Viime jalkapallo treeneissä katsoin kentän laidalta, kun lapseni alkoi hidastaa vauhtia.
Pää oli hiestä märkä, naama punainen ja juostessa tuli selvästi yskähdyksiä.
Tällaisissa tilanteissa päässäni alkaa aina pyöriä kysymyksiä.
Onko lapsi vain väsynyt?
Alkaako kohta astmakohtaus?
Pitäisikö minun mennä väliin vai antaa lapsen itse tunnistaa tilanne?
Astmalapsellekin treenit ovat ensisijaisesti juoksua, naurua ja kavereita
En halua olla se vanhempi, joka seuraa lapsen jokaista hengenvetoa ja miettii jatkuvasti, milloin jotain tapahtuu. Haluan antaa lapselle tilaa olla lapsi.
Ja meillä treenit ja liikuntatunnit ovat juuri sitä. Lapselle ne edustavat juoksemista, naurua, kavereiden kanssa touhuamista ja sitä, että saa tehdä jotain mistä oikeasti tykkää. Hän ei treenatessa ajattele astmaa, yskää tai oireita.
Meillä liikunta on aina ollut tärkeä osa lapsen elämää. Lapsi tykkää treenata ja erityisesti jalkapallo on hänelle todella tärkeää. Hän haluaa juosta, pelata ja olla mukana siinä missä muutkin.
Ja juuri niin haluankin sen olevan.
Astma ei ole koskaan saanut olla esteenä sille.
Mutta kyllähän se kulkee mukana.
Kouluun ja treeneihin lähtee aina mukaan pieni vyölaukku, jossa on astmalääke ja tilanjatke. Se on jo niin tavallinen osa meidän arkea, ettei sitä oikeastaan edes ajattele.
Astmalapsen vanhempana seuraan eri asioita kuin muut
Vyölaukku, juomapullo ja pallo vain mukaan ja menoksi.
Silti minä huomaan seuraavani treeneissä välillä vähän eri asioita, kun muut vanhemmat.
Katson, miten lapsi juoksee.
Hidastuuko vauhti.
Tuleeko yskää.
Näyttääkö kaikki normaalilta.
Viime treeneissä lapsi siis hidasti. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt kokonaan, vaan jatkoi treeniä vähän rauhallisemmin.
Meillä astma ei aina ala yskästä. Joskus ensimmäinen merkki on sellainen vähän epämääräinen heikko olo. Silloin lapsi saattaa itse huomata eron ja hidastaa ennen kuin tilanne ehtii mennä pahemmaksi.
Tämä on ollut meille yksi tärkeimmistä asioista opetella: kuuntelemaan omaa kehoa.
Haluan, että lapsi oppii itse tunnistamaan astmaoireet
Hyvä hoitotasapaino on meille myös todella tärkeä asia. Kun hoitava lääke on hyvässä tasapainossa, tällaiset tilanteet eivät onneksi yleensä pääse etenemään sen pidemmälle.
Erityisesti kylmällä säällä ja siitepölyaikaan olemme vielä tarkempia, koska silloin astma saattaa muistuttaa itsestään herkemmin.
Lapsi on myös itse ollut astmastaan todella tietoinen pienestä asti. Hän on rohkea lääkkeen kanssa ja osaa tarvittaessa neuvoa jopa aikuista siinä, miten lääke hänelle annetaan.
Se on minusta tosi hienoa.
Mutta samalla huomaan miettiväni, että jossain vaiheessa en olekaan enää aina siinä vieressä.
En ole koulun liikuntatunnilla. En ole jokaisissa treeneissä. En voi aina nähdä, milloin vauhti alkaa hidastua.
Siksi haluan, että lapsi oppii itse tunnistamaan, miltä hänestä tuntuu.
Olemmekin opetelleet pienestä pitäen, jos tulee heikko olo, siitä pitää kertoa. Jos hengitys tuntuu erilaiselta, saa hidastaa. Jos tarvitsee lääkettä, saa pyytää apua.
Välillä treenien jälkeen lapsi saattaa sanoa, että tuli vähän heikko olo, vaikka mitään varsinaista astmakohtausta ei olisikaan tullut. Silloin mietimme yhdessä, miltä olo tuntui ja mitä tapahtui.
Olen selvästi itsekin oppinut tässä astma-arjessa, että minun ei tarvitse huomata kaikkea lapsen puolesta, vaan auttaa häntä oppimaan itse kehonsa tuntemukset.
Se ei toki tarkoita sitä, ettenkö edelleen katsoisi kentän laidalla vähän liian tarkasti.
Mutta samalla yritän luottaa siihen, että lapsi oppii tuntemaan oman kehonsa ja tietää, milloin pitää hidastaa tai pyytää apua.
Lapsi, joka rakastaa jalkapalloa ja jolla sattuu olemaan astma
Lapsi puolestaan saa keskittyä siihen, mikä hänelle on tärkeintä.
Juoksemiseen. Pelaamiseen. Kavereihin. Nauruun.
Ja niin sen kuuluukin olla.
Astma on osa lapseni elämää, mutta se ei ole koko lapsi.
Toivon, että hänet nähdään lapsena, joka rakastaa jalkapalloa – ja jolla sattuu olemaan astma.
Ehkä minun tehtäväni ei olekaan yrittää poistaa kaikkea mahdollista riskiä hänen ympäriltään. Minun tehtäväni on auttaa häntä tuntemaan oma sairautensa, tunnistamaan oman kehonsa viestejä ja tietämään, milloin on aika hidastaa ja milloin pyytää apua.
Ja samalla opetella itse luottamaan.
Vyölaukku kulkee mukana.
Astmalääke kulkee mukana.
Astma kulkee mukana.
Mutta niin kulkee jalkapallokin❤️
Somelähettiläs Ella-Sofia