Pitkä tie astmadiagnoosin
Astmani alkoi tuntemuksena nielussa: oli karheutta ja kutinaa, ja yöllä yskitti. Vuoden verran varmaankin sitä seurailin ja sitten viimein kolme vuotta sitten hakeuduin työterveyteen. Siellä alettiinkin tutkia sydäntä, ja nämä hengitysoireet jäivät taka-alalle. Ajattelin, että lääkäri kyllä tietää.
Oireet kuitenkin jatkuivat, ja kun työterveys vaihtui, menin uudelleen lääkäriin. Vihdoin alettiin tutkia myös mahdollista astmaa, ja astmadiagnoosihan siitä seurasi.
Aluksi oli hankalaa. Monenlaisia lääkkeitä kokeiltiin, kun ensimmäiset eivät auttaneet minua ollenkaan. Myöhemmin on selvitetty myös erilaisilla haastatteluilla ja tutkimuksilla, oliko astmani työperäinen. Vastaukseksi tuli “ei työperäistä”, vaikka itse olen kyllä toista mieltä.
Lääkityksestä apua arkeen
Olen ollut astmalääkityksellä nyt kaksi vuotta, ja se on kyllä auttanut. Aamulla on yhä yskää ja limaisuutta. Olisi hienoa, jos siitäkin voisi päästä eroon. Päivän mittaan oloni kuitenkin helpottuu, ja henki alkaa kulkea. Yöllistä yskääkään ei enää ole. Ääneni on muuttunut ja siihen on tullut käheyttä.
Kaiken kaikkiaan oloni vaihtelee. Ylämäet tuntuvat jyrkemmiltä kuin aiemmin. Mieluummin sitä kävelisi tasamaalla. Tilasta toiseen siirtyessä, vaikka ulkoa teatteriin, alkaa usein yskittää. Kirpputorit ovat ihan pahimpia.
Vaimo vertaistukena
Vaimollakin on astma, ja se helpottaa, kun toinen tietää, mistä on kyse. Kun vaimolla on kokemus, että lääkitystä vaihtamalla voi olotila parantua, tulee itsekin hakeuduttua uudelleen lääkäriin. Muuten ei ehkä tulisi. Olen oppinut, että oikealla lääkityksellä astman voi saada tasapainoon.
Vasta astmadiagnoosin saaneelle sanoisin, että ei se elämä siihen lopu. Pahempiakin asioita on maailmassa – astman kanssa kyllä pystyy elämään.
Siinä se sairaus nyt kyljessä kulkee, ei sitä erikseen tule mietittyä.
Juha