nahan parkitsemiseen. Kromi VI voi saada aikaan allergisen ihoreaktion tai laukaista yliherkkyyden. Ihokosketukseen joutuva nahka ei saa sisältää kromi VI:sta yli 3 mg/kg.

Palonestoaineet

Palonestoaineet ovat kemikaaleja, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia riippuen käyttökohteesta ja toiminnallisista vaatimuksista. Tekstiileissä palonestoaineita on pysyviä ja ei-pysyviä. Pysyvät palonestoaineet vapautuvat kulumalla.

Palonestoaineita voidaan käyttää esimerkiksi pehmustetuissa kalusteissa, verhoissa ja matoissa. Niitä on työtilojen ja julkisten tilojen kalusteissa, kuten työtuoleissa ja verhoissa sekä kodinelektroniikassa, kuten tietokoneissa ja televisioissa.

Elektroniikassa palonestoaineet on seostettu muoviin. Palonestoaineilla parannetaan paloturvallisuutta rajoittamalla materiaalien palavuutta, vähentämällä syttymisherkkyyttä ja hidastamalla palon leviämistä.

Orgaaniset yhdisteet, kuten bromatut ja fosforoidut yhdisteet muodostavat noin kolmasosan palonsuoja-aineiden kokonaiskäytöstä. Usein bromatut palonestoaineet on sekoitettu tuotteisiin ilman kemiallisia sidoksia, mikä edesauttaa niiden irtoamista tuotteesta. Palonestoaineille altistuminen tapahtuu ihon kautta, nielemällä tai hengittämällä huoneilman pölyä ja ravinnon kautta.

Tutkimusten mukaan huonepöly on kaikkien ikäryhmien merkittävin altistusreitti bromatuille palonestoaineille. Muutamille tutkittaville yhdisteille on arvioitu kokonaisaltistuksen vertailuarvoja. Tutkittujen yhdisteiden aiheuttamista terveyshaitoista ei nykytiedon perusteella tarvitse huolestua.

Pysyvä palosuojaus kestää koko tuotteen eliniän tai kymmeniä tai jopa satoja huoltoja. Pysyvää palosuojausta käytetään esim. hyvin lämpöä kestävissä kankaissa.

Ei-pysyvä palosuojaus on tilapäinen. Niillä käsiteltyjen tuotteiden, kuten tekstiilien, palo-ominaisuudet katoavat, jos tuote pestään vedellä tai se joutuu kosketuksiin kosteuden tai veden kanssa.

Palonestoaineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita ihokosketuksessa. Pysyvät, hitaasti hajoavat yhdisteet rikastuvat luonnossa ja niillä voi olla vaikutuksia terveyteen. Palosuojatun kankaan palaessa vapautuu myrkyllisiä kaasuja

Pyykinpesukemikaalit

Pinta-aktiiviset aineet eli tensidit irrottavat likaa tekstiileistä. Tensidimolekyylit koostuvat kahdesta erilaisesta osasta: molekyylin toinen pää (rasvahakuinen) tarttuu likaan, ja toinen (vesihakuinen) veteen. Näin tensidit pystyvät tarttumaan rasvaan ja samalla irrottamaan sen veden mukana pois. Lisäksi tensidit pienentävät veden pintajännitystä, jolloin vesi pääsee paremmin vaatteiden sisälle ja pesuteho paranee. Pesutehon parantamiseksi erilaisia tensidejä käytetään seoksina. 

Entsyymit ovat aineita, jotka hajottavat valikoivasti likaa. Tietty entsyymi pilkkoo vain yhden tyyppistä likaa, kuten proteaasi-entsyymi proteiineja, amylaasi-entsyymi tärkkelystä ja lipaasi-entsyymi rasvoja. Tästä syystä pyykinpesuaineissa käytetään yleensä erilaisia entsyymejä.

