Minulla on vaikea astma, siitepöly- ja ruoka-allergioita, atooppinen ihottuma, POD eli suunympärysihottuma sekä refluksitauti ja lievä, laitehoidettava uniapnea. Koska joudun käyttämään paljon erilaisia lääkkeitä, joissa kaikissa on jonkinlaisia sivuvaikutuksia, niin toki joudun hoitamaan myös näitä sivuvaikutuksia.
Suun hoitoa sekä silmien ja nenän kosteutusta
Inhaloitavan astmalääkkeen myötä suuhuni kertyy hyvästä lääkkeenottotekniikasta huolimatta herkästi sammasta, joka on paitsi ikävää, myös kivuliasta. Tätä kuitenkin onneksi pystyn ehkäisemään helposti syömällä puolukkaa, lisään pari teelusikallista puolukkaa aamurahkan sekaan, niin sammas pysyy helposti kurissa.
Puolukka on vieläpä siitä hyvä, että jos vaan pystyy, pääsee ja jaksaa metsässä käydä, se on ilmaista. Puolisoni on innokas marjastaja, joten viime syksyn 40 litran saaliista riittää mainiosti koko vuodeksi minulle ja myös puolison itselleen keittelemään puolukkahilloon.
Ilmaisten puolukoiden lisäksi joudun käyttämään paljon myös apteekista saatavia itsehoitolääkkeitä lievittämään lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutusoireita. Ihosairauksiin liittyvät silmäoireet voivat lisätä kuivasilmäisyyttä, jota allergiasilmätipat lisäävät entisestään, siksi joudun käyttämään käsikauppalääkkeenä ostettavia kosteuttavia silmätippoja, jotta kuivasilmäisyyden aiheuttama kirvely ja muut ikävät tuntemukset lievittyvät.
Siitepölyallergiaani käyttämä nenäsuihke puolestaan kuivattaa nenää hankalasti, joten kosteuttavat nenäsuihkeet ovat todella tarpeellisia. En pysty nenäni rakenteen vuoksi käyttämään nenäkannua huuhteluun, joten erikseen on ostettava myös suolasuihke nenän huuhteluun.
Voiteita POD-ihottumaan ja atopiaan
Minulla on lievä uniapnea, johon olen saanut hankalien aamupäänsärkyjen, vaikean astman ja raskaan liikenteen ammattiajoluvan vuoksi CPAP-laitteen. Se lievittää hienosti myös yöllisiä astmaoireita, mutta koska kokomaski soveltuu minulle parhaiten, se ylläpitää POD-ihottumaa, johon joudun sitten käyttämään erikseen lääkevoidetta.
Atooppista ihottumaa rasvaan runsaasti perusvoiteilla sillä käyttämäni biologista lääkettä voidaan käyttää myös atooppisen ihottuman hoitoon ja siksi en enää tarvitse niin usein lääkevoiteita. Perusvoiteisiinkin minulla on onneksi resepti, joten niitä saan sentään huokeaan hintaan suurempia määriä kerralla.
Refluksi ja astma kulkevat minulla käsi kädessä
Sairastuttuani astmaan jouduin käyttämään viisi kuuria tablettikortisoneja ensimmäisen vuoden aikana. Kortisonikuurien aikana refluksioireet alkoivat vaivata, jonka takia syömisen ajoittamista erityisesti ilta-aikaan pitää miettiä tarkasti, etteivät refluksioireet pääse haittaamaan unta. Olen muutenkin huono nukkuja, joten rinnan polttelu karkottaa vähäisetkin unet pois.
Refluksi myös ruoka-aineallergioideni lisäksi rajoittaa aika paljon sitä, mitä voin syödä. Tähän joudun myös syömään lääkettä päivittäin, sillä refluksikin astman tavoin meni suoraan syvään päätyyn. Välillä joudun reseptilääkkeen lisäksi ottamaan iltaisin vielä käsikauppalääkkeitä iltaoireita lievittämään, mutta ruokavaliolla pystyn onneksi aika paljon vaikuttamaan siihen.
Astmalääkkeet arjessa
Jossain vaiheessa ajattelin, ettei astma juurikaan enää vaikuta arkeeni, mutta kaiken edellä mainitun lisäksi joudun tietysti ottamaan inhaloitavan astmalääkkeeni kahdesti päivässä, sitä varten on ennen lääkkeenottoa muistettava pestä hampaat. Jos erityisesti iltalääkkeen ottamisaika venähtää normaalista muutamallakin tunnilla, huomaan heti saavani astmaoireita.
Lisäksi biologinen lääke pitää muistaa pistää kahden viikon välein, pistäminen itsessään on aika ikävää ja toki joudun ostamaan pistämistä varten puhdistuspyyhkeitä, käsidesiä sekä haavalappuja.
Aamuisin joudun täräyttämään keuhkoni käyntiin ottamalla pari tötsyä avaavaa oirelääkettä, sillä aamulenkki koiran kanssa ei muuten onnistu. Lisäksi aina ennen urheilusuoritusta otan myös avaavaa, sillä tiedän saavani muuten hankalia oireita ja urheilusuorituksen epäonnistuvan. Harrastan voimanostoa ja vahvalajeja (strongman), voimanostoa ennen en onneksi avaavaa tarvitse, mutta vahvalajeissakin aerobista kapasiteettia tarvitaan, joten lääke on tarpeen maksimaalista suoritusta varten.
Vaikka joudunkin käyttämään paljon lääkkeitä ja huomioimaan niiden tuomia sivuvaikutuksia, niin ajattelen, että sivuvaikutukset ovat ikävä lieveilmiö, joka on kuitenkin oikeilla välineillä hyvin hallittavissa. Omassa vaakakupissani ne ovat pieniä murusia suuressa kokonaisuudessa, jossa terveys ja toimintakyky painavat kaikkein eniten.
Somelähettiläs Iida