Hyppää sisältöön

Astma-kysymyksiä

Kysymyksiä ja asiantuntijan vastauksia astmasta.

Vauvan astma

Voiko ihan pienellä vauvalla olla astma? Neuvolalääkäri totesi, että lapsenlapsen keuhkoista kuuluu astman tyylistä pihinää. Tyttärelläni on puhjennut astma muutama vuosi sitten. Tulisiko perheen käydä lääkärissä vauvan hengityksen pihinän vuoksi?

Astma on yleisin lasten pitkäaikaissairaus ja noin 6–10 prosenttia lapsista sairastaa astmaa tai saa ajoittain astmankaltasia oireita. Astmaan voi sairastua missä iässä vain. Usein pienen lapsen tai vauvan astma todetaan, jos vauva tai taapero on saanut useamman ylähengitystieinfektion yhteydessä hengenahdistusoireita, lapsen infektiot pitkittyvät tai lapsella on selkeästi voimakasta limaisuutta, rohinaa ja hengenahdistusta.

Pienen vauvan hengityksen pihinä ei aina ole merkki hengitysvaikeuksista. Se voi johtua vauvan hengitysteiden pienestä läpimitasta ja mahdollisesti vielä vähän pehmeästä henkitorvesta. Osalla pienistä lapsista henkitorven rustot ovat vastasyntyneenä niin pehmeät, että makuulla henkitorvi painuu kasaan ja henkitorven läpi kulkeva ilma kuulostaa rohisevalta.

Jos lapsi voi hyvin, kasvaa ja kehittyy normaalisti eikä tunnu vaisulta, pihisevän kuuloisen hengityksen taustalla voi olla tällainen kasvun myötä poistuva ominaisuus. Pienen vauvan hengitystä voi kuitenkin olla haastavaa arvioida. Jos asia huolestuttaa, perheen kannattaa jo oman mielenrauhan takia hakeutua lääkärin arvioon.

Myös jos lapsen yleistilassa huomataan muutoksia tai hengityksen pihinä lisääntyy, kannattaa käydä lääkärillä. Jos lapsi on pirteä ja aktiivinen eikä neuvolatarkastuksien yhteydessä ilmene mitään poikkeavaa, asiat ovat todennäköisesti hyvin.

Pienienkin vauvojen astmaa hoidetaan hengitettävillä astmalääkkeillä. Alle kouluikäisten lasten astmaa sekä kasvua ja kehitystä hoidetaan ja seurataan erikoissairaanhoidossa. Lasten astmaa hoidetaan Suomessa todella hyvin, ja se onkin hyväennusteinen sairaus. Monesti lapsen kasvun myötä astmaoireet helpottuvat ja osalla oireet jäävät lapsuusaikaan. Muiden perheenjäsenten sairastama astma toki nostaa myös lapsen riskiä sairastua astmaan, joten kannattaa seurata lapsen vointia ja mahdollisia astmaoireita.

Astma ja tulehduskipulääkkeet

Tuttavallani on ollut astma jo pitkään ja hän kertoi, että astmaa sairastava ei saisi käyttää mitään tulehduskipulääkkeitä. Lääkärini ei maininnut minulle tästä mitään. Voinko käyttää edelleen särkyvoidetta helpottamaan polvikipua, vaikka minulla on astma?

Useimmat astmaatikot voivat käyttää tulehduskipulääkkeitä ongelmitta. Kuitenkin noin 5 prosenttia astmaatikoista saa yliherkkyysoireita tulehduskipulääkkeistä (esim. ASA, ibuprofeeni ja ketoprofeeni). Oireina on astman pahentumista, nokkosihottumaa tai yliherkkyysnuhaa.

Diagnoosi perustuu yleensä oireisiin, eikä erillisiä tutkimuksia välttämättä tarvita. Tilanteen vaatiessa voidaan tehdä terveydenhuollossa altistuskoe, jossa lääkettä otetaan sairaalaolosuhteissa. Yleensä parasetamoli sopii tulehduskipulääkkeille herkistyneelle. Sen käytölle voi kuitenkin olla muita esteitä, joten asia on hyvä varmistaa lääkäriltä.

Jos olet aiemmin käyttänyt tulehduskipulääkkeitä ongelmitta, voit käyttää niitä edelleen astmadiagnoosista huolimatta. Älä kuitenkaan käytä tulehduskipulääkkeitä, jos huomaat niiden lisäävän astmaoireitasi.

Kannattaa myös muistaa, että tulehduskipulääkkeiden pitempiaikaisesta käytöstä on hyvä keskustella lääkärin kanssa. Tulehduskipulääkkeillä on paljon haittavaikutuksia, jos niitä käyttää yhtäjaksoisesti pitkään. Erityisesti tablettimuotoisena ne lisäävät mahahaavan ja verenvuotojen riskiä.

Suurimmassa osassa särkyvoiteista on vaikuttavana aineena tulehduskipulääke. Osa voiteista, kuten esimerkiksi kylmävoiteet, taas eivät sisällä mitään lääkeaineita. Ne ovat hyvä vaihtoehto polvikivun lievittämiseen silloin, jos ASA-yliherkkyys estää perinteisten särkyvoiteiden käytön.

Astman toteaminen spirometriatutkimuksella

Minulla todettiin astma spirometriatutkimuksella. Onko tutkimus luotettava?

Spirometria on astman diagnosoinnissa ja hoidon seurannassa käytettävä puhalluskoe. Spirometriatutkimus on luotettava, joten siinä todettu astmalle tyypillinen oireilu riittää astmadiagnoosin tekemiseen. Tämä tutkimus kuuluu astman perustutkimuksiin ja se tehdään yleensä laboratoriossa. Siinä tutkitaan uloshengityksen virtauksen lisäksi keuhkojen tilavuuksia ennen avaavan lääkkeen ottamista ja sen jälkeen.

Astmaatikon rokotukset

Mitä rokotuksia suositellaan astmaa sairastaville?

Astmaa sairastaville suositellaan kaikkia kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia rokotuksia. Astmaatikot kuuluvat etenkin influenssan, koronataudin ja pneumokokkisairauksien riskiryhmään. Näiden sairauksien jälkitautina voi sairastua keuhkokuumeeseen, joka voi olla astmaa sairastavalle vakava sairaus.

Astmaa ja muita kroonisia keuhkosairauksia sairastavilla keuhkokuume voi kestää pidempään, tauti voi olla vaikeampi ja toipuminen hitaampaa. Näistä suositelluista rokotteista astmaa sairastavalle tarjotaan maksutta vuosittain influenssarokote ja THL:n suosituksen mukaiset koronarokotteiden tehosteannokset.

Syksystä 2023 alkaen kansallinen rokoteohjelma laajeni koskemaan myös riskiryhmien pneumokokkirokotteita. Nyt 65-84-vuotiaat säännöllistä astmalääkitystä käyttävät saavat maksutta pneumokokkirokotteen osana kansallista rokotusohjelmaa. Rokote on kertaluonteinen, eikä sitä tarvitse tehostaa myöhemmin. Alle 65-vuotiaille ja yli 84-vuotiaille rokote on omakustanteinen.

Yli 60-vuotiaille on nyt tarjolla myös RSV-rokote. RS-virus voi aiheuttaa riskiryhmille (vauvat, yli 60-vuotiaat ja keuhko- tai sydänsairautta sairastavat) vakavan, jopa sairaalahoitoa vaativan, alahengitystieinfektion. Rokotetta annetaan yksi kerta-annos. Rokote ei kuulu kansalliseen rokoteohjelmaan, joten se on omakustanteinen.

Astmaatikoille sopivat untuvatuotteet

Voiko astmaa sairastava käyttää untuvatyynyjä tai untuvapeittoja?

Untuvatuotteet eivät enää ole lähtökohtaisesti kiellettyjä astmaa sairastavilta. Tärkeintä on selvittää, miten untuva on puhdistettu ja käsitelty. Vastuulliset untuvatuotteiden valmistajat kertovat prosesseistaan esimerkiksi nettisivuillaan ja hakevat tuotteilleen vastuullisuudesta kertovia sertifikaatteja. Hyvin puhdistettu laadukas untuva ei aiheuta allergiaa tai pahenna astmaoireita.

Monesti untuvasta oireita saavat ovat kokeilleet huonolaatuisesta untuvasta tehtyjä tuotteita. Tiedetään, että esimerkiksi halpatuotantomaissa untuvan käsittelyyn ja puhdistukseen käytetään kovia kemikaaleja, ja untuvan laatu voi olla myös huono. Käsittelyn jälkeen untuvaan voi jäädä epäpuhtauksia ja kemikaaleja, jotka saattavat aiheuttaa oireita astmaa tai allergioita sairastavalle. Panostamalla hyvälaatuisiin tuotteisiin myös astmaa sairastava voi käyttää untuvatuotteita.

Astma ja naapurin tupakansavu

Sairastan astmaa. Olen huomannut, että naapuri tupakoi sisällä ja tupakansavu kulkeutuu asuntooni. Tupakan haju aiheuttaa minulle astmaoireita. Miten minun pitäisi toimia?

Tupakointi aiheuttaa kaikille terveysongelmia, mutta hengityselinsairaat ovat erityisen alttiita tupakoinnin ja passiivisen tupakoinnin haitoille. Passiivinen tupakointi ärsyttää hengitysteitä ja lisää limaneritystä sekä allergista reagointia. Altistuminen tupakansavulle voi pahentaa astman oireita ja lisätä astmakohtauksen riskiä.

Tupakointi on tupakkalain perusteella kielletty taloyhtiön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa, kuten rappukäytävissä, pesutuvissa, kerhohuoneissa ja yhteisissä saunatiloissa. Tupakkalaki on 1.1.2017 alkaen mahdollistanut taloyhtiöille tupakointikiellon hakemisen kunnan terveysviranomaiselta huoneistojen parvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä sisälle huoneistoihin, mikäli savua voi kulkeutua muutoin kuin poikkeuksellisesti muiden asukkaiden parvekkeille, pihoille tai huoneistoihin.

Kannattaakin ensimmäiseksi selvittää, mitä taloyhtiössä on jo sovittu tupakoinnista. Asiaa voi tiedustella esimerkiksi taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta tai isännöitsijältä. Myös tupakoivan naapurin kanssa kannattaa keskustella asiasta. Voi olla, ettei naapuri ole edes tietoinen että tupakansavu kulkeutuu muihinkin asuntoihin.

Kannattaa myös tiedustella isännöitsijältä, onko mahdollista ehkäistä savun kulkeutumista asunnosta toiseen rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella. Jos tilanteeseen ei saada ratkaisua yhteisymmärryksessä kaikkien osapuolien kanssa, taloyhtiö voi hakea kunnan viranomaiselta tupakointikieltoa terveydensuojelulain mukaisesti.

Astmaatikon PEF-mittari?

Olen kuullut että jokaisella astmaatikolla pitäisi olla kotona oma PEF-mittari. Minkälainen PEF-mittari olisi hyvä ja mistä niitä voi hankkia?

PEF-mittari on hyvä omahoidon väline. PEF-mittarin käyttö kannattaa käydä läpi terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Astmaatikon on hyvä ainakin kerran vuodessa tehdä PEF-seurantaa noin viikon ajan. PEF-seurannan voi tehdä tarpeen vaatiessa myös useammin, erityisesti astman pahenemisvaiheiden yhteydessä.

PEF-mittari on herkkä elimistön muutoksille. Usein PEF-arvot lähtevät laskuun jo ennen kuin astmaatikko tuntee sen olossaan. Oman hoitavan lääkärin tai astmahoitajan kanssa kannattaakin keskustella itselle optimaalisesta PEF-tasosta sekä siitä, missä vaiheessa pitää tehdä mahdollisia lääkitysmuutoksia jos PEF-arvot lähtevät laskuun. Kun oppii tunnistamaan oman, itselle optimaalisen PEF-tason, voi reagoida pahenemisvaiheisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

PEF-mittareita voi ostaa esimerkiksi apteekeista. PEF-mittari on henkilökohtainen.

Astmaa vai refluksia?

Sain astmadiagnoosin kaksi vuotta sitten. Astmaa ei ole saatu kunnolla tasapainoon, ja minulla on jatkuvasti epämääräisiä oireita, joista en oikein tiedä ovatko astmaa vai jotain muuta. Ajoittain rintaa puristaa tai pistää ja keuhkoihin sattuu. Hengityksen vinkumista minulla ei ole, mutta välillä on tunne, että en saa vedettyä ilmaa sisään. Minulla on ollut refluksia jo aiemmin. Mistä erottaa onko kyse refluksitaudista vai astmasta? Tai voiko nämä olla sydänoireita? Pitäisikö asiaa tutkia?

Astmaatikoilla on refluksitautia jonkin verran muuta väestöä enemmän. Astman ja refluksin oireita voi olla vaikeaa erottaa toisistaan. Kannattaa keskustella oireista lääkärin kanssa, jotta saa varmasti oikeaa hoitoa eikä mikään piilevä sairaus jää huomaamatta.

Astma ei aiheuta varsinaista kipua rinnassa tai keuhkoissa. Tuntemukset ovat kuitenkin yksilöllisiä, ja toisen kipu voikin olla toiselle puristavaa tunnetta. Hengenahdistuksessa tunne on yleensä painon tunne rintakehällä, joka pahenee liikkuessa kun hapentarve lisääntyy. Astmakohtauksessa uloshengitys vaikeutuu ja saattaa vinkua. Avaava lääke auttaa tähän ainakin jonkin verran.

Jos hengityksen vaikeus ilmenee äkillisenä sisäänhengityksen vaikeutena ja vinkumisena, on todennäköisemmin kyseessä toiminnallinen äänihuulisalpaus. Tämä voidaan varmistaa terveydenhuollossa, ja kohtausta pystytään helpottamaan oikealla hengitystekniikalla.

Pistävä kipu keuhkojen kohdalla tai rintakehällä on todennäköisemmin lihasperäistä kipua. Esimerkiksi jäykkä rintaranka tai lihaskireydet voivat aiheuttaa sen tyyppistä kipua. Kivun paikan pystyy tällöin yleensä osoittamaan tarkasti.

Sydänoireissa kipu on puristavaa tunnetta rintakehällä ja se voi säteillä kaulaan, selkään ja olkavarsiin. Sydänoireilu pahenee liikkuessa, ja infarktissa voi olla myös muita oireita, esimerkiksi hengenahdistusta. Jos on yhtään epäilystä, että oire voisi olla sydänperäistä, on syytä käydä lääkärissä. Astmalääke ei helpota oloa sydänoireissa.

Refluksitauti oireilee tavallisesti närästyksenä ja poltteena, jota voi olla ylävatsalla tai rintalastan alla. Polte ei siis kuulu astmaan. Hapanta mahansisältöä voi nousta suuhun erityisesti makuuasennossa. Tämä voi aiheuttaa yskää ja kurkun ärsytystä. On melko vaikea itse erottaa, onko yskä astmaa, refluksia vai molempia.

Lieviin oireisisin voi alkuun kokeilla reseptivapaita närästyslääkkeitä ja muita refluksia helpottavia toimia, kuten vähentää rasvaisen ruuan syömistä, pienentää aterioita ja vähentää kahvin juontia. Pitkään jatkunut tai muutoin hankala yskä tai vatsaoireilu on joka tapauksessa syy käydä lääkärissä asian selvittämiseksi.

Kun oman astman luonne ja oireilu tulee tutuksi, oireet oppii yleensä tunnistamaan itse. Jos astmalääke ei kuitenkaan auta oireisiin, asiaa on syytä selvittää terveydenhuollossa.

Pakkanen vaivaa astmaatikkoa

Kovat pakkaset ottavat todella paljon henkeen ja astma oireilee heti pihalle mennessä. Onko mitään tehtävissä, vai pitääkö pysytellä sisätiloissa?

Ennen ulkoilua voi ottaa avaavaa lääkettä ennakoivasti, vähintään 15 minuuttia ennen ulos lähtöä. Myös hengitysilmanlämmitintä voi kokeilla, tai laittaa huivin suun eteen lämmittämään. Rauhallisessa liikunnassa kannattaa mahdollisuuksien mukaan hengittää nenän kautta. Nenä lämmittää hengitysilmaa, joten hengittäminen on helpompaa kuin suun kautta. Kovatahtisessa liikunnassa nenähengitys ei riitä, vaan suuhengitystä tarvitaan lisäksi.

Vieroitusoireet kortisonin lopetuksen jälkeen?

Minulla on ollut kaksi astman pahenemisvaihetta peräkkäin ja kortisonikuurien välillä kului vain kolme viikkoa. Keuhkolääkäri ohjeisti lopettamaan lääkityksen kerralla, ja otin viimeisen tabletin eilen illalla. Iltapäivällä iski yhtäkkiä todella huono, voimaton olo ja kamalat tykyttelyt olleet siitä saakka. Elimistön oma kortisonituotanto ilmeisesti aika minimissään. Kauanko vieroitusoireet kestävät? Mikä helpottaisi oloa?

Vieroitusoireet kortisonikurin lopettamisen jälkeen ovat tavallisia ja helpottavat kyllä muutamissa päivissä. Tyypillisesti näitä on pidempien kuurien jälkeen. Kuurin lopettaminen asteittain vähentäen ehkäisee vieroitusoireita.

Astmalääkkeiden sivuvaikutukset

Jos hoitavista astmalääkkeistä (kortisoni-inhalaattorit) tulee sivuvaikutuksia, kauanko ne kestävät? Vähenevätkö oireet ajan kanssa? Millaisia lääkityksen sivuoireita kannattaa ”sietää”? Olen kokeillut useita hoitavia astmalääkkeitä, mutta kaikista tulee sen verran paljon sivuoireita, etten voi käyttää niitä. Univaikeudet, päänsärky, huono olo tulee pienestäkin annoksesta, vaikka sen ottaisi aamuisin, joten olen pisimmillään käyttänyt lääkettä viikon.

Viikko on vielä niin lyhyt aika, että on hoitavan lääkkeen teho ei ole kunnolla alkanut. Osa sivuoireista on sellaisia, että voivat helpottaa alun muutaman viikon jälkeen. Tähän vaikuttaa moni asia, ja suosittelen aina juttelemaan lääkärin kanssa, jos sivuoireet haittaavat omaa arkea ja vointia.

Minulla on astmalääkkeenä spiriva ja alvesco. Olen käyttänyt näitä lääkkeitä nyt kaksi viikkoa. Lääkkeiden oton jälkeen noin kahden tunnin päästä alkaa henkeä ahdistaa voimakkaasti. Menevätkö nämä sivuoireet ohi vai pitääkö lääke vaihtaa?

Suosittelen juttelemaan lääkärin kanssa aina, kun syytä epäillä että hankalat oireet johtuvat lääkityksestä. Oli kyse sitten riittämättömästä tai epäsopivasta lääkityksestä. Jatkuva päivittäinen hengenahdistus on aina syy olla yhteydessä terveydenhuoltoon.

Huonot PEF-arvot ilman astmaa?

Minulla tutkitaan juuri mahdollista astmaa. Sain kotiini PEF-mittarin. Puhallustulokset ovat alle viitearvon, mutta lääkkeellä ei ole vaikutusta niihin. Olen koko ajan kauhean väsynyt ja syvään hengittäessä oikea puoli keuhkoista pistää. Urheilen erittäin paljon, eli huonosta kunnostakaan ei voi olla kyse. Voiko PEF-arvot olla huonot ilman astmaakin?

PEF-viitearvo on keskiarvolukema muiden ihmisten arvoista. Tähän vaikuttavat ikä, pituus ja sukupuoli. Kuitenkin yksittäisellä ihmisellä voi olla jonkin verran viitearvoa matalampi tulos ilman, että tilanteessa on mitään poikkeava.

Astmatutkimuksissa tarkastellaan muutosta avaavan lääkkeen jälkeen, sekä aamun ja illan välistä vaihtelua puhallusarvoissa. Lisäksi astman perustutkimuksiin kuuluu spirometria-puhallustutkimus ja tarvittaessa muitakin tutkimuksia. Eli kannattaa odottaa rauhassa, mikä on lääkärin arvioi tilanteesta kun kaikki tutkimukset on tehty.

Pistävä kipu ei tyypillisesti liity astmaan. Se voi johtua jostain muusta syystä ja olla esimerkiksi lihasperäistä.

Missä astmaa hoidetaan?

Minulla on parin viikon ajan ollut raskas hengittää ja kunnollista syvään hengitystä ei oikein tule. Joudun ottamaan avaava lääkettä melkein päivittäin, eikä se silti tunnu auttavan. Omalääkärini on terveyskeskuksessa, mutta luin ettei se ole auki. Pitääkö minun olla yhteydessä omalääkäriini, vai voinko ottaa yhteyttä työterveyteen?

Voit hyvin olla yhteydessä omaan työterveyshuoltoosi. Riippuu työnantajan tekemästä sopimuksesta, hoidetaanko pitkäaikaissairauksia työterveyshuollossa. Tämä selviää kysymällä asiaa työterveyshuollosta tai työnantajalta.

Vaihtoehtoisesti voi olla yhteydessä alueesi asukkaille tarkoitettuun terveysasemaan. Oman terveysasemasi yhteystiedot löydät luultavasti joko kunnan tai terveysaseman verkkosivuilta, tai soittamalla ajanvaraukseen. Kuvailemassasi tilanteessa asian voi hyvin hoitaa joku muukin kuin omalääkärisi.

Astma ja raskaus

Suunnittelemme raskautta ja minulla on astma. Säännöllinen lääkitys on ollut käytössä noin 6 vuotta enkä juurikaan oireile. Voiko astmalääkkeitä käyttää raskauden aikana?

Raskausajan lääkityksestä pitää aina jutella lääkärin kanssa. Astmaa kuitenkin hoidetaan tyypillisesti tavallisilla astmalääkkeillä myös raskauden ja imetyksen aikana. Raskauden aikana on erityisen tärkeää, että äidin keuhkot toimivat parhaalla mahdollisella tavalla, jotta lapsenkin hapensaanti on turvattu.

Jos edellisestä astman seurantakäynnistä on yli vuosi, olisi hyvä varata aika ja tarkistaa astman tilannetta. Muutoin seurantakäynnille kannattaa hakeutua viimeistään alkuraskaudesta. Hyvä hoitotasapaino ja oikea astmalääkitys ovat erityisen tärkeitä raskauden aikana, joten ne kannattaa ottaa vakavasti.

Hengenahdistus liikkuessa

Astma oireilee nyt tavallista enemmän ja varsinkin lenkillä alkaa ottaa henkeen. Joudun ottamaan avaavaa ennen lenkkiä ja joskus vielä lisää lenkin aikana. Pitäisikö lopettaa liikunta?

Ei tarvitse missään nimessä lopettaa liikkumista. Astman oireet tulevat usein esiin liikkuessa, kun elimistön hapen tarve kasvaa. Oireilu liikunnan aikana kertoo usein siitä, että astma hoito ei ole hyvässä tasapainossa.

Ensimmäisenä tulee varmistaa, että ottaa astmalääkkeen oikein. Kannattaa siis tarkistuttaa oma lääkkeenottotekniikka. Tähän kannattaa pyytää apua hoitajalta, lääkäriltä tai apteekista. Jos hyvästä lääkkeenottotekniikasta huolimatta oireilee, on syytä käydä astmakontrollissa ja selvittää onko lääkehoito muutoin sopiva.

On myös tärkeää huomioida, että liikkuu oman kuntotason mukaisesti sekä astma huomioiden. Astmaatikon elimistö vaatii muita enemmän alkuverryttelyä, jotta keuhkot tottuvat rasitukseen. Lenkille lähtiessä on siis hyvä muistaa alkuverryttely ja ottaa lenkin alkutaival erityisen rauhallisesti.

Tärkeää on myös osata erottaa astmaan liittyvä hengenahdistus normaalista hengästymisestä. Normaali hengästyminen tyypillisesti helpottaa, kun liikunnan tehoja laskee. Nopea, sykettä nostattava intervalli voi kuitenkin aiheuttaa sen, että hengästymisen tunne tulee vasta pysähtymisen jälkeen. Normaali hengästyminen kuitenkin helpottaa muutamissa minuuteissa.

Astmaan liittyvä hengenahdistus voi jatkua tai jopa pahentua, vaikka pysähtyy. Hengenahdistukseen tarvitaan yleensä avaavaa lääkettä, kun taas hengästyminen helpottaa itsekseen. Hengenahdistuksessa saattaa myös kuulua vinkumista uloshengityksen aikana.

On hyvä muistaa, että erittäin rasittavat ja sykettä nostattavat harjoitukset voivat aiheuttaa hengenahdistusta myös terveillä ihmisillä. Parhaiten näiden eron oppii kuulostelemalla omaa kroppaa. Paljon liikkuva usein tietääkin, jos hengästyminen liikkuessa tuntuu poikkeuksellisen voimakkaalta.

Avaavaa lääkettä voi ottaa ennakoivasti ja lääke on hyvä pitää mukana liikkuessa. On parempi ottaa lääkettä ja liikkua, kuin jäädä kotiin oireiden vuoksi tai niiden pelossa.

Jos avaavaa lääkettä kuitenkin tarvitsee jatkuvasti, suosittelen lääkärissä käyntiä. Pääsääntöisesti astma saadaan hoidettua niin hyvään tasapainoon, että normaali liikkuminen on mahdollista. Sopivan lääkityksen löytäminen voi kuitenkin viedä aikaa. Joskus astma voi myös olla niin vaikea, että täysin optimaalista tilannetta ei löydy.

Liikunta on kuitenkin erittäin tärkeä osa astman hoitoa ja sitä kannattaa jatkaa vaikka välillä tulee aikoja, jolloin tehoja täytyy laskea ja vauhtia himmata.

Astma ja helle

Astmaatikkona ja siitepölyallergisena oloni on tukala näillä helteillä. Miten oloa voisi helpottaa ja mistä tämä oikeastaan johtuu?

Astmaatikot kokevat helteet kovin eri tavoin. Osalle lämmin ilma on helpotus, ja osa kokee oireidensa voimistuvan. Lämpimillä säillä ilmassa on usein enemmän erilaisia epäpuhtauksia ja pölyjä, esimerkiksi siitepölyä. Se saattaa pahentaa astmaatikon oireita allergian tai pölyjen aiheuttamien ärsytysoireiden vuoksi. Lämpö sinänsä ei ole astmaatikolle haitallista.

Ihmiset kuitenkin sietävät hellettä eri tavoin. Oloa kannattaa helpottaa viilentämällä sisätiloja mahdollisuuksien mukaan. Päivin kannattaa pitää kaihtimet ja verhot kiinni, ja tuulettaa öisin kun ilma on viileämpää.

Kylmä suihku ja ohuet vaatteet auttavat myös oloa. Kuumalla ilmalla on syytä huolehtia tavallista runsaammasta juomisesta ja muistaa myös syödä, vaikka näläntunne kuumassa heikkenisikin. Runsaan hikoilun ja juomisen vuoksi kannattaa välillä napata kohtuudella jotain suolaista.

Jos oireilu pahenee, astman ja allergian lääkitystä on syytä tehostaa lääkärin ohjeen mukaan.

Kodin sisustaminen

Lapsella todettiin astma. Voiko kotiin hankkia villamaton? Mitä kodin sisustuksessa ja materiaaleissa pitäisi ottaa huomioon?

Mikään materiaali tai sisustustyyli ei ole astmaatikon kodissa kielletty. Villa itsessään ei ole allergisoiva materiaali.

Karvaiset, pörröiset ja löyhään kudotut tekstiilit keräävät yleensä enemmän pölyä. Kannattaa suosia sileiksi kudottuja mattoja ja tiukkaan kudottuja tekstiilejä. Pölyn määrään voi kuitenkin vaikuttaa paljon siivoamisella. Myös tavaran ja tekstiilien määrä sekä ilmanvaihto vaikuttavat kodin pölyisyyteen.

Astmaatikolle ei ole mitään erillisiä kodinsiivousohjeita. Jos kotona kuitenkin oireilee, on hyvä miettiä olisiko syytä esimerkiksi karsia tavaraa, jotta pölyn määrän saa pidettyä kurissa. Huonepöly ei allergisoi, mutta se voi aiheuttaa ärsytysoireita erityisesti silloin, kun hengitystiet oireilevat muutenkin herkästi.

Osteoporoosin ja astmalääkkeen yhteys

Onko astmalääkkeellä yhteyttä luiden kulumiseen? Olen käyttänyt Alvescoa vuoden. Nyt lonkkani ja polveni ovat kipeytyneet. Lääkkeessä on kortisonia, mahtaako se olla syynä kipuihini? Muita kortisonipitoisia lääkkeitä minulla ei ole.

On totta, että kortisoni vaikuttaa luustoon ja aiheuttaa haittavaikutuksia, jos sitä käyttää suuria määriä säännöllisesti. Hengitettävissä astmalääkkeissä on kuitenkin vain murto-osa tablettimuotoisten lääkkeiden kortisonimäärästä. Kun lääke hengitetään suorana keuhkoihin, sitä tarvitaan huomattavasti pienempi määrä. On siis hyvin epätodennäköistä, että hengitettävä astmalääke olisi syynä luuston kulumiseen lyhyellä aikavälillä. Nivelten kipu on kuitenkin syytä tutkia, joten jos kipu jatkuu, kannattaa hakeutua lääkäriin.

Jätä oma kysymyksesi.

Sinua saattaa kiinnostaa