Entsyymien pitoisuudet pyykinpesuaineissa ovat hyvin pieniä, mutta ne parantavat merkittävästi pyykinpesuaineen pesutehoa. Ne mahdollistavat lian poistamisen alhaisissa lämpötiloissa ja pienellä määrällä pesuainetta.

Vaahdonsäätelijät

Vaahdonsäätelijöillä hillitään liiallista vaahdon muodostumista pesussa. Liiallinen vaahtoaminen häiritsee pesua muun muassa vaikeuttamalla huuhtelua. 

Vedenpehmentäjät

Vedenpehmentäjät sitovat veden kovuustekijöitä kuten kalsium- ja magnesiumsuoloja. Veden kovuustekijät reagoisivat muuten pyykinpesuaineiden ainesosien kanssa ja heikentäisivät pesutapahtumaa.

Säilöntäaineet

Nestemäisissä pesuaineissa kaikki ainesosat on liuotettu veteen, joka on otollinen kasvuympäristö mikrobeille. Säilöntäaineilla on tärkeä rooli nestemäisten pyykinpesuaineiden turvallisuuden ja laadun varmistamisessa, koska ne estävät mikrobien kasvua ja tuotteiden pilaantumista. Jauhemaisissa tuotteissa säilöntäaineita ei käytetä.

Valkaisuaineet

Valkaisuaineita käytetään jauhemaisissa valkopyykin pesuaineissa. Niiden tarkoitus on reagoida tahrojen kanssa niin, että niiden väri muuttuu tai häviää. 

Optiset kirkasteet

Optisia kirkasteita käytetään nestemäisissä valkopyykin pesuaineissa. Ne tarttuvat kuitujen pinnalle tarkoituksena saada tekstiili näyttämään valkoisemmalta.   

Hajusteet

Hajusteilla peitetään raaka-aineen ominaishaju tai tuodaan tuoksua pyykkiin. Hajusteiden pitoisuudet pyykinpesuaineissa ovat yleensä pieniä.  

Väriaineet

Väriaineita käytetään peittämään raaka-aineiden ominaisväri tai parantamaan tuotteen ulkonäköä. Pyykinpesuainetta ei kannata annostella enempää kuin mitä pakkausetiketin ohjeessa neuvotaan. Yliannostelu ei tee pyykistä puhtaampaa. Sen sijaan pesuainetta jää helposti vaatteisiin, mikä saattaa ärsyttää, herkistää tai aiheuttaa allergiaoireita. Jokaisella tuotteella on omat annosteluohjeensa riippuen pesuaineen koostumuksesta.

Veden kovuus

Veden kovuus vaikuttaa annosteluun. Veden kovuudella tarkoitetaan vedessä olevien kalsium- ja magnesiumsuolojen määrää. Mitä enemmän näitä suoloja on, sitä suurempi on veden kovuus. Suolat reagoivat pyykinpesuaineiden ainesosien kanssa ja häiritsevät pesuprosessia estämällä peseviä ainesosia tarttumasta likaan.

Kova vesi tarvitsee enemmän pyykinpesuainetta kuin pehmeä vesi. Pesuaineen pakkausohjeessa on kerrottu annostelumäärät eri veden kovuuksille. Suomessa vesi on pääsääntöisesti pehmeää. Oman alueen veden kovuuden voi tarkistaa paikalliselta vesilaitokselta. 

Huuhteluaineet

Huuhteluaine poistaa sähköisyyttä ja tekee vaatteista pehmeän tuntuisia. Pehmeät tekstiilit tuntuvat herkälle iholle miellyttävältä. Huuhteluaine suojaa tekstiilin kuituja kulumiselta ja auttaa pitämään sen värit kirkkaana. Pesutuloksen kannalta huuhteluaineen käyttö ei kuitenkaan ole välttämätöntä. 

