Kurkkua kuristaa, pulssi hakkaa. Voiko tämä olla allergiaa, vai jännittääkö minua kuitenkin vain syödä muualla kuin kotona?
Kohtaan tämän tilanteen usein, kun syön ulkona tutun ja turvallisen kodin sijaan. Kärsin laajoista ruoka-aineallergioista, joista kalasta ja kanamunasta saan anafylaktisen reaktion. Muualla kuin kotona syöminen jännittää aina, vaikka olenkin kovin avoin lähipiirille ja uusille tuttaville allergioistani. Olen aina kokenut, että niiden ihmisten, ketä on ympärilläni, on hyvä tietää anafylaksiastani. Ihan vain siltä varalta, jos jotain sattuukin.
Olisi kiva olla yksi päivä ilman allergioita
Vaikka puhun mielelläni allergioistani, olisi joskus ihan kiva olla se tyyppi, joka ei kiinnitä huomiota koulutuspäivissä, ravintolassa tai muussa tilanteessa, kun kokki huutelee kukas tämä allerginen tyyppi on. Olisi kiva olla yksi päivä ilman allergioita, ihan vaan että tietäisi, miltä se tuntuu.
Allergiat ovat kuitenkin muovanneet minut tällaiseksi kuin olen. En osaisi enää elää ilman niitä, vaikka uskon, että esimerkiksi matkustelu olisi paljon helpompaa tai stressittömämpää ilman allergioita seuralaisena.
Kunpa ravintoloissa ymmärrettäisiin anafylaksiatasoiset allergiat
Välillä arjessa kohtaa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioiden vakavuutta. Nämä allergiat eivät ole jonkin trendin mukaisia rajoituksia, vaan henkeä uhkaavia allergioita. Näissä tilanteissa vaihdan esimerkiksi ravintolaa, jos minulla tulee yhtään sellainen olo, ettei minua oteta tosissaan.
Onneksi maailma on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Nykyisin allergiset otetaan hiukan paremmin huomioon, kuin mitä esimerkiksi minun lapsuudessani. Mielestäni olisi ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi ravintola-alan henkilöstöä koulutettaisiin allergioiden vakavuuteen.
Inhoan sitä tunnetta, että olen vaivaksi jollekin allergioideni vuoksi. En tiedä, onko se vain minun tunteeni, mutta tätä kohtaan usein. Toivoisin, että ravintola-alalla annetaan aikaa allergiselle kertoa rajoitteistaan ja otetaan aikaa ruuan valmistamiselle, jotta kaikki sujuisi hyvin.
Haluan auttaa ihmisiä anafylaksian kanssa
Anafylaksian pelko on aina läsnä. Saatuani ensimmäisen anafylaksia aikuisiällä, pelko tuli vahvemmin esiin. Tämän vuoksi olen hakeutunut vertaisten piiriin. Siinä hetkessä tuntui siltä, että haluaisin että joku ymmärtää, mitä itse käy läpi.
Ei sitä tunnetta oikein osaa selittää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole hengenvaarallisesti allerginen. Sitä periaatteessa joka päivä laittaa itsensä alttiiksi hengenvaaralliselle reaktiolle, jos syö muualla kuin kotona, tai on töissä paikassa missä esimerkiksi on yhteinen ruokailutila.
Koen myös suurta tarvetta auttaa ihmisiä, jotka kamppailevat anafylaksian kanssa. Jos voin auttaa edes yhtä anafylaktikkoa, koen vapaaehtoistyöni onnistuneeksi. Koska olenhan minäkin pärjännyt anafylaksian kanssa koko ikäni, niin kyllä se toinenkin anafylaktikko pärjää.
Toki, elämä anafylaksian kanssa vaatii paljon suunnittelua, selvittelyä ja pitkää pinnaa, mutta se on kaikki sen arvoista. Onhan kyse omasta terveydestä.
Somelähettiläs Emma