Hyppää sisältöön

”Ota minut tosissasi” – ruoka-allergista on kuunneltava

Ruoka-allergia on otettava tosissaan aina, kun allergiselle valmistetaan tai tarjoillaan ruokaa, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Ruoka-allergiapäivänä 13.10. Pienikin määrä allergisoivaa ruoka-ainetta voi aiheuttaa vakavia oireita.

Ruoka-allergiaa esiintyy arviolta 5–8 prosentilla suomalaisista lapsista ja noin 2–5 prosentilla aikuisista. Aikuisilla tyypillisiä allergian aiheuttajia ovat kalat, pähkinät ja äyriäiset. Lapsilla allergisia oireita aiheuttavat useimmiten kananmuna, maito, pähkinät ja vehnä.

Allergeenia sisältävän ruoan syöminen voi aiheuttaa esimerkiksi suolisto- ja iho-oireita, kutinaa sekä turvotusta. Oireet voivat vaikuttaa allergisen vointiin vielä seuraavanakin päivänä. Vakavimmillaan ruoka-allergia voi aiheuttaa anafylaksian eli henkeä uhkaavan yliherkkyysreaktion.

”Jos minua ei oteta tosissaan, vaihdan ravintolaa”

Ruoka-allergiselle kodin ulkopuolella syöminen voi merkitä jatkuvaa varuillaanoloa. Turvallisuuden tunne syntyy siitä, että allergian vakavuus ymmärretään ja ruoasta annettuihin tietoihin voi luottaa.

– Kärsin laajoista ruoka-aineallergioista. Kalasta ja kananmunasta saan anafylaktisen reaktion. Muualla kuin kotona syöminen jännittää aina. Kohtaan välillä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asian vakavuutta. Vaihdan ravintolaa, jos minulle tulee olo, ettei minua oteta tosissaan. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi ravintola-alan henkilöstöä koulutettaisiin ymmärtämään allergioiden vakavuus, kertoo ruoka-allerginen Emma Sinkkonen.

Allergia-, iho- ja astmaliitto korostaa, että allergisen kertomaa ei pidä vähätellä tai kyseenalaistaa. Allergiselta tulisi myös varmistaa, jos on epävarma, sopiiko jokin ruoassa oleva ainesosa hänelle.

Turvallinen ruoka vaatii huolellisuutta

Allergiselle ruokaa valmistettaessa on tarkistettava kaikkien raaka-aineiden ainesosaluettelot, etteivät ne sisällä allergiselle sopimattomia aineita. Vaikeassa ruoka-allergiassa on lisäksi otettava huomioon kontaminaation eli allergeenin tahattoman siirtymisen riski. Hyvin pieni määrä allergisoivaa ainetta voi siirtyä ruokaan toisesta elintarvikkeesta, käsistä, astioista tai ruoanvalmistusvälineistä.

Kontaminaatioriskiä voidaan vähentää hyvällä käsihygienialla sekä käyttämällä puhtaita astioita ja ottimia. Allergiselle tarkoitetut raaka-aineet eivät saa joutua kosketuksiin allergisoivan aineen kanssa. Erityisen herkän, vaikeaa ruoka-allergiaa sairastavan ruoka kannattaa valmistaa erillisillä, huolellisesti puhdistetuilla välineillä.

Allergia-, iho- ja astmaliitto on tuottanut 14 allergeenia -julisteen keittiö- ja ravintolahenkilökunnille muistuttamaan yleisimmistä allergeeneistä. Juliste on ilmainen ja tulostettavissa liiton nettisivuilta. Ruoka-allergisille sopivia reseptejä voi etsiä maksuttomasta Pirkanmaan Allergia-, Iho- ja Astmayhdistyksen ylläpitämästä Erimenu.fi-verkkopalvelusta.

Ruoka-allergiapäivää vietetään 13. lokakuuta. Päivän järjestävät Allergia-, iho- ja astmaliitto ja Pirkanmaan Allergia-, Iho- ja Astmayhdistys. Päivän yhteydessä on tapahtumia, tietoa, ruoka-allergisten blogitekstejä, listaus allergisille sopivista suklaista ja leikkimielinen ruoka-allergiavisa.

Lisätietoja

Terveyden edistämisen asiantuntija Katariina Ijäs, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry, puh. 040 188 1540, katariina.ijas@allergia.fi

Ruoka-allergiaa sairastavien haastattelupyynnöt: viestinnän asiantuntija Anu Sauliala, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry, puh. 044 514 7957, anu.sauliala@allergia.fi

Ruoka-allergiapäivä
Ruoka-allergiat
Ravitsemusala ja ruoka-allergiat
14 allergeenia -juliste