Lääkärit puhuivat vuonna 2013 ensimmäistä kertaa, että alle vuoden ikäisellä lapsellamme on todennäköisesti astma. En olisi koskaan voinut uskoa minkälainen matka olisi edessämme.
Miten selvitä taaperon ja koululaisen astman kanssa?
Ensin lääkärit puhuivat infektioastmasta. Jonkun ajan kuluttua todettiin, että lapsella on astmaoireita ilman infektioitakin. Seurasi erilaisia lääkekokeiluja, monenlaisia tilanteita kotona ja päiväkodissa sekä vaihtelevia kohtaamisia. Oli hyviä ja huonoja lääkärikäyntejä, päivystyskäyntejä ja öitä osastolla. Usein kotona oli lääkkeistä ylikierroksilla käyvä taapero.
Päivähoidossa hoitajien vaihtuvuus oli suurta ja me vanhemmat jouduimme usein opastamaan päivähoidon henkilökuntaa lapsen astmasta. Kouluikä toi uudet haasteet. Jouduimme miettimään, kulkeeko avaava lääke mukana vai säilytetäänkö sitä koulussa. Lisäksi opettajan kanssa piti sopia toimintatavoista. Onneksi lapsi on aina ollut motivoitunut lääkkeen ottamiseen ja ymmärtänyt milloin tarvitsee avaavaa lääkettä.
Väistyisikö lapseni astma?
Kaikesta selvisimme ja lapsen kasvaessa kohti teini-ikää lääkäri jo puhui, että taitaa ikä ja kasvu tehdä sen, että astma väistyy.
Kesällä 2024 esiteini pääsi tekemään rasitusoskillometrian. Oskillometriaan päädyttiin, koska spirometrian tekeminen oli aiemmin ollut teknisesti haastavaa. Oskillometria meni puhtaasti läpi ja lääkärin vastaanotolla meille toivotettiin hyvää jatkoa. Saimme kuitenkin luvan olla vielä puolen vuoden ajan yhteydessä sairaalan poliklinikalle.
Takapakkia ja astmalääkkeet takaisin
Tuli syksy, tuli flunssat, tuli mykoplasma ja tuli astmaoireet. Otimme yhteyttä poliklinikalle ja säännöllinen astmalääkitys aloitettiin uudelleen. Kesällä 2025 saimme pidettyä pitkän lääketauon ja loppukesästä oli taas aika poliklinikalle. Tällä kertaa tutkimuksena oli spirometria.
Ikä oli tuonut mukanaan taitoja ja kohdalle osui myös huippuosaava hoitaja, joka osasi neuvoa teinille oikean tekniikan testin tekemiseen. Spirometriasta tuli selkeä astmaan viittaava tulos ja niinpä poliklinikalta kotiin lähtiessä mukana oli astmadiagnoosi ja resepti uuteen hoitavaan lääkkeeseen.
Säännöllinen lääkitys alkoi siis jälleen. Aluksi teiniä piti muistuttaa lääkkeen ottamisesta, mutta nopeasti siitä tuli taas rutiini. Lääkkeen ottamiseen motivoi hyvä lääkevaste. Lääketauon aikana esimerkiksi trampoliinilla hyppiminen oli hänelle raskasta. Säännöllisen hoitavan lääkityksen myötä avaavan lääkkeen tarve rasituksen yhteydessä väheni olemattomiin ja teini jaksoi hyppiä pitkään ilman hengästymistä. Tämä helpotti kavereiden kanssa olemista.
Teini osaa jo hoitaa astmaansa itse
Tilanne on nyt pysynyt hyvänä. Hoitava lääkitys menee säännöllisesti ja avaava lääke kulkee mukana, mutta sille ei juuri ole ollut tarvetta. Teini jaksaa liikkua normaalisti, ainoastaan talven kovat pakkaset haastoivat hengitystä vähäisessä määrin ja nyt siitepölyallergia tuntuu myös hengityksessä.
Pitkän astmakokemuksen myötä teini osaa itse arvioida koulun liikuntatunneilla, onko avaavalle lääkkeelle tarvetta. Olemme myös sanoneet, että jos epäröi ottaisiko vai ei avaavaa lääkettä, niin ottaa. Parempi niin kuin ei ottaisi ja astmakohtaus tulisi päälle.
Astma ei estä lastani tavoittelemasta haaveitaan
Tällä hetkellä teinin astma ei aiheuta arjessa mitään erityistoimia, ellei säännöllistä lääkitystä lueta sellaiseksi. Astma pitää ehkä huomioida jollain tavalla, kun ammatinvalinta tulee ajankohtaiseksi. Teinin oma mielipide on, että astma ärsyttää vähän tai oikeastaan se, että flunssan jälkeen yskä kestää paljon pidempään kuin kavereilla. Muuten teini ei koe olevansa mitenkään erityinen.
Meillä siis eletään ihan normaalia arkea, jossa mukana kulkee lapsen, nyt jo teinin, astma. Pahimmat vaiheet astman kanssa ovat jääneet taakse, mutta tuskin koskaan tulen unohtamaan tiettyjä asioita tältä matkalta. Olen kuitenkin luottavainen tulevaan ja siihen, että astma elämän matkakumppanina ei tule lasta estämään tavoittelemasta haaveitaan.
Taina, somelähettiläs ja kokemustoimija