Hyppää sisältöön

Lapsen astman hoito

Lapsen astman hoidon tavoitteena on rauhoittaa tulehdus keuhkoputkissa säännöllisellä lääkityksellä ja välttää oireita pahentavia tekijöitä.

Lapsen astman hoidon seuranta

Alle kouluikäisen lapsen astman hoidon seuranta tapahtuu erikoissairaanhoidossa. Kouluikäisen lapsen seuranta siirtyy monesti perusterveydenhuoltoon tai koululääkärin seurantaan.

Seurantakäynneillä seurataan lapsen vointia ja kasvua, mutta myös perheen jaksamista ja pyritään tukemaan koko perhettä. Seurantakäynneillä tavataan usein sekä astmahoitaja että lääkäri. Seurantaväli on yleensä 6–12 kuukautta, tarvittaessa tiuhemminkin lapsen tilanteesta riippuen.

Astmalääkitys lapsella

Päivittäinen lääkitys on avain hyvään hoitotasapainoon. Lapselle pyritään löytämään sopiva lääkitys, jonka avulla hän pystyy elämään normaalia ikätasoaan vastaavaa liikkuvaista elämää. Lääkityksen lisäksi keskeistä lasten astman hoidossa on hyvän fyysisen kunnon ylläpitäminen ja lapselle terveellinen ympäristö.

Lapsen astman hoidon peruslääkitykseen kuuluvat keuhkoputkien tulehdusta hoitavat lääkkeet ja keuhkoputkia avaavat lääkkeet. Oikea lääkkeenottotekniikka on tärkeää, jotta lääke vaikuttaa siellä missä pitääkin eli keuhkoputkissa. Lääkäri tai hoitaja opettaa oikean lääkkeenottotekniikan vastaanotolla ja lääkkeenottotekniikka tulisi tarkastaa aina kontrollikäynnillä.

Lääkitys mahdollistaa normaalin, liikunnallisen elämän. Lapselle on tärkeää kertoa, miksi lääkettä käytetään myös oireettomana, ja opastaa omahoitoon ikätasoisesti. Virusinfektiot voivat aiheuttaa oireita lääkityksestä huolimatta, joten hoitoa säädetään tarpeen mukaan.

Lasten astmalääkkeen lääkkeenottotekniikka

Alle kouluikäiset lapset käyttävät sumutemaisia lääkkeitä, sillä lasten sisäänhengitysvoimakkuus ja koordinaatio ei vielä riitä jauhemaisen lääkkeen käyttöön. Sumutemaiset lääkkeet tarvitsevat tilanjatkeen, jotta lääkeannos saadaan kokonaan hyödyksi. Alle 3-vuotialla lapsilla käytetään maskia tilanjatkeessa.

Tilanjatkeissa on eroja. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpää on varmistaa että lapsen lääke annostellaan tilanjatkeella, joka mahdollistaa lääkkeen kulkeutumisen keuhkoputkiin asti.

Jauheinhalaattoreiden käyttö alkaa sujua esikouluiästä alkaen. Ne edellyttävät onnistuakseen voimakkaan sisäänhengityksen.

Jos lapsi itkee, lääke ei kulkeudu sinne minne pitää eli keuhkoputkiin. Lääkkeenottotilanne kannattaa pitää rauhallisena ja mukavana hetkenä. Lääkkeen ottamista voi harjoitella vaikka leikin varjolla. Lasta voi helpottaa, jos lääkettä annetaan ensin leikisti esimerkiksi pehmonallelle tai vanhemmalle.

Tilanjatkeen tulee olla vaakasuorassa, kun siitä hengitetään. Kun tilanjatketta käytetään maskin kanssa, on tärkeää, että maski istuu tiiviisti lapsen nenän ja suun ympärillä.

Tilanjatke pestään vähintään kerran viikossa laitevalmistajan ohjeen mukaan.

Lue lisää lapsen astman lääkehoidosta Terveyskylän Lastentalon sivuilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Vinkit hyvään lääkkeenottotekniikkaan:

  • Muista hyvä rennon ryhdikäs asento.
  • Ravistele inhalaattoria ennen käyttöä
  • Aseta inhalaattori tilanjatkeeseen
  • Tilanjatke suoraan kohti suuta.
  • Jos käytössä on maski niin se tiiviisti suun ja nenän päällä. Pelkän tilanjatkeen kanssa huulet tiukasti tilanjatkeen suuosan ympärillä.
  • Vapauta lääkeannos tilanjatkeeseen, lääke annostellaan aina yksi annos kerrallaan
  • Inhalaattorista hengitellään yksi annos kerrallaan, hengitys mahdollisimman syvään, napaan asti! Lääkkeen voi hengitellä rauhassa useammalla hengenvedolla.
  • Toista tarvittaessa

Astmalääkkeiden haittavaikutukset

Astman hoidossa käytettävät hengitettävät lääkkeet ovat turvallisia, koska ne vaikuttavat paikallisesti. Mahdollisia haittavaikutuksia seurataan tarkasti kontrollien yhteydessä.

Hengitettävä kortisonipohjainen lääke on paikallishoitoa, eikä juuri imeydy verenkiertoon. Se saattaa alkuvaiheessa vaikuttaa pituuskasvua hidastavasti, mutta vaikutus aikuispituuteen on vähäinen, keskimäärin noin 1,2 cm. Lapsen kasvua seurataan hengitettävän kortisonilääkityksen aikana säännöllisesti.

Avaavat lääkkeet voivat varsinkin lääkehoidon alkuvaiheessa avaavat lääkkeet saattavat aiheuttaa sydämen sykkeen nopeutumista ja vapinaa. Nämä oireet ovat yleensä nopeasti ohimeneviä.

Joillain lapsilla leukotrieenisalpaajat, montelukasti, voi harvinaisena sivuvaikutuksena aiheuttaa joillekin lapsille painajaisiunia. Montelukasti otetaan yleensä illalla mutta jos se vaikuttaa lapsen yöuniin niin tarvittaessa lääkkeen oton voi siirtää aamuun.

Lapsen astman hyvä hoitotasapaino on tärkeää sillä hoitamaton astma voi aiheuttaa pysyviä muutoksia keuhkoihin ja sekä haitata myös lapsen kasvua.

Valmistautuminen itsenäiseen omahoitoon

Vastuu astman hoidosta on vanhemmilla, mutta lapsi on hyvä ottaa mukaan opettelemaan oman sairauden hoitoa. Vastuu astman hoidosta ja lääkehoidon toteuttamisesta on vanhemmilla, mutta lapsen kanssa kannattaa käydä läpi astman lääke- ja omahoitoon liittyviä tekijöitä lapsentasoisesti alusta alkaen. Näin lapsi voi omaan tahtiin opetella astman hoitoon liittyviä rutiineja ja näin valmistautua itsenäiseen omahoitoon.

Tukea ja neuvontaa

Onko sinulla kysymyksiä astmasta tai sen hoitamisesta? Allergia-, iho- ja astmaneuvontamme neuvoo astmaan liittyvissä kysymyksissä. Katso neuvontamme yhteystiedot ja aukioloajat.

Kysymyksiä ja asiantuntijan vastauksia astmasta.

Allergia-, iho- ja astmaliiton oppaat

Lasten astma -opas (pdf-tiedosto)
Nuorten astma -opas (pdf-tiedosto)

Vertaistuki

Suljetut vertaistukiryhmät Facebookissa
Vertaistreffit eri puolilla Suomea
Vertaistarinoita astmasta

Verkkoluennot ja ohjevideot

Allergia-, iho- ja astmaliiton astma-verkkoluentojen tallenteet
Allergia-, iho- ja astmaliiton ohjevideot lasten astmasta

Allergia-, iho- ja astmaliiton yhdistykset

Allergia-, iho- ja astmaliittoon kuuluu useita astmayhdistyksiä eri puolilla Suomea.
Katso yhdistysten yhteystiedot.

Lisätietoja

Astma [Terveyskylä] (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Astma [Terveyskirjasto] (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Astma [Käypä hoito] (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)