Hyppää sisältöön

PEF-seuranta

PEF-puhallusseuranta on astman perustutkimus. PEF-puhallus kertoo hengityksen ulospuhallusvoimakkuudesta ja sen vaihtelusta.

PEF-mittarit

Jokaisella astmaa sairastavalla olisi hyvä olla oma PEF-mittari. Mittareita voi ostaa esimerkiksi allergia- ja astmayhdistyksistä sekä apteekista. Astmaa sairastavalle riittää normaali perusmittari. 

Käytössä olevaa mittaria on hyvä huoltaa säännöllisesti. Mittari tulisi puhdistaa kuukausittain. Kotikäytössä mittari puhdistetaan liottamalla sitä miedossa kädenlämpöisessä saippuavedessä muutaman minuutin. Mittarin annetaan kuivua vapaasti puhdistuksen jälkeen.

Mittari kannattaa vaihtaa uuteen kolmen vuoden välein.

PEF-seuranta

PEF-seuranta on astman perustutkimus, joka mittaa ulospuhallusvoimakkuutta ja sen vaihtelua. PEF-seurantaa käytetään sekä silloin, kun selvitetään onko kyseessä astma, että astman hoidon seurannassa.

Oikea puhallustekniikka on edellytys onnistuneelle PEF-seurannalle. Pyydä ohjeet PEF-puhallustekniikkaan terveydenhuollosta tai apteekista.

Diagnostisen PEF-seurannan toteuttaminen

PEF-puhallusseurantaa käytetään apuna astman diagnosoinnissa yli 12-vuotiailla. Alle 12 vuotiaiden PEF-puhallustekniikka ei ole vielä riittävän luotettava diagnostiseen PEF-seurantaan.

PEF-puhallusseurantaa tehdään 2 viikon ajan. Seurannan tarkoituksena on selvittää aamu- ja iltapuhallusten vaihtelut sekä avaavan lääkkeen vaikutuksen puhallusarvoihin. Diagnoosivaiheen seurannan aikana ei käytetä hoitavaa astmalääkettä.

Puhalluksia tehdään aamulla ja illalla.  Aamulla on tärkeää puhaltaa ensimmäiset kolme puhallusta heti herättyä. Tämän jälkeen otetaan keuhkoputkia avaavaa lääkettä lääkärin ohjeen mukaan ja annetaan lääkkeen vaikuttaa vähintään 15 minuuttia. Sen jälkeen puhalletaan uudestaan kolme puhallusta.

Puhallusarvot eivät saa poiketa toisistaan enempää kuin 20l/minuutissa. Perättäisiä puhalluksia suositellaan tehtäväksi korkeintaan 5. Lukemat sekä ennen että jälkeen lääkkeenottoa kirjataan kaavakkeeseen.

Illalla puhallukset tehdään suurin piirtein samaan aikaan päivittäin ja toistetaan samalla tavalla kuin aamullakin. Kaikki arvot kirjataan jälleen kaavakkeeseen.

Mahdollisen astmadiagnoosin tekee hoitava lääkäri astmatutkimusten tulosten perusteella.

Astman hoitotasapainon seurantaan riittää viikon PEF-seuranta. Seurannan aikana käytetään normaalisti säännöllisesti käytettäviä astmalääkkeitä ja tarvittaessa lääkärin ohjeen mukaan keuhkoputkia avaavalla lääkkeellä. Seurantaa kannattaa tehdä ennen astmakontrollia. Ota seurantatulokset mukaan seurantakäynnille.

PEF- puhallusseurannan tekeminen

Puhallusseurantaa tehdään aamuin illoin, ja lisäksi silloin kun on oireita. Mittausajankohdat tulisi olla suurin piirtein samat aamuisin ja iltaisin. Eli jos puhallat aamulla klo 8, tee se seuraavana aamuna suurin piirtein samaan aikaan.

  • Puhalla 3 puhallusta aamulla heti herättyäsi
  • Ota keuhkoputkia avaavaa lääkettä lääkärin ohjeen mukaan (jos olet saanut ohjeen käyttää avaavaa lääkettä puhallusten yhteydessä)
  • Puhalla 15 minuutin kuluttua uudelleen 3 puhallusta
  • Toista sama illalla

Puhallusohjeet

  • Nollaa mittari ennen puhallusta
  • Tee puhallukset aina samassa asennossa istuen tai seisten
  • Vedä keuhkot mahdollisimman täyteen ilmaa ja aseta suukappale tiivisti huulten ja hampaiden väliin
  • Pidä mittari vaakatasossa ja puhalla voimakas, lyhyt ulospuhallus – huomioi, etteivät sormet ole viisarin tai ilma-aukkojen esteenä
  • Kirjaa lukema taulukkoon 
  • Tee yhteensä 3 puhallusta, puhallukset eivät saa erota toisistaan yli 20l/min
  • Kirjaa kaikki puhallukset taulukkoon

PEF-taulukko ja ohje

Käytä taulukkoa PEF-seurannan tukena. Taulukon mukana on myös PEF-seurannan ohje.

PEF-taulukko ja sen täyttöohje (pdf-tiedosto)
PEF-taulukko koneella täytettävänä (xls-tiedosto)
PEF-uppföljningstabell på svenska (pdf-fil)

PEF-viitearvot ikäryhmässä 15-85-vuotiaat (pdf-tiedosto)

Sinua saattaa kiinnostaa