Hyppää sisältöön

Maito ja muna tikapuilla

Nyky-ymmärrys allergioista on se, että totaalinen allergeenin välttäminen on perusteltua vain tietyissä tilanteissa ja aina lääkärin ohjeiden mukaan. Anafylaksian riski on yksi tällainen tilanne.

Jotkut muutkin tilanteet saattavat joko lyhyt- tai pidempiaikaisesti vaatia sen, että oireita aiheuttava ruoka-aine poistetaan täysin ruokavaliosta. Monessa tilanteessa kuitenkin voidaan arvioida rauhallisen ja allergisen kehoa kuuntelevan siedätyksen tuovan sekä lisää sietokykyä että rutkasti lisää vapautta ja elämänlaatua. Tällöin voi tulla eteen ehdotus aloittaa niin kutsuttu tikapuusiedätys.

Mikä ihmeen tikapuusiedätys?

Tikapuusiedätys on nimensä mukaisesti vaiheittainen tapa totuttaa kehoa ruoka-aineeseen, josta tietyllä tavalla tarjottuna tai tietyn määrän nautittuna tulisi kurjia oireita. Tikapuilla edetään hitaasti ja oireita kuunnellen. Samalla portaalla voidaan olla jonkin aikaa ja portailla voidaan tarvittaessa myös peruuttaa.

Ideana on hiljalleen tarjota pieniä määriä allergeenia mahdollisimman hyvin siedetyssä muodossa. Tällä tavoin pikkuhiljaa kehon sietokyky voi lisääntyä ja ruoka-aine, jota ennen ei pystynyt lainkaan nauttimaan, sopiikin jo osittain tai jopa täysin.

Tikapuusiedätys vie aikaa ja vaatii arjessa suunnittelua ja asian huomiointia. Vaikka tämä apukeino allergia-arkeen ei ole nopea ja vaivaton, se on silti vahvasti näyttöön perustuva ja sillä voi helpottaa sekä omaa että lapsen elämää pienen ajanjakson kuluttua.

Elämää siedätystikapuilla

Allergia-, iho- ja astmaliiton somelähettiläinä me, Niina ja Heidi, olemme kiivenneet tikapuita lastemme kanssa. Niina maidon ja Heidi kananmunan kera.

”Meillä moniallergiselle lapselle ehdotettiin kuusivuotiaana tikapuusiedätyksen aloitusta kananmunalle. Kananmunasta oli pienenä tullut rajua oireilua, jonka vuoksi ruoanlaitossa ei kananmunaa käytetty pitkään aikaan. Lääkärin suosituksesta munaa alettiin tarjota satunnaisesti kypsennettynä muun ruoan seassa.

Kun havaittiin, että silloin tällöin ja pieninä määrinä tarjottuna oireita ei tullut tai ne olivat lieviä, lääkäri ehdotti kontrollikäynnillä tikapuita. Hän ohjasi siedätyksen toteutuksen ja antoi visuaalista materiaalia kotiin – kuvan tikapuista, ja esimerkkiruoista ja -määristä siedätysportaiden eri vaiheisiin.

Me aloitimme tikapuut saatesanoilla ”ei ole tavoite päästä ylös asti”, eli meidän kohdallamme ei alun alkaenkaan ollut tarkoitus tavoitella tilannetta, jossa kaikenlainen kananmunaa sisältävä olisi kaikissa määrin sopiva,” Heidi muistelee.

Niina palaa ajassa ja muistoissa taaksepäin ja kertaa: ”Tikapuusiedätystä ehdotti meidän lasten ja nuorten polin lääkäri lapsen ollessa noin kahden vanha. Tilanne oli silloin rauhallinen maitoallergian suhteen, eikä oireita ollut lainkaan, kiitos maidottoman ruokavalion.”

Maltti on valttia tikapuita kiivetessä

Tikapuusiedätyksen aloitus aiheutti jännitystä ja pelkoakin. Oli todella riskaabelin tuntuista alkaa tarjota lapselle tietoisesti sellaista syömistä, josta tiesi etukäteen voivan tulla kipua, kutinaa, itkua, ripulia ja unettomia öitä. Oireinen arki oli molemmissa perheissä hyvin muistissa.

Maltti oli valttia. Useimmiten kummankaan lapsella oireita ei tullut tai oireet olivat lieviä. Tikapuilla oli helppo edetä varovaisesti ja omaan tahtiin ja tarvittaessa pitkänkin aikaa samalla portaalla tai taka-askel ottaen.

Niinaa yllätti tikapuusiedätyksessä se, ettei hänen lapsensa pitänytkään maidon mausta, vaan halusi nauttia edelleen kaurajuomasta pitkään lehmänmaidon jo sopiessa ruokavalioon. ”Meillä päästiin tikapuut ylös asti, eli lapseni voi juoda ihan ruokajuomana maitoa tai nauttia muita maitotuotteita,” Niina iloitsee nyt pari vuotta tikapuusiedätyksen päättymisen jälkeen.

Heidin perheessä kananmunatikapuut ovat vielä kesken ja kipuaminen jatkuu. ”Yllätys on ollut se, että kausittain tikapuilla päästään melko nopeastikin etenemään ja taas toisaalla tulee hetkiä, kun takapakkia ja pitkään samalla portaalla oloa kestää pitkänkin aikaa. Jatkamme silti sinnikkäästi, sillä tämä jo tähän asti saavutettu taso on helpottanut arkea valtavasti,” Heidi kertoo.

”Haluamme kannustaa ja rohkaista kaikkia tarttumaan tähän siedätysmuotoon, mikäli sitä teille ehdotetaan. Meidän molempien lapsille tämä on ollut hallittu ja selkeä sekä terveydenhuollon puolelta hyvin tuettu ja ohjattu tapa toteuttaa siedätystä kotona”, Niina ja Heidi summaavat.

Somelähettiläät Niina ja Heidi

Sinua saattaa kiinnostaa