Huuhteluaine ei sovi kaikille tekstiileille. Se voi vahingoittaa joustavien materiaalien elastaanikuituja sekä vettähylkiviä pintoja (esim. Gore-Tex). Mikrokuituisille siivouspyyhkeille ei suositella huuhteluainetta, koska niiden hyödyllinen sähköisyys vähenee.

Pesupähkinöiden pesuteho on heikko

Pesupähkinät (lat. Sapindus mukorossi) ovat saippuamarjojen hedelmiä. Entisaikaan pesupähkinöitä käytettiin villa- ja silkkikankaiden pesuaineina. Pesupähkinöiden luonnon pinta-aktiivinen, vaahtoava aine on saponiini, jota tutkittu synteettisten tensidien kuten natriumlauryylisulfaatin (eng. sodium lauryl sulfate) korvaajana pyykinpesussa.

Saponiini liukenee yli 30-asteiseen veteen. Saponiini vapautuu pesupähkinöistä nopeammin korkeammissa pesulämpötiloissa. Lisäksi pidemmät liotusajat tehostavat saponiinin vapautumista ja parantavat pyykinpesutulosta. Pesupähkinöiden pesuteho on kuitenkin heikko verrattuna synteettisiin pyykinpesuaineisiin. Pesupähkinät eivät yleisesti allergisoi. Heikon pesutehon takia pyykki saattaa kuitenkin jäädä likaiseksi. 

Sisäilma

Sisäilman laatuun voi vaikuttaa monilla tekijöillä, kuten ilmanvaihdolla, materiaalivalinnoilla, siivoamisella, rakennuksen huoltamisella sekä karsimalla ylimääräisiä epäpuhtauslähteitä. Sisäilmassa voi olla erilaisia pölyjä sekä elektroniikasta sekä rakennus- ja sisustusmateriaaleista peräisin olevia päästöjä. 

Sisäilmaan voi myös kulkeutua hiukkasia rakenteista, ulkoilmasta ja maaperästä. Myös arjen normaalit toiminnot kuten siivous- ja rakennuskemikaalien käyttäminen, ruuanlaitto ja kynttilöiden poltto aiheuttavat sisäilmaan epäpuhtauksia.

Oireilu sisäilmasta

Sisäilmaa voidaan epäillä oireiden aiheuttajaksi silloin, kun oireet esiintyvät tai voimistuvat rakennuksessa oltaessa ja vähenevät tai häviävät rakennuksesta poistuttaessa. Sisäilman kokeminen huonolaatuiseksi on yksilöllistä ja melko yleistä. Oireiluun vaikuttavat aina monet samanaikaiset asiat. Oireilun ja haittakokemusten taustalla voi olla rakennukseen liittyvien tekijöiden ohella myös monia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tekijöitä sekä psykososiaalisia kuormitustekijöitä.

Rakennuksen huonolaatuinen sisäilma ei yleensä ole terveysriski, mutta kosteusvaurioita pidetään yhtenä astman ja hengitystieoireiden riskitekijänä. Näyttö mikrobikasvun yhteydestä terveysvaikutuksiin on kuitenkin ristiriitaista. Syysuhdetta yhdenkään terveysvaikutuksen ja kosteus- ja homevauriorakennusten välillä ei ole voitu todeta. Tästä syystä ei myöskään ole terveysperusteisia raja-arvoja sisäilman mikrobeille.

Ei ole olemassa laboratorio- tai muita tutkimuksia, joilla kosteus- ja homevaurio voidaan varmasti yhdistää oireisiin tai sairauksiin. Ammattiastmatutkimuksissa tehdään PEF- puhalluksia työpaikalla.  

Oireiden ja sairauksien diagnostiikka ja hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti riippumatta siitä, voidaanko oireiden taustalla osoittaa tai olettaa olevan rakennuksen kosteusvaurio. Potilaan kuuntelu ja kohtaaminen ovat ensisijaisen tärkeitä ja tilanteen ratkaiseminen voi edellyttää moniammatillisen osaamisen hyödyntämistä. Diagnostiikka ja hoito toteutetaan perusterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa.

Matalapäästöiset tuotteet tunnistaa Allergiatunnuksesta sekä Rakennustietosäätiön M1-rakennusmateriaalien päästöluokitus merkistä. Allergiatunnuksessa kriteerinä on, että tuotteiden tulee läpäistä 72h päästökriteeri ja M1-merkki pohjautuu 28 vrk:n mittauksiin.

Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC-yhdisteet)

Rakentamisessa ja sisustuksessa käytetään paljon erilaisia synteettisiä ja luonnonmateriaaleja, kuten puuta, muovia, kumia, lakkoja, maaleja, liimoja ja hartseja.

Huoneilmaan haihtuvat orgaaniset yhdisteet (ns. VOC-yhdisteet) ovat peräisin erilaisista materiaaleista. Jotkut niistä voidaan havaita hajuina sisäilmassa. VOC-yhdisteet voivat olla peräisin esimerkiksi rakennus- ja sisustusmateriaalien raaka-aineiden hajoamistuotteista, raaka-ainejäämistä tai mikrobien aineenvaihduntatuotteista.

Puisissa huonekaluissa voi olla lakkoja ja maaleja, kun taas vanereissa ja lastulevyissä esimerkiksi formaldehydipitoisia liimoja. Jotkut lattialaminaatit voivat sisältää suuriakin pitoisuuksia formaldehydiä. Formaldehydi on väritön, pistävän hajuinen kaasu, joka voi aiheuttaa ihon, silmien, nenän ja kurkun ärsytystä.

Otsonointi

Otsonointi ei tuhoa sieniä tai bakteereita, eikä poista suurinta osaa sisäilman epäpuhtauksista. Väärin käytettynä se altistaa vakaville terveyshaitoille.

Otsoni on väritön, pistävän hajuinen ja ärsyttävä kaasu. Sitä käytetään puhdistuksessa ja desinfioinnissa. Otsoni poistaa epäpuhtauksia hapettumisreaktiossa, jossa otsoni ja sen muodostamat happiradikaalit reagoivat epäpuhtauksien kanssa muuttaen niiden rakenteita ja ominaisuuksia. Otsonin hapetusreaktioissa voi syntyä ilmaan uusia terveydelle haitallisia yhdisteitä ja pienhiukkasia.

Otsoni on terveydelle haitallinen aine

Otsoni kulkeutuu elimistöön hengitysteitä pitkin, jopa keuhkorakkuloihin asti. Erityisen herkkiä otsonille ovat lapset ja hengitystiesairaat kuten astmaatikot. Otsoni hapettaa keuhkosoluja. Muutokset solujen pinnoilla aiheuttavat tulehduksia ja vaurioittavat hengitysteitä, mikä vaikeuttaa hapen ja hiilidioksidin kulkua hengitysilman ja verenkierron välillä.

Suuret lyhytkestoiset otsonipitoisuudet voivat aiheuttaa akuutteina oireina keuhkojen toiminnan heikkenemistä, hengitysvaikeuksia, yskää, rintakipua, tulehduksia ja vastustuskyvyn heikkenemistä. Lisäksi otsoni ärsyttää silmien, nenän ja kurkun limakalvoja. Otsoni voi pahentaa astmaa sairastavien oireita sekä siitepölyn aiheuttamia allergiaoireita.

Matalatkin otsonipitoisuudet voivat pitkäaikaisessa tai toistuvassa altistuksessa aiheuttaa kroonisia terveyshaittoja, kuten astmaa. Vaikutuksille ovat erityisen alttiita otsonointia suorittavat työntekijät, mutta riski on minimoitavissa työturvallisuusohjeita noudattamalla. Otsonoinnin haitat riippuvat otsonin pitoisuudesta, altistuneen terveydentilasta, fyysisestä rasituksesta altistuminen aikana, altistuksen kestosta sekä geneettisistä tekijöistä.

Otsonaattoreita markkinoidaan kuluttajille erilaisten mikrobien sekä kemiallisten ja hiukkasmaisten epäpuhtauksien poistamiseen. Mikrobiteho perustuu otsonin vaikutuksiin mikrobisolujen pintarakenteissa. Ihmisille turvallisella otsonipitoisuudella ei kuitenkaan ole bakteereja ja sieniä tuhoavaa vaikutusta. Otsoni saattaa hidastaa joidenkin mikrobien kasvua, mutta tuhoamiseen tarvittaisiin 5-10 kertaa ihmisille vaaralliseksi todettu pitoisuus. Koronavirusta vastaan otsonoinnin hyödyistä ei ole tutkimusnäyttöä.

Otsonin muodostamat happiradikaalit hapettavat kemiallisia ja hiukkasmaisia epäpuhtauksia, jolloin hajoamisen seurauksena muodostuu uusia yhdisteitä. Nämä sivutuotteet voivat olla terveydelle vaarallisia ja säilyä ilmassa jopa kuukausia, ja voivat imeytyä sisustus- ja rakennusmateriaaleihin.

Otsonoinnin tehokkuus epäpuhtauksiin riippuu otsonipitoisuudesta ja yhdisteiden kemiasta. Otsoni reagoi harvemmin hiukkasmaisten epäpuhtauksien kanssa kuin kaasumaisten. Otsonointi ei kuitenkaan poista suurinta osaa sisäilman epäpuhtauksista. Otsonin poistumiseen sisäilmasta vaikuttaa otsonin ja epäpuhtauksien pitoisuus sekä ilmanvaihto.

Rakennus- ja sisustusmateriaalit saattavat reagoida otsonin kanssa, jolloin niistä voi muodostua haitallisia yhdisteitä. Lisäksi otsoni aiheuttaa materiaalien ”vanhenemista” ja värien haalistumista.  Otsoni voi vaikuttaa haitallisesti muuan muassa seuraaviin materiaaleihin: puulattia, linoleumi, kokolattiamatot, vahat, kiillotusaineet, kipsilevy, luonnonkumi, neopreeni, lateksimaali sekä betoni.

Otsonaattorien käyttö on jätettävä ammattilaisille

Otsonaattorit tuottavat sisäilmaan jopa hengenvaarallisen määrän otsonia. Viranomaiset ovat huomanneet, että kuluttajia ei välttämättä opasteta riittävästi otsonin terveysvaaroista ja turvallisesta käytöstä. Tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Työterveyslaitos (TTL) ja Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) eivät suosittele otsonointia mikrobien torjuntaan. Otsonointia voidaan käyttää tapauskohtaisesti hajujen poistossa esimerkiksi savuvahinkojen yhteydessä. Otsonointi tulee teettää aina ammattilaisella.

Kirjallisuutta:

1. Wolkoff P. Indoor air humidity, air quality, and health – An overview. Int J Hyg Environ Health. 2018;221(3):376–390.
2. Tham KW. Indoor air quality and its effects on humans—A review of challenges and developments in the last 30 years. Energy Build. 2016;130:637–650.
3. Carrer P, Maroni M, Alcini D, Cavallo D. Allergens in indoor air: environmental assessment and health effects. Sci Total Environ. 2001;270(1-3):33–42.
4. Hoskins JA. Health effects due to indoor air pollution. Indoor Built Environ. 2016;12(6).

Säilöntäaineet

Säilöntäaineet ovat luonnollisia tai synteettisiä ainesosia, jotka estävät tai vähentävät mikrobikasvua sekä ei-toivottuja muutoksia tuotteessa.

Säilöntäaineet suojaavat tuotetta pilaantumiselta ja pidentävät tuotteen säilyvyysaikaa sekä minimoivat tuotteen terveysriskejä. Säilöntäaineita käytetään esimerkiksi elintarvikkeissa, lääkeaineissa, kosmeettisissa valmisteissa, hygieniatuotteissa, pesu- ja puhdistusaineissa, maaleissa ja liimoissa.

Kosmeettisen valmisteen on lainsäädännön mukaan oltava turvallinen, minkä vuoksi tuotteen säilyvyys on taattava. EU:ssa on sallittu 59 kosmeettisten valmisteiden säilöntäainetta, joille on määritelty sallitut enimmäispitoisuudet.

Tuote voi saastua esimerkiksi tuotteen raaka-aineista, vedestä, ilmasta, tuotteen käyttäjästä tai tuotepakkauksesta. Saastumisen riski riippuu tuotteen ainesosista, valmistustavasta, käyttötarkoituksesta ja pakkauksesta. Merkkejä voivat olla esimerkiksi tuotteen muuttunut haju tai väri. Tuotteen pilaantumista ei voi aina havaita silmin nähden. 

Kaikki mikrobit eivät ole terveydelle haitallisia. Osa mikrobeista voi kuitenkin aiheuttaa terveyshaittoja. Erityisesti rikkoontunut iho, limakalvot ja niiden ympäristö ovat alttiita haitallisten mikrobien aiheuttamille infektioille, kuten iho- ja silmätulehduksille.

MI ja MCI

Metyyli-isotiatsolinonia (MI tai MIT) ja Metyylikloori-isotiatsolinonia (MCI) käytetään eri tuoteryhmissä, kuten kosmetiikassa, hygieniatuotteissa, pesu- ja puhdistusaineissa, astianpesuaineissa, liimoissa ja maaleissa. MI ja MCI ovat jo pieninä pitoisuuksina tehokkaita säilöntäaineita. Ne voivat aiheuttaa yksittäin tai seoksena herkistymistä sekä viivästynyttä allergista kosketusihottumaa.

Herkistyminen MI:lle on viime vuosina yleistynyt, sillä sen käyttö säilöntäaineena on lisääntynyt parabeenien korvaajana. Herkistyneellä jo hyvin pienikin pitoisuus MI:tä voi aiheuttaa oireita.

MI:n käyttö iholle jätettävässä kosmetiikassa on kielletty 12.2.2017 alkaen. Poishuuhdeltavissa kosmeettisissa valmisteissa sitä saa edelleen olla 0.01% enimmäispitoisuudella. MCI:n ja MI:n seoksen käyttö on sallittu ainoastaan poishuuhdeltavissa kosmeettisissa valmisteissa 0.0015 % enimmäispitoisuudella.

Formaldehydin vapauttajat

Formaldehydin vapauttajat ovat joukko erilaisia kemikaaleja, jotka vapauttavat hajotessaan formaldehydia.

Formaldehydin vapauttajia käytetään alhaisina pitoisuuksina kosmeettisten valmisteiden ja hygieniatuotteiden säilöntäaineina. Ne estävät mikrobien kasvua tuotteissa. Formaldehydin vapauttajien käyttö on viime aikoina yleistynyt, sillä niitä on käytetty korvaamaan parabeeneja.

Formaldehydin vapauttajia voi olla muun muassa sampoissa, hoitoaineissa, suihkusaippuoissa, saippuoissa, deodoranteissa, kynsilakoissa, tekoripsiliimoissa, värikosmetiikassa sekä hiusmuotoilutuotteissa. Formaldehydin vapauttajat ovat pitkäaikaisesti herkistäviä kosketusallergeeneja. Euroopassa n. 2 %:lla väestöstä on formaldehydikosketusallergia.

Yli 0,05 % formaldehydipitoisuus on ilmoitettava tuotteen pakkauksessa merkinnällä ”contains formaldehyde/sisältää formaldehydiä”. Allergisilla jo pienempi formaldehydipitoisuus voi riittää allergisen kosketusihottuman puhkeamiseen terveellä iholla. Jo todella pieni pitoisuus riittää pahentamaan kosketusihottumaa niillä allergisilla, joilla kosketusihottuma on valmiiksi ärtynyt.

Allergiariski on pienempi iholta poishuuhdeltavissa valmisteissa, kuten saippuoissa ja sampoissa, kuin iholle jätettävissä valmisteissa, kuten ihovoiteissa ja meikeissä. Poishuuhdeltavissa tuotteissa ihoaltistuksen kesto on lyhyempi ja säilöntäaineiden pitoisuus pienempi.

Tunnista ja tarkkaile muun muassa seuraavia formaldehydin vapauttajia erityisesti iholle jätettävissä tuotteissa:

• Imidatsolidinyyliurea (INCI: Imidazolidinyl urea)
• Diatsolidinyyliurea (INCI: Diazolidinyl urea)
• DMDM hydantoiini (INCI: DMDM hydantoin)
• Natriumhydroksimetyyliglysinaatti (INCI: Sodium Hydroxymethylglycinate)
• Kvaternium-15 (INCI: Quarternium-15)
• Glutaarialdehydi (INCI: Glutaral)
• 2-bromi-2-nitropropaani-1,3-dioli (INCI: 2-bromo-2-nitropropane-1,3-diol)

Parabeenit

Parabeeneja käytetään säilöntäaineina eri tuoteryhmissä, kuten kosmeettisissa valmisteissa ja hygieniatuotteissa. Parabeenit ovat pitkään käytössä olleita sallittuja säilöntäaineita. Parabeenit estävät tehokkaasti tuotteen mikrobikasvustoa, ja niitä käytetään myös elintarvikkeissa ja lääkkeissä. 

Parabeenien käyttö kosmeettisissa valmisteissa on viime aikoina vähentynyt. Parabeeneja on joissain tuotteissa korvattu herkistävillä ja allergisoivilla säilöntäaineilla, kuten metyyli-isotiatsolinoni (MI). Kosmetiikassa parabeeneja käytetään alhaisina pitoisuuksina. Ne ovat hajoavia, eivät kerry elimistöön, eivätkä rikastu ravintoketjussa. Parabeenit ovat yleisesti turvallisia ja hyvin siedettyjä. 

Tunnista yleisimmät parabeenit:

• metyyliparabeeni (INCI: methylparaben)
• etyyliparabeeni (INCI: ethylparaben)
• propyyliparabeeni (INCI: propylparaben)
• butyyliparabeeni (INCI: butylparaben)

Tuoksuherkkyys

Tuoksuherkkyys (tuoksuyliherkkyys, hajuherkkyys) on poikkeava tapa reagoida ympäristön tuoksuihin ja hajuihin. Tuoksuherkkyydelle on tyypillistä, että oireita saadaan suhteellisen tavanomaisista tuoksuista ja hajuista, jotka eivät suurimmalle osalle ihmisistä aiheuta oireita.

Tuoksuille oireilua pidetään aivojen herkistymisenä, jolloin tavanomaisetkin aistimukset voivat tuntua hyvin voimakkaina. Yleisimmin koettuja oireita ovat nuha ja nenän kutina, päänsärky, silmäoireet ja pahoinvointi. Muita oireita ovat pahoinvointi, yskä, hengenahdistus, kurkun karheus, iho-oireet ja huimaus.

Tuoksut voivat aiheuttaa oireita myös astmaa sairastaville tai allergisille. Tuoksuherkkyys on eri asia kuin hajusteallergia.

Lievä herkkyys erilaisille hajuille tai tuoksuille on tavallista. Tuoksujen kokeminen on myös hyvin yksilöllistä, joten joidenkin tuoksujen tunteminen epämiellyttäväksi on normaalia. Tuoksuherkkyydestä puhutaan yleensä silloin, jos oireista aiheutuu merkittävää elämäntapa- tai toiminnallista haittaa. Oireiden kanssa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä siihen, etteivät ne rajoita liikaa elämistä.

Yleisimmin oireita koetaan haju- ja partavesistä, pesuaineista, hiustenmuotoilutuotteista, kukista, painomusteesta, homeen hajusta ja tupakansavusta. Periaatteessa mikä tahansa tuoksu tai haju voi olla laukaiseva tekijä.

Tuoksuherkkyyteen ei ole olemassa lääkehoitoa. Osa tuoksuherkistä saa kuitenkin jonkin verran helpotusta oireisiin esimerkiksi antihistamiinista tai kortisonipohjaisista nenäsuihkeista. Oireet ovat usein hetkellisiä ja häviävät tuoksun poistuessa. Tuoksujen ja hajujen välttäminen helpottaa hetkellisesti, mutta täydellinen välttäminen saattaa pitkällä aikavälillä voimistaa oireita. Kaikki keinot, jotka vähentävät elimistön stressiä, voivat helpottaa oireilua.

Tuoksuherkkyys ei ole sama asia kuin hajusteallergia, joka tarkoittaa iholla ilmenevää kosketusallergiaa hajusteille. Tuoksuherkkyys ei myöskään tarkoita astmaa sairastavan oireilua esimerkiksi aerosoleille, jolloin kyse on tavallisesti keuhkojen ärsytysoireesta. Erilaisissa sairauksissa voi olla samankaltaisia oireita kuin tuoksuherkkyydessä, joten oireiden tausta tulee selvittää terveydenhuollossa.

Tuoksuherkkyyttä ei pystytä mittaamaan laboratorio- tai muillakaan testeillä. Toteaminen perustuu henkilön omaan oirekuvauksiin ja tuntemuksiin sekä lääkärin arvioon tilanteesta. Tuoksuherkkyydellä ei ole kansainvälistä tautiluokitusta (ICD), sillä sitä ei ole luokiteltu sairaudeksi. Suomalaiseen ICD-10-luokitukseen on kuitenkin lisätty alaluokka R68.81: ”Jatkuva tai toistuva poikkeuksellinen herkkyys ympäristön tavanomaisille tekijöille.”

Naiset kokevat tuoksuherkkyyttä miehiä yleisemmin. Tuoksuherkkyyden yleisyys vaihtelee 10–40 % välillä tutkimuksesta riippuen. Tarkkoja lukumääriä ei ole, sillä tuoksuherkkyydelle ei ole tarkkaa määritelmää ja määritelmät vaihtelevat eri tutkimuksissa.

Kirjallisuutta:

Väriaineet

Tekstiilien väriaineet voivat olla synteettisiä kemikaaleja tai luonnon väriaineita. Värit voidaan luokitella niiden kemiallisen rakenteen tai käyttötarkoituksen mukaan. Tekstiilien atsoväreihin kuuluu paljon erilaisia väriaineita. Pieni osa atsovärien hajoamistuotteista niin kutsutuista aromaattisista amiineista on syöpävaarallisia. EU:n lainsäädännössä terveydelle haitalliset atsoväriaineet ovat kiellettyjä.

Dispersiovärit voivat aiheuttaa allergisia ihoreaktioita. Pienen molekyylikokonsa ja rasvaliukoisuutensa vuoksi dispersiovärit läpäisevät ihon helposti. Niitä käytetään tekokuitujen, kuten esimerkiksi polyesterin ja asetaatin värjäykseen. EU:n alueella allergiaa aiheuttavien dispersiovärien käyttö tekstiileissä on kielletty. Myös Öko-Tex 100 -standardin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) tekstiileissä allergisoivat dispersiovärit on kielletty.

Dispersiovärit saattavat aiheuttaa ristiallergiaa tummien hiusvärien ja mustien hennatatuointien parafenyleenidiamiinin (PPD) kanssa.