Vauvana minulla oli usein hankalia flunssia, joiden takia päädyin ajoittain sairaalahoitoon asti. Kärsin myös jonkin verran atooppisesta ihottumasta, joka kuitenkin helpotti ajan myötä. Seitsemänvuotiaaksi asti en ollut allerginen millekään, mutta pikkuhiljaa allergioita alkoi ilmaantua.
Ensimmäiset merkit eläinallergiasta
Äitini huomasin ensimmäisen kerran allergiani ollessamme sirkuksessa. En tiedä, vieläkö sirkuksessa hevosia osana näytöksiä on, mutta 1990-luvun alussa vielä ainakin oli. Silmäni alkoivat vuotaa kovasti ja kutista ikävästi ja hankasin niitä lähes koko näytöksen ajan.
Silmät tietysti turposivat kaikesta kutinasta ja hankaamisesta kovasti, ja äitini näin päätteli minun olevan hevosille allerginen. Myös koirien ja kissojen silittämisen jälkeen silmäni olivat usein todella turvoksissa.
Ajan saatossa eläinallergioiden lisäksi elämääni tulivat myös siitepöly– ja ruoka-aineallergiat. Ikkunani takana kotipihallamme kasvoi vanha ja kaunis tuomi, mutta sen kukkiessa sain niin kovia allergiaoireita, että tuomi lopulta kaadettiin kokonaan pois.
Koivun kukinnan aikaan nenä vuoti kovasti ja yskitti. Pujon kukkimisen aikaan minulle nousi usein jopa kuume ja ääni oli poissa pari viikkoa kukkimisen aikana.
Atooppinen ihottuma palasi ja allergiaoireet vaikeutuivat
Atooppinen ihottuma oli pitkään poissa, mutta ollessani parikymppinen se tuli oikein rytinällä takaisin. Samaan aikaan eläinpölyallergiani hankaloituivat entisestään, ja sain hankalia hengitystieoireita jopa ulkoilmassa lähellä olevista henkilöistä, jotka olivat olleet hevostallilla päällään olevissa vaatteissa. Sain kamalia yskänpuuskia, jotka aiheuttivat kurkun turpoamista, silmäni vuotivat ja nenä valui.
Hakeuduin työterveyshuoltoon, jossa ihotautilääkäri kyseli laajasti kysymyksiä ja määräsikin minulle reseptillä uudenlaisen, väsyttämättömän allergialääkkeen ympärivuotiseen käyttöön.
Olin tuohon aikaan päivittäistavarakaupassa töissä, enkä voinut mitenkään välttyä eläinpölyiltä työpaikallani. Eihän ihmisiä voi kieltää tulemasta kauppaan vaatteissa, joissa voi olla vaikkapa hevospölyä.
Siitepölyallergiat vaikeutuivat vuosi vuodelta ja siitepölyaikaan joudunkin tuplaamaan, tai pahimmillaan jopa triplaamaan, allergialääkkeeni, että pärjään. Muutamana vuonna koivun alkaessa kukkia kävi niin, että korvani meni lukkoon.
Perusterveydenhuollossa asiaa selviteltiin ja kävi ilmi, että tämäkin oire johtui siitepölyallergiasta, korvan ja nenän välinen putki turposi allergian takia umpeen. Tehokkaampi allergialääkitys onneksi poisti ongelman pikaisesti eikä se ole, ainakaan vielä, uusiutunut.
Eläinallergia ei ole kaikkien eläinten kohdalla samanlainen
Suurin osa koirista ei aiheuta minulle enää allergisia oireita, mutta riippuen koiran karvatyypistä ja hilseen määrästä oireita voi edelleen tulla. Minulla itsellänikin on ollut koiria jo yli 10 vuotta. Molemmat ovat olleet sekarotuisia ja sileä- ja pitkäkarvaisia, enkä ole heistä kummastakaan onneksi minkäänlaisia oireita saanut, vaikka vanha koiramme nukkui kanssamme samassa sängyssäkin.
Kissoista saan edelleen jonkin verran oireita, mutta tehokkaan allergian hoidon ansiosta paljon vähemmän. Hevoset ovat minulle se kaikkein pahin eläinallergian aiheuttaja, en voi edes kuvitella harkitsevani vaikkapa ratsastusta.
Astma täydensi atooppisen kolmikon
Vähän reilu kolmekymppisenä sitten lopulta sairastuin myös astmaan, joka minulla on vaikea-asteinen. Ajattelen, että näillä kaikilla asioilla on yhteys, useinhan nämä ovat paha kolminaisuus. Monilla atoopikoilla on allergioita ja astmaa, monilla astmaatikoilla atopiaa ja allergioita.
Tehokkaan hoidon ansiosta omat oireeni ovat kuitenkin hallittavia. Atopian hoitoon minulla on perusvoiteita ja lääkevoiteita, joita enää tarvitsen onneksi vain ajoittain. Minulle on puhjennut myös POD, eli perioraalidermatiitti, joka näyttää olevan mallia pysyvä. Myös tätä hoidan lääkevoiteella.
Allergioitani hoidan ympärivuotisesti, ja nyt ilmastonmuutoksen myötä siitepölykausi on pidentynyt. Tuoksukin siitepöly vaivaa ikävästi pitkälle syksyyn saakka, ja joudunkin ottamaan myös tuoksukin siitepölykertymän aikana tuplana tai triplana allergialääkettä ja käyttämään myös allergianenäsuihketta.
Astma pysyy kohtuullisen hyvin kurissa inhaloitavan hoitavan sekä biologisen lääkityksen ansiosta, ja pystynkin elämään lähes normaalia elämää. On asioita, joihin en pysty, mutta paljon on myös asioita, joihin pystyn!
Somelähettiläs Iida
