Hyppää sisältöön

Käsi-ihottuma

Erilaiset käsi-ihottumat ovat yleisiä, ja ne kehittyvät helposti pitkäaikaisiksi eli kroonisiksi sairauksiksi. Käsi-ihottumaa kannattaa hoitaa heti alkuvaiheessa tehokkaasti, koska ennuste yleensä huononee sairauden pitkittyessä.

Käsi-ihottuman oireet

Käsien ärsytysihottuma alkaa yleensä ihon kuivumisena ja halkeiluna. Muita oireita ovat kutina, kirvely, pistely, punoitus ja hilseily. Ihoon voi tulla vesirakkuloita ja näppylöitä. Ihottuma alkaa yleensä käsien ohuilta ihoalueilta: sormien väleistä ja sivuilta, kämmenselistä sekä ranteista.

Pitkään jatkunut altistuminen saattaa muuttaa ihottuman krooniseksi. Tällöin käden iho alkaa paksuuntua, karheutua ja kovettua sekä hilseillä ja halkeilla. Ärtynyt iho lisää riskiä saada kosketusallergia.

Tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja kylmyys pahentavat käsi-ihottuman oireita.

Allergisessa käsi-ihottumassa oireet tulevat ensimmäisenä sille alueelle, joka on ollut kosketuksessa herkistävään aineeseen. Nopeissa reaktioissa oireet alkavat yleensä alle puolessa tunnissa. Tällöin kosketuskohta muuttuu punoittavaksi, turvonneeksi ja kutisevaksi, ja siihen voi nousta urtikariapaukamia.

Allergisissa hitaissa reaktioissa oireena ovat kutina, punoitus ja lievä turvotus. Oireet ovat aluksi kosketuspaikassa, mutta leviävät myöhemmin laajemmalle alueelle.

Käsi-ihottuman aiheuttajat

Käsi-ihottumaan on monia syitä. Taustalla voi olla jokin ihotauti, kuten atooppinen ihottuma tai psoriasis. Usein syynä on ulkoisten tekijöiden aiheuttama ärsytys tai allergia. Aina syytä ei saada selville.

Ärsytyskosketusihottuma voi tulla kenelle tahansa jonkin ärsyttävän tekijän tai usein toistuvan mekaanisen ärsytyksen, kuten toistuvan käsienpesun seurauksena. Ihottuman riskiä lisää ihon kuivuminen, jonka syynä voi olla esimerkiksi atooppinen taipumus.

Allerginen kosketusihottuma syntyy, kun kädet ovat jatkuvassa kosketuksessa herkistävän aineen kanssa. Etukäteen ei tiedetä, kuka allergisoituu ja mille aineelle. Kosketusallergia on pysyvä, koska allergian kehittymisen seurauksena elimistössä syntyy pysyvä reagointitavan muutos.

Käsi-ihottuman hoito

Hoidon lähtökohtana on aina tunnistaa oireita aiheuttavat tekijät ja poistaa ne. Usein diagnoosia varten tarvitaan perusteellinen lääkärin tekemä selvitys, johon liittyy tarvittaessa allergiatestit.

Jos taustalla on esimerkiksi atooppinen taipumus, sitä pahentavia tekijöitä on pyrittävä välttämään ja ihoa on hoidettava huolellisesti. Jos käsi-ihottumaa ei hoideta tai sitä ei saada hallintaan, siitä voi kehittyä pitkäaikainen ja hankala iho-ongelma.

Käsi-ihottumia ehkäistään välttämällä ärsyttävien ja herkistävien aineiden käsittelyä. Jos se ei ole mahdollista, on huolehdittava käsien riittävästä suojauksesta suojakäsineillä.

Yksinkertainen ja hyvä hoito käsi-ihottumaan on laittaa yöksi käsiin runsaasti perusvoidetta ja puuvillakäsineet.

Lääkäriin tulee hakeutua, jos käsiin on tullut ihottumaa, joka ei parane 1–2 viikossa ilman reseptiä saatavalla hydrokortisonivoiteella, tai jos ihottuma uusiutuu hoidon päättymisen jälkeen.

Tavallisimmin käsi-ihottumia hoidetaan keskivahvoilla kortisonivoiteilla lääkärin ohjeen mukaisesti. Pitkäaikainen käsi-ihottuma voi vaatia useiden viikkojen hoitoa.

Jos ihottuma ei rauhoitu kortisonivoiteilla, voidaan tarvittaessa käyttää esimerkiksi keittosuolahaudetta tai sinkkivoidekäärettä. Myös valohoitoja voidaan käyttää käsi-ihottumien hoidossa.

Tulehtunutta ihoa voidaan hoitaa desinfioivilla tai antibakteerisilla aineilla. Joskus sisäinen antibioottihoito voi olla tarpeen.

Tukea ja neuvontaa

Onko sinulla kysymyksiä käsi-ihottumasta, sen hoitamisesta tai ehkäisemisestä? Allergia-, iho- ja astmaneuvontamme neuvoo käsi-ihottumaan liittyvissä kysymyksissä. Katso neuvontamme yhteystiedot ja aukioloajat.

Allergia-, iho- ja astmaliiton oppaat

Käsi-ihottuma-opas (pdf-tiedosto)
Handeksem-opas ruotsiksi (pdf-tiedosto)
Käsi-ihottuma-esite (pdf-tiedosto)

Lisätietoja

Käsi-ihottuma [Terveyskylä] (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Käsi-ihottumat eli käsiekseemat [Terveyskirjasto] (